tiistai 28. kesäkuuta 2016

Este-Jussi 26.6.2016

Kun juhannuspäivästä oli selvitty, sunnuntaina oli jo perinteeksi muodostuneen Este-Jussin vuoro. Tänä vuonna tulikin allekirjoittaneen kolmas peräkkäinen vuosi, kun olen käynyt näitä juhannuskilpailuja seuraamassa. HeWi oli tänäkin vuonna tehnyt hyvää työtä, ja lopputuloksena oli onnistunut kilpailupäivä. Suuret kiitokset jälleen kerran mukavasta päivästä!


Viime vuoden Este-Jussista tuttu kärpässienieste oli muistaakseni useammassakin luokassa ensimmäinen 
hypättävä este. Tuomarinkylän maisemille tyypillinen sähkölinja kohoaa taustalla kohti taivasta.



Tiukkoja käännöksiä ja vauhdin hurmaa




Kohti korkeuksia ja yli esteiden. Uutta kuvakulmaa etsimässä.



Kerrankin osa esteistä oli kuin vartavasten valokuvaajaa varten aseteltuja: riittävän lähellä myös
 täysikennoiselle rungolle ja 70-200 -milliselle objektiiville, esteen hyppysuunta erinomainen 
(myös auringon suhteen) ja taustaltakin puuttuvat erinäiset tolpat ja pylväät - ihanaa!



Harmikseni suomenhevosluokkaa ei tänä vuonna järjestetty. Siitä huolimatta suomenhevosratsukoita näki 
kilpailuissa ilahduttavan paljon. Jospa ensi vuodelle saataisi jälleen oma luokka kansallisrodullemme?





Kevään turvallisuusteemat mielessäni myhäilin tyytyväisenä, että ainakin yhdellä ratsastajalla oli 
muistettu suojata keskivartalon lisäksi myös silmät. Toisin kuin viime juhannuksena, tänä vuonna 
aurinko paistoi kirkkaasti - myös allekirjoittaneen silmät kiittivät aurinkolaseista - ja oli suorastaan
 tukalan kuuma. Kauniilla säällä oli siis kääntöpuolensa, mutta hyvin ilmeisesti siitäkin selvittiin.



Yksi suosikkiesteistäni tämäkin. Hienoa päästä valokuvaamaan hyppyjä esteillä, 
joista ainakin minulle tuli mieleen maastoesterata ja kenttäratsastuskilpailut!



Juhlavuosipystyllä nähtiin vauhdikkaita hyppyjä. Yhteen suuntaan se 
oli perusradan viimeinen este kilpailujen alkupäässä, kun taas...



...luokassa 3 samainen pysty hypättiin toiseen suuntaan aikaa vastaan.



Tätä estettä hypättiin molempiin suuntiin, luokissa 1 ja 2 poispäin yleisöstä ja 
luokassa 3 yleisöön päin. Tämä kauniisti koristeltu sarja olikin yksi lempiesteistäni,
 ja heijastukset vesilätäköstä toivat kivan yksityiskohdan kuviin.



Siinä, missä ihailin kovasti ratsukoiden kilpavarusteita ja ratsastajan ja hevosen varustautumista 
sävy sävyyn, kiinnitin myös huomiota turvaliiveihin: Ilahduttavan monella ratsastajalla oli turvaliivi
 päällä, ja yleisin turvaliivi oli jonkinlainen palaliivi. Esteratsastuskilpailut sopivat selvästi hyvin
 myös turvaliivivinkkien poimimiseen, ja minun täytyykin tutustua palaliiveihin lähemmin oman 
panssariliivini ollessa taas viime viikon ratsastuskurssin jälkeen entistä heikommassa hapessa.



Mitään ei jätetä sattuman varaan, vaan esteet ylitetään varmuuden vuoksi kunnon ilmavaralla.



Lopussa kiitos seisoo!

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Pelko pois!

Tarina siitä, kuinka yhdessä illassa sateenvarjoja pelkäävä hevonen huomasi, että 
itse asiassa sateenvarjot eivät sittenkään syö punaisia ruunia tai sen lajitovereita.


Aloitettiin helpoista asioista, ja vesimatto oli jo vanha tuttu - ei siis mitään hätää.


Tosin hevonen tunsi omistajansa ja tiesi, että jotain jännittävää olisi luvassa sen pään menoksi...


...nimittäin pelottava sateenvarjo.


