keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kuvankäsittelyn ammattilaisten oppiin

Mitä tuumaisit, jos pääsisit kolmeksi päiväksi ammattivalokuvaajan ja kuvankäsittelijän oppiin - ilmaiseksi?

Morgan Burks on luonnonvaloa hyödyntävä, muotokuviin erikoistunut valokuvaaja Nevadan Las Vegasista. Valokuvauksen lisäksi Burks tekee editointityökaluja ja opetusmateriaalia valokuvaajille sekä järjestää erilaisia kursseja myös verkossa. Vaikka Burks on yrittäjä ja siten hänen tuotoksiaan saa pääasiassa käyttöönsä rahaa vastaan, maksullisten työkalujen ja oppaiden lisäksi hän tarjoaa myös ilmaisia juttuja, muun muassa presettejä Lightroomiin ja valmiita toimintoja (action) Photoshopiin.

21.9.2016 alkaa kolmen vuorokauden jakso nimeltä Photoshop & Lightroom Week, jonka aikana tapahtumaan mukaan ilmoittautuneet pääsevät ilmaiseksi katsomaan Burksin ja hänen yhteistyökumppaninsa, Heather Fordin, opetusvideoita Photoshopin ja Lightroomin käyttöön liittyen. Jos kiinnostuit tällaisesta mahdollisuudesta, käy pian ilmoittautumassa tästä linkistä!

P.S. Kalenterimuistutusta tapahtumasta kirjoittaessa on syytä ottaa huomioon, että 72 tuntia eli kolme vuorokautta kestävä tapahtuma lienee ajoitettu Las Vegasin eikä suinkaan Suomen ajan mukaan, joten tapahtuma sekä alkaa että loppuu keskellä päivää Suomen ajan mukaan: laskujeni mukaan Las Vegasissa vuorokausi vaihtuu klo 13 Suomen aikaa.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ratkaisu kaikkeen? #hyvänmielentaidot

Olen osallistunut hyvin laiskasti SRL:n jäsenilleen järjestämiin tapahtumiin. Itse asiassa en ole muistaakseni osallistunut yhteenkään, vaikka alkuvuodestakin kai jollekin luennon tapaiselle olisi ollut mahdollista osallistua. Tuolloinkaan ei vain kysyntä ja tarjonta kohdannut niin suuressa määrin, että olisin nähnyt vaivaa ja järjestänyt ohjelmani niin, että olisin päässyt paikalle: kun on riittävästi tekemistä ilman vapaa-ajan toimintaakin, ei tule viimeisillä voimillaan raahauduttua paikalle, ellei kyseessä ole jokin niinsanotusti pakko kokea -tilaisuus.

Ensimmäistä kertaa ratsastusharrastukseni aikana täytyy todeta, että nyt SRL yllätti hyvin iloisesti ja aivan syyskuun lopussa järjestettävään aikuisratsastajien hyvinvointi-iltaan on todellakin pakko päästä kuuntelemaan. Illan teemana on kokonaisvaltainen hyvinvointi, ja Hyvän mielen taidot -kirjan kirjoittanut tietokirjailija ja muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen toimii illan pääasiallisena luennoitsijana. SRL:n kutsun innostamana päädyin myös selaamaan Tukiaisen nettisivuja ja tutustumaan Hyvän mielen taidot -kirjaan ja lopulta tilaamaan sen itselleni (*): eihän hyvää mieltä voi koskaan olla liikaa, ja toisaalta tietynlainen kannustus ja rohkaisu tärkeitä asioita tavoitellessa ei olisi sekään pahitteeksi. Innostuinpa hyvän mielen taidoista niin paljon, että tilasin itselleni samantien sekä kirjan että kortit - self-helppien ystävä selvästi vauhdissa - ja, kun oli kerran inspiraatiotakin tarjolla korttien muodossa, ei sitäkään voinut jättää tilaamatta. Laskujeni mukaan elämässäni tapahtuu siis selvä parannus kahden tai neljän kuukauden aikana riippuen siitä, ehdinkö ja jaksanko opiskella hyvän mielen taitoja joka päivä vai vain joka toinen päivä. Koska molemmilla tavoilla asiat on opiskeltu tämän vuoden aikana, ensi vuosi näyttää erityisen valoisalta. Haaveet ja unelmat, täältä tullaan!