Sateenvarjot, varsinkin ne vihreät keltaisin pallukoin varustettuna, syövät tunnetusti pieniä 
punaisia ruunia, jos vain saaliseläimen silmä välttää. Niinpä sateenvarjoja on syytä pitää koko 
ajan silmällä ja kurkotella turvallisen välimatkan päästä kohti omistajan kädessä olevia herkkuja.


Mutta miten ihmeessä se sateenvarjo ei syö pieniä, punaisia omistajia?


Jokin koira tähän on kyllä haudattuna...



Sillä välin, kun sateenvarjo pitää taukoa, pienet punaiset harjoittelevat parihyppelyä ilmapallojen yli.


Koska kertaus on opintojen äiti, ihmetellään jännittävää sateenvarjoa 
vähän lisää ja neuvotellaan sateenvarjon uudesta ruokavaliosta.


Sateenvarjon alle pieni punainen ruuna ei vielä suostu päätään laittamaan: mitä naapuritkin 
kuvittelisivat sateenvarjon alla seisovasta parivaljakosta, kun ulkona ei edes sada?


Siispä harjoitusvuorossa ilmapallokorkeushyppyä, kunnes...


...selkään ilmestyy salamatkustaja sateenvarjon muodossa.


Tässä kohtaa salamatkustajan kanssa kaveeraavat kaksijalkaiset ovat ihmeissään, 
sillä ratsu ei näytä olevan millänsäkään kyytiin otetusta sateenvarjosta.



Edes kolmanneksi pyöräksi satulaan otettu ilmapallonippu ei saa ratsua häiriintymään.




Kun ratsastustehtävien päätteeksi tutustuttiin vielä hetken aikaa salamatkustajanakin olleeseen sateenvarjoon, 
hevonen hoksasi, ettei sateenvarjo sittenkään syö hevosia. Ehkä sateenvarjo ei ole lihansyöjä laisinkaan. 


Olinpa minä hassu, kun tällaista kapistusta pelkäsin.


Oikeastaan sateenvarjo maistuukin aika hyvältä.


Ja niin maailmassa oli yksi punainen, sateenvarjoja pelkäävä ruuna vähemmän.

P.S. Muita kuvia sekä virallinen tulkinta operaatiosta "Pelko pois!" löytyy Kaktun ja Futuran omasta blogista.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Yritä, opi, tienaa

Helsingissä juostiin viikko sitten Helsinki Half Marathon, jonka maalialueelle oli jalkautunut nuoria 4H-yrittäjiä muiden yritysten ja esittelijöiden joukkoon: siellä, missä on paljon ihmisiä, on hyvä tehdä toimintaansa tunnetuksi suurelle yleisölle, ja tällä kertaa yleisö kattoi kaikki ikäluokat vauvasta vaariin. Sekä 4H-liiton että etenkin 4H-yritysten markkinoiminen oli toteutettu jäätelönjakotempauksen muodossa, ja kourallinen pääasiassa paikallisia nuoria 4H-yrittäjiä oli jakamassa herkullisia jäätelöitä 518 nopeimmalle. Miksi jaossa oli juuri 518 jäätelöä? Koska Suomessa toimii tällä hetkellä 518 4H-yritystä. Sen sijaan 4H-yrittäjiä on vielä tätäkin enemmän, sillä moni 4H-yritys koostuu useammasta kuin yhdestä yrittäjästä, sillä mikä olisikaan mukavampaa kuin yrittää yhdessä kaveriporukan kanssa.

4H:n tavoitteena on saada nuoria perustamaan tänä vuonna 100 4H-yritystä. Valitettavasti minulla ei ole tietoa, millä mallilla tämän tavoitteen saavuttaminen on tällä hetkellä, mutta kuulemma uusia 4H-yrityksiä nousee peräti päivittäin ja yrittämiseen suhtaudutaan nuorten parissa hyvin innokkaasti. 4H-yrittäjien ilosanomaa onkin kerrottu eteenpäin ympäri Suomea järjestetyissä tempauksissa, ja tänään on ollut vuorossa 4H-yrittäjien jäätelönjakotempaus Rovaniemellä.


Jäätelönjakotempauksessa Helsingissä mukana olleet 4H-yrittäjät: takarivissä 
Mari Huuskonen (Kastehelmi), Venla Alatalo (Pihakissa) ja Laura Huiku (Arjen apurit),
 eturivissä Niko Isotalo (Nikon siivous- ja kotiapupalvelu) ja Elina Kollanus (Minimasi)


Yhteistyössä on voimaa. Jäätelönjakotempauksen jälkeen yhä useampi 
on kuullut sekä 4H:sta ja 4H-yrittäjistä että Kolmen Kaverin Jäätelöstä.


4H-yrittäjä ystävineen odottamassa tietoiskuesitteiden kanssa ensimmäisiä juoksijoita maaliin



4H-yrittäjien jäätelöpisteellä kävi melkoinen kuhina


Vaikka 518 jäätelöä kuulostaa suurelta määrältä, kylmälaukut olivat tyhjentyneet alle tunnissa.


Kameran takaa oli hyvä havainnoida ympäristöä: Jäätelöt näyttivät maistuvan niin lapsille kuin aikuisille, ja myös
 yksi paikalle sattuneista koirista oli onnessaan päästessään nuolemaan taluttajansa jäätelöpurkin puhtaaksi.


Miksi 4H-yrittäjäksi?

4H-yritys on turvallinen tapa kokeilla, millaista olisi toimia yrittäjänä. 4H-liitto ja paikalliset 4H-yhdistykset kouluttavat, neuvovat ja tukevat tarpeen mukaan nuoria, 13-28 -vuotiaita nuoria 4H-yrittämisen polulla. Oikeastaan voisi todeta, että 4H tarjoaa nuorille matalan kynnyksen mahdollisuuden oppia yrittäjyyttä ja yrittää sekä samalla tienata ja kartuttaa työkokemusta työllistämällä itsensä yrittäjänä. Joillakin nuorilla syttyy kipinä yrittämiseen niin kovasti, että ennen pitkää 4H-yrittäjän status vaihtuu yrittäjäksi.

Olen kirjoittanut 4H-yrittämisestä moneen otteeseen (ks. tunnisteet 4H-yritys ja yrittäminen), ja kattavin aihetta käsittelevä postaukseni on blogin sivupalkistakin löytyvä "Oletko vailla (kesä)työtä?" -postaus. Aihe on edelleen ajankohtainen, sillä moni nuori on jäänyt tänäkin kesänä ilman kesätöitä, mutta vielä ei ole liian myöhäistä työllistää itseään 4H-yrittäjänä, jos tällainen kesätyö kiinnostaa. Parasta 4H-yrittämisessä lienee se, että vain mielikuvitus on rajana - toki realiteetit huomioiden - ja asioista päättäminen nuoren itsensä käsissä. Niinpä 4H-yrityksenkään ei tarvitse olla pelkästään kesätyö, vaan 4H:n alaisuudessa ja ohjauksessa voi yrittää vaikka vuoden ympäri. Lisätietoja 4H-yrittämisestä löytyy seuraavien linkkien takaa:

P.S. Katsoitko MTV:n uutiset perjantaina 10.6.2016? Helsingin jäätelönjakotempauksessakin mukana olleet 4H-yrittäjät Niko ja Venla pääsivät esittelemään 4H-yrityksiään koko Suomen kansalle.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

#tekevällesattuu & kysely turvallisuudesta

Olimme viikko sitten lauantaina menossa mieheni kanssa lakkiaisiin. Aamun olin jo ehtinyt olla töissä juhlatamineissani, ja meidän piti kiirehtiä ehtiäksemme riittävän ajoissa seuraavaan juhlapaikkaan saadaksemme istumapaikat ja totta kai sopiva paikka lakituksen valokuvaamiseen. Olen kymmenet kerrat viime kuukausina kulkenut aseman rappusia alas laiturille. En tiedä, miten niin pääsi käymään, mutta aseman rappusia astellessani tunsin, kuinka odottamatta sandaalieni korko tarttui edellisen rappusen reunaan ja aloin kaatua eteenpäin. Muistan tajunneeni, että nyt voi käydä todella huonosti, kun matka jatkui pää edellä rappusia alaspäin. Onni onnettomuudessa, että olin hetkeä aiemmin ottanut miestäni kädestä kiinni ja hänellä ote piti yllätävästä tilanteesta huolimatta. Niinpä rappuja alas vierimisen sijaan kaatumiseni tyssäsi polvilleen pari askelmaa alempana, sukkahousut revenneenä, toinen polvi auenneena ja sääri naarmuilla. Olin kävellyt tuttuja rappusia kuten niin monena muuna päivänä aiemmin, tällä kertaa vain tälläytyneenä parhaimpiini kenkiä myöten. Tiedä sitten, johtuiko kaatuminen vain kengistä vai oliko muutaman päivän takaisella ratsastustunnilla osuutta asiaan, sillä lihakset olivat ratsastuksen jäljiltä varsin kipeät ja kävely jäykkää, mitä saattoi toki odottaa useamman kuukauden ratsastustauon jälkeen.

Samalla tavalla kuin kaatuminen tuli lakkiaispäivänä aivan yllättäen, keskellä kirkasta ja lämmintä kesäkuun päivää, vastaavasti vahinko ei tule kello kaulassa myöskään hevosten parissa. Olen omin silmin nähnyt, kuinka kesken ratsastustunnin - ei, emme edes hypänneet esteitä tai menneet puomeja - edellä köpötellyt poni on yhtäkkiä laonnut maahan. Poni ei ollut tehnyt mitään sen kummempaa, vain kompastunut omiin jalkoihinsa ja mennyt ratsastajineen nurin. Jälleen onni onnettomuudessa, sillä poni ratsastajineen selvisi tietääkseni pelkällä säikähdyksellä.

Vaikka olen itse selvinnyt toistaiseksi tälleistä sekä ratsastaessani että polkupyörällä tai omilla jaloillani liikkuessani pääasiassa säikähdyksellä ja mustelmilla, tuttavapiirissä on sattunut ja tapahtunut senkin edestä: Milloin hevonen on kouluratsastuskilpailuissa peruuttaessaan noussut pystyyn, menettänyt tasapainonsa ja kaatunut taaksepäin ratsastajan jäädessä alle. Milloin maneesin pohja on pettänyt hevosen alta kesken kaiken ja hevonen on mennyt nurin ratsastajan kanssa. Tai sitten niitä tavanomaisia sattumuksia, joita myös minun kohdalleni on osunut, kun hevonen on säikähtänyt jotakin tai järjestänyt itselleen lisää tekemistä ja ratsastaja on laskeutunut avustettuna satulasta ennen aikojaan. Monesta eri asiasta riippuen hiekanmaistelu on joko saanut jatkoa satulassa tai pahemmassa tapauksessa päätynyt sairaanhoitohenkilökunnan hoiviin. Vaikka satulasta suistumiset tunnutaan mieltävän etenkin esteratsastukseen kuuluvaksi riskiksi, vahinkoja voi käydä ja on käynytkin yhtä lailla myös sileällä työskennellessä. Tai jos kuvittelee olevansa turvassa kävellessään molemmat jalat maassa hevosen vierellä, on tuudittautunut vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen, sillä hevosen taluttaminen on tiettävästi päättynyt ainakin kerran hevosen kaatumiseen taluttajansa päälle.

Miksi luettelen liudan hevosten kanssa tapahtuneita onnettomuuksia ja vahinkoja, joiden tiedän varmasti sattuneen? Koska olen viime vuosina nähnyt aivan liian paljon tapauksia, joissa on vain kohautettu harteita ja todettu, että ei minulle voi sattua mitään: minulla on kiltti hevonen, joka ei säiky, minulla on hyvä tasapaino, olen hyvä ratsastaja enkä edes hyppää esteitä. En minäkään ole ennen kaatunut rappusissa korkkarit jalassa, ja kaatumisaamunakin olin juonut vain kahvia, joten varsinaista syytä ylimääräiseen kompurointiin ei olisi pitänyt olla eikä myöskään varaa kaatumiseen kallisarvoisen kamerarepun keikkuessa selässäni. Silti niin pääsi käymään.