(*) Tässä kohtaa on myönnettävä, että Googlen laulattaminen ja Take a Breath -blogista löytämäni alennuskoodi helpottivat ostopäätöksen tekemistä. Kirjaston kautta Hyvän mielen taidot -kirjaa ei saa käsiinsä vielä pitkään aikaan, mutta ostamalla oman kappaleen kirjaan ja kortteihin pääsee tutustumaan viikossa tai kahdessa. Tosin inspiraatiota saa odotella hieman kauemmin, sillä nämä kortit eivät ole käsittääkseni vielä ilmestyneet.


Kuntoilun sai hetkeksi unohtaa, kun syysflunssa lopulta nujersi ja kaatoi sängyn pohjalle. Hyvän 
mielen taitojen opiskelu onnistunee makuuasennossakin, vaikka mielelläni olisin jatkanut sitä myös
 kynttilänvalosta, kauniista kukista ja lasitetusta parvekkeesta nauttien. Ja koska hyvän mielen taidot
 parantavat kaikkien muiden positiivisten vaikutustensa lisäksi vastustuskykyä sairauksia vastaan,
 tämä jäänee viimeiseksi flunssakseni, jos vain opiskelen riittävän ahkerasti. Hyvästi ikävät pöpöt!

tiistai 16. elokuuta 2016

Perheonnea


Vai olisiko osuvampi otsikko "Äidin rakkautta"?


Pienokaiset eivät aina ole helppoja tarpeineen, vaatimuksineen ja oikkuineen.


Äidit ovat kuitenkin ymmärtämisen mestareita - siitäkin huolimatta, 
että ymmärrys ja kärsivällisyys ovat ajoittain koetuksella.


Välillä yhteiselo sujuu kuin tanssi ja voi nauttia elosta rinnakkain yhteisen ruohotupsun äärellä.


Toisinaan taas tuntuu, että jälkikasvun pääasiallinen tehtävä 
on äitinsä hermojen koetteleminen kaikin mahdollisin keinoin.


Tarpeen vaatiessa äidin taakse voi vetäytyä piiloon ja 
kurkistella selusta turvattuna, ulkomaailman uhilta suojassa...


...tai kokeilla omia honteloita jalkojaan ja luottaa siihen, että äiti kyllä pitää omiensa puolia.


Äiti myös ruokkii lapsensa, ja vatsa täynnä...


...jaksaa taas juosta härnäämässä niin äitiä kuin kavereitakin.


Jälkikasvun temmeltäessä äiti voi hyvässä lykyssä saada itselleen hengähdystauon...


...tai päästä jopa nauttimaan muiden äitien seurasta.


Silloinkin täytyy toki olla silmät selässä ja vähintäänkin toinen korva kohti lapsukaista, jotta...


...tämä voi turvallisin mielin seikkailla ja tyydyttää ääretöntä uteliaisuuttaan.

"Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii." (1. Kor. 13:7) Kuulostaa aivan äidiltä.

perjantai 12. elokuuta 2016

Mietteitä ratsastajana kehittymisestä

Blogia perustaessani vannoin mielessäni, että ratsastus itsessään ei kuulu niiden aihepiirien joukkoon, joista kirjoitan, ellei se sitten liity jollakin tavalla valokuvaukseen. Sitten tein ensimmäisen poikkeuksen, kun kirjoitin "Mainosta ratsastuskouluasi/talliasi ja seuraasi" -postauksen. Toinen poikkeus aasilla ratsastamisen yhteydessä oli jo helpompi tehdä, ja kesän aikana olen lopulta kallistunut siihen tulokseen, että miksikäs ei: Olen vain tavallinen hevosharrastaja ja tieto- ja taitotasoni sen mukainen, mutta vuosien mittaan olen havahtunut siihen, kuinka vain tuntiratsastajana ratsastusharrastus on jäänyt kovin yksipuoliseksi. Olisin kaivannut jotakin lisää, kuinka olisin saanut harrastuksestani enemmän irti, ja vasta nyt voin todeta päässeeni oikealle tielle. Tiedän, että kaltaisiani on varmasti muitakin ainakin aikuisharrastajien keskuudessa. Ettei jokaisen tarvitsisi keksiä pyörää uudelleen, päätin jakaa ajatuksiani ja hyviksi kokemiani juttuja muillekin. Siinä, missä valokuvauksen parissa blogissa syntyy parhaimmillaan keskustelua, ideoita ja ajatuksia, jotka innostavat ja saavat ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta, toivoisin jotakin vastaavaa myös ratsastukseen ja hevosiin liittyen: kehittymistä hevosharrastajana ja ratsastajana kun voi edesauttaa, jos vain tietää, mihin suuntaan pitäisi kulkea.

Minua on viime vuosina ratsastuskouluissa kiusannut usein tunne, etten opi niin paljon kuin haluaisin ja voisin oppia. Välillä on aikoja, jolloin tuntuu, etten yksinkertaisesti opi mitään uutta. Kyse ei ole siitä, etteikö minulla olisi mitään opittavaa, päinvastoin opeteltavaa ja varaa kehittyä on koko loppuiäksi ja siltikin kehityskaari jää kesken. Vuokrahevosen myötä tajusin, että ainakin yksi syy minua kiusanneeseen tunteeseen liian hitaasta kehityksestä oli se, että ratsastuksen opetteleminen oli kaikkea muuta kuin kokonaisvaltaista: olin oppinut tekemään sen, mitä ratsastustunnilla erikseen käskettiin, mutta en ajattelemaan itse. Vasta, kun havahduin tähän, opettelin käyttämään omia aivojani myös ratsastaessani ja muuten hevosten kanssa toimiessani ja aloin miettiä, miksi teen vuokrahevoseni kanssa niin kuin teen tai miksi jokin tietty asia tehdään tietyllä tallilla tai tietyn hevosen kanssa tietyllä tavalla, huomasin alkaneeni taas oppia. Otin asioista selvää, mietin syitä ja seurauksia sekä tavoitteita ja keinoja päästä toivottuun lopputulokseen. En väitä, ettenkö olisi koskaan aiemmin tehnyt mitään näistä - kyllä olen - mutta en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, kuinka suuri merkitys ihmisellä itsellään on myös hevosten kanssa toimimisen ja ratsastuksen oppimisessa, ja oppimisessa ihmisen oma rooli vain korostuu, kun ei ole mahdollisuutta joka hetki päästä harjoittelemaan asioita hevosten kanssa. Ajatuksena tämä ei ole mikään uusi, sillä monia asioita oppii vain tekemällä. Toisten asioiden oppimisessa vain oppijan oma rooli ja vastuu omasta oppimisestaan korostuu: ratsastustakin oppii toki ratsastamalla, mutta oppimista voi edesauttaa ja tehostaa huolehtimalla siitä, että on itse mahdollisimman vastaanottavainen ja edellytykset kehittymiseen ovat kunnossa.

Muutama vuosi sitten olin kuuntelemassa silloisen ratsastusseurani järjestämää luentoa, jossa henkisen hyvinvoinnin valmentaja ja joogaohjaaja Katri Syvärinen esitteli henkistä hyvinvointia ratsastajan näkökulmasta. Tuolloin innostuin siitä, kuinka suuri merkitys omilla ajatuksilla voi olla, oli kyse sitten urheilusta tai vaikka arkipäivän tilanteesta. Sen sijaan vasta viimeisen vuoden sisällä olen toden teolla sisäistänyt, että myös fyysinen hyvinvointi ja hyvä kunto edesauttavat ratsastuksessa kehittymistä. Ei tämäkään sinänsä ole edes minulle mitenkään täysin uusi ajatus, mutta nähtävästi eri asioiden merkitysten hoksaaminen ottaa oman aikansa: siinä, missä esimerkiksi jalkapalloa tai yleisurheilua harrastavalle ratsastajalle nämä voivat olla päivänselviä asioita, näin ei välttämättä ole ikänsä viulua soittaneelle ratsastusharrastajalle, jonka kunto harvemmin loppuu kesken ratsastustunnin aikana.

Ratsastajan fyysinen kunto on ollut ainakin Hippos-lehdissä jossain määrin tapetilla, ja viime kauden tapaan SRL:n kuntohaaste potkaistiin jälleen elokuun ensimmäisenä päivänä käyntiin. Kaikesta kuntoilutohinasta innostuneena minäkin olen alkanut kiinnittää kuntoiluun aiempaa enemmän huomiota, vaikka työ- ja tallimatkapyöräily pitävät huolen siitä, että hyötyliikuntaa tulee harrastettua melko kiitettävästi. Vaan sattuipa silmiini jossain lukemassani artikkelissa, ettei pyöräily olisikaan paras mahdollinen kuntoilutapa ratsastajalle. Niinpä aloin tutkia, mitkä urheilulajit sitten edesauttaisivat ratsastusharrastuksessa kehittymistä, ja Sporttikaupasta löytyi mielenkiintoinen opas juuri minulle: "Ratsastajan Kunto-opas", eikä hintakaan hirvittänyt (vielä toistaiseksi 6 € / kpl).