On niin helppo ajatella, että vahinko ei satu omalle kohdalle. Tilastojen mukaan silloin tällöin jollekin kuitenkin sattuu. Ratsastusonnettomuuksiin liittyvää tilastotietoa on tarjolla muun muassa Playssonin tiimibloggaaja Miran blogipostauksessa. Todennäköisyyksiä laskiessa esimerkiksi lottovoiton sattuminen omalle kohdalle on niin häviävän pieni, etten ole lainkaan innostunut lottoamisesta ja jaksan lähipiirillekin muistuttaa olemattomasta voittotodennäköisyydestä. Pieniä lienevät todennäköisyydet myös erilaisten ratsastusonnettomuuksien sattumisesta juuri omalle kohdalle, mutta niiden pelossa muistan joka kerta ennen satulaan nousemistani vetää turvaliivin päälle ja kypärän päähän. Jos joskus kävisi niin huono tuuri, ettei haaverista selviäisikään enää pelkällä säikähdyksellä ja mustelmilla, se harmittaisi vietävästi ja itseni tuntien voi olla, etten sen jälkeen enää uskaltaisi kiivetä satulaan. Niin tärkeiltä kuin hevoset ja ratsastus tuntuvatkin, terveys tuntuu vielä tärkeämmältä. Voidakseni nauttia rakkaasta harrastuksestani hyvillä mielin ja pelkäämättä terveyteni puolesta käytän iloisin mielin sellaisia turvavarusteita, joiden uskon - ja kohta vuosikymmenen käytössä olleen panssariliivini kohdalla myös tiedän - suojaavan minua suuremmilta vammoilta. Toki pumpuliin ei voi kääriytyä, ja elämää pelätessä ja sänkyyn jäädessäkin on omat vaaransa, mutta tyhmänrohkea tai välinpitämätön ei myöskään tarvitse olla. Jokaisen meidän terveys on arvokas asia, ja jos saan tällä tämän kevään turvallisuuskampanjalla ja saarnaamisella yhdenkin ihmisen pohtimaan omaa turvavarustautumistaan hevosten parissa, on tavoite jo täytetty.


Lähdin mukaan Equestrial.netin turvallisuuteen liittyvään kampanjaan (*), koska minusta turvallisuus hevosharrastuksessa on niin tärkeä asia, että siitä on syytä muistutella kanssaharrastajia aika ajoin. Kampanjan tarkoituksena on lisätä hevosihmisten tietämystä turvaliivien tarjoamasta suojasta ja ratsastusturvallisuuden merkittävästä parantumisesta turvaliivien käytön myötä, oli ratsastajan tai hevosihmisen ikä tai kokemus mikä tahansa: vahinko kun ei tule kello kaulassa, mutta fiksusti riskit minimoimalla ei myöskään tarvitse pelätä vaan voi keskittyä nauttimaan hienosta harrastuksesta. Turvaliivit kehittyvät koko ajan, ja Heliten turvatyynyteknologiaan perustuvat turvaliivit tarjoavat tällä hetkellä kattavimman suojan ratsastusonnettomuuksien varalle suojatessaan myös niskan ja kaulan sekä lonkat toisin kuin perinteiset panssariliivit. Lisäksi Heliten turvaliivit nostavat samaan aikaan sekä turvaliivien käyttömukavuuden että tyylikkyyden uudelle tasolle. Tämän jälkeen jokaiselle luulisi löytyvän mieleinen turvaliivi, jos vain sellaista haluaa käyttää.


(*) Jos kuulet turvallisuuskampanjasta ja yhteistyöstäni Equestrial.netin kanssa ensimmäistä kertaa, kurkkaa aiemmat postaukseni aiheesta:

#tekevällesattuu - turvallisemmin ratsaille?
#tekevällesattuu - Testissä Helite Airnest Vest



Vastaa turvallisuuteen liittyvään kyselyyn

Osana turvallisuuskampanjaa Equestrial.net kerää arvokasta tietoa hevosten kanssa toimivien asenteista, uskomuksista ja tottumuksista. Toivottavasti mahdollisimman moni viitsii käyttää aikaansa tämän tärkeän asian puolesta ja vastata kyselyyn. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 10 kappaletta Kouluratsastuksen ABC -opetusvideosarjaa 3 kuukauden maksuttomaan käyttöön.


Jos olet vakuuttunut Heliten turvatyynyteknologiaan perustuvien turvaliivien erinomaisuudesta ja koet tarvitsevasi niiden tarjoamaa suojaa, oman turvaliivin voi käydä hankkimassa Equestrial.netin verkkokaupasta.
Yhteistyössä Equestrial.netin kanssa rakkaan hevosharrastuksen 
ja kanssaharrastajien turvallisuuden puolesta

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Luonto tarjoaa ikimuistoisia kokemuksia


Ja Yle Radio Suomen Luontoiltojen mukaisesti radio tarjoaa luontokokemuksille parhaat värit. Tosin viime aikoina luonnossa on tullut käyskenneltyä sekä ilman radiota että ilman kameraa, ja totta kai kameran ollessa kotona pääsee todistamaan niitä ikimuistoisimpia elämyksiä.

Olen kerran aiemmin nähnyt ketun omin silmin aivan läheltä. Se tapahtui vuosia sitten, kun olimme mieheni kanssa myöhään