Ratsastajan kunto-opas on nyt lähes tulkoon luettu, ja voin lämpimästi suositella sitä. Oppaassa tutustutaan ensin ratsastuksen perus- ja lajitaito-ominaisuuksiin sekä ratsastukseen urheilusuorituksena ja mitä suoritus vaatii ratsastajalta. Kun lajin vaatimukset ovat tiedossa ja suht kirkkaina mielessä, pureudutaan ratsastajan senhetkiseen kuntoon ja esitellään keinoja kunnon ylläpitämiseksi ja kohottamiseksi. Koska tasapaino, kehonhallinta ja liikkuvuus ovat ratsastuksessa tärkeässä osassa, oppaassa ohjeistetaan kuvien kera, minkälaisilla harjoituksilla näitä voisi kehittää. Oppaasta löytyy jopa valmiiksi suunniteltu kunto-ohjelmaesimerkki 12 viikolle sekä kaipaamiani venyttelyohjeita ratsastajan tarpeisiin räätälöitynä. Kyllä nyt kelpaa!


Mikä hienointa, pyrkimys kehittyä ratsastajana voi itse asiassa näkyä positiivisesti myös monella muulla elämänalueella: oppimaan oppimista, mielenhallintaa ja henkistä hyvinvointia sekä kuntoa ja fyysistä hyvinvointia kun tarvitaan myös arjessa, kuuluivat hevoset siihen tai eivät. Kun kiinnostuksenkohde motivoi tarttumaan tuumasta toimeen, tulee huomaamatta lyötyä monta kärpästä yhdellä iskulla. Kätevää, eikö?

torstai 11. elokuuta 2016

Suloisia eläinlapsia


Käydessäni viime kuussa tutustumassa aaseihin Tuulensuussa, pääsin aasiratsastuksen lisäksi tekemään lähempää tuttavuutta tämän kesän muuli- ja aasivarsojen kanssa. Viime kesänä ponivarsa emänsä kanssa jäi lähtemättömästi mieleen, kun taas tänä vuonna varsakesä on koostunut hieman toisenlaisista varsoista mutta syötävän suloisista sellaisista joka tapauksessa. Mitä kesä olisikaan ilman suloisia eläinlapsia!


Tuulensuussa tapaamani varsat olivat varsin seurallisia tapauksia, etenkin tuttujen ihmisten kanssa.



Aasivarsa Eetu, varsajoukkion pienin ja söpöin (jos minulta kysytään). Mitähän 
mies olisi tuumannut, jos olisin palannut illalla kotiin tällainen otus kainalossani?


Muuli- ja aasivarsojen uteliaisuus oli loputon, ja ihmisten 
seurassa tyydytettiin sekä uteliaisuutta että rapsutustarvetta.


Muulivarsa Manu, aasiori Elviksen ja postauksen kuvissa vilahtavan kirjavan hevostamman varsa


Nuoresta iästään huolimatta tämä pikkuinen muuli oli itse asiassa kasvanut jo melko isoksi: aasivarsakaverit 
olivat jääneet selvästi kasvupyrähdyksessä jälkeen, eikä kokoero taida koskaan tästä kaventua.


Hurmaavan pusupoika-Manun ensiaskelia voi käydä katsomassa Kaisan Muuliprojekti-blogissa.


Leikkimisen ja kavereiden härnäämisen tiimellyksessä täytyy välillä pitää taukoja ja 
vetää hetki henkeä. Silloin on hyvä tarkkailla ympäristöä pienen välimatkan päästä.


Ulkoiselta olemukseltaan kuin hevosvarsa. Vain korvat paljastavat, että kyseessä onkin muuli.



Ruskea aasivarsa Väinö, jonkin  verran harmaata Eetua vanhempi ja isompi


Manu tarjoaa Muuliprojektin Kaisalle kuvausavustajan palveluksiaan rapsuttelujen lomassa



"Kun nelijalkaisia kavereita on härnätty riittävästi, on ihmisten vuoro", tuumii Eetu.


Kun härnääminen menee liian pitkälle, on jäähyn aika. Tässä näkyy myös lapsena 
hevostietokirjoista tutuksi tullut, oikeaoppinen tapa pitää varsoja sylissä.


Välillä täytyy muistaa syödä, jotta jaksaa taas temmeltää.


Väinö taisi olla varsajoukon rauhallisin ja viihtyi milloin kenenkin kainalossa rapsuteltavana.



Ei myöskään jäänyt epäselväksi, kenellä rapsuttajista oli erityisen tärkeä rooli pienen aasin laumassa.



Pieni paholainen muisti käydä vuorotellen jokaisen luona, milloin 
vain rapsuteltavana ja halailtavana, milloin kiusaamassa.


Välillä piti vähän muistutella, minkälainen käytös on 
aasille suotavaa, vaikka Eetu itse rohkeni olla eri mieltä.




Kaikkea täytyy haistella ja silloin tällöin myös maistaa.


Aaseista, muulista ja hevosesta koostuvan lauman jatkona 
oli siipikarjaa rotukanoista kalkkunoihin ja hanheen.



Isojen aasipoikien tarha oli muiden aasien ja muulivarsan tarhan vieressä. Pojat seurasivatkin silmä kovana omalta puoleltaan aasityttöjen ja näiden jälkikasvun edesottamuksia. Kuvasta näkyy myös eri aasirotujen kokoero: vasemmalla mammuttiaasi Tomppa ja oikealla varsojen aasi-isä Elvis, joka on tavalliseksi aasiksi melko iso.


Leikkikavereita oli riittämiin, eikä perimällä ollut suurta merkitystä: 
aasi kelpasi hyvin muulin leikkikaveriksi ja toisinpäin. 


Ihka eläviä kalkkunoita. Kaupunkilaisen silmille harvinainen näky!


Leikkiminen varsakavereiden ja seurustelu vieraiden kanssa kävi niin voimille, että pikkuinen Väinö
 väsähti ihan totaalisesti. Siinä kohtaa oli vieraidenkin korkea aika alkaa suunnitella kotiinlähtöä.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Elokuun ilta-auringossa

Jos heinäkuiset auringonlaskut olivat vertaansa vailla, samaa tekisi mieli sanoa myös elokuun alun aurinkoisista illoista ja auringonlaskuista. Kun viilenevistä kesäilloista ja kauniista maisemasta saa nauttia auringonkukkapellolla onnistuneen tallikäynnin päätteeksi, mitä muuta voisi toivoa?



lauantai 6. elokuuta 2016

Tummanpuhuvia potretteja

Yksi viime vuoden unohtumattomimmista hetkistä oli käydä valokuvaamassa upeaa parivaljakkoa, tyttöä ja hänen kimoa poniaan. Näin lähes vuosi myöhemmin olen edelleen sitä mieltä, että tuolloin kaksikosta otettujen valokuvien joukosta löytyvät yhä yhdet parhaista otoksistani. Tosin tänä vuonna nuo itselleni erityisen tärkeät otokset, omat suosikkini, saivat jatkoa, kun tuli kutsu ottamaan perinteisistä poikkeavia valmistujaiskuvia samasta kaksikosta. Käytiin tuumasta toimeen, ja lopputulos on kyllä kaiken sen vaivan arvoinen, vaikka itse sanonkin, eikä vähiten kauniiden ja erityisen muuntautumiskykyisten mallien ansiosta.


On tärkeää kuunnella valokuvattavien toiveita, odotuksia ja ajatuksia. On myös hienoa, kun valokuvattava tuntee ympäristön, jossa kuvaukset toteutetaan, ja osaa ehdottaa erilaisia paikkoja valokuvien miljööksi. Tällaiset tilanteet voivat poikia odottamattoman positiivisia yllätyksiä ja saada myös valokuvaajan inspiroitumaan aivan uudella tavalla. Suurimpana ja hyvin mieleisenä yllätyksenä metsä osoittautui varsin monipuoliseksi kuvausympäristöksi vaihtuvine valaistusolosuhteineen, jotka mahdollistivat sekä tummat ja synkähköt että vaaleat ja hempeät kuvat.


Missä tyttö, siellä poni.


Aina ei tarvitse hymyillä leveästi tai nauraa. Aitous ja...


...läsnäolo puhuttelevat usein muotokuvatyyppisissä valokuvissa eniten.


Metsässä valokuvaaminen oli tällä kertaa erityisen haastavaa hyttysten, paarmojen ja muurahaisten takia. Vaikka mallit ja kuvaaja oli hevosille tarkoitetulla hyönteismyrkyllä käsitelty, haju ei tuntunut pahemmin ötököitä häiritsevän. Minulla oli vielä kohtuullista, kun sain pitää koko ajan kengät jalassa ja pitkää housua ja paitaa suojana, mutta malleille ei voinut kuin nostaa hattua: kuvista ei hevillä arvaisi, että noin tyynen ja iloisen olemuksen voi säilyttää, vaikka todellisuudessa kimpussa olisi ollut ties kuinka monta hyönteistä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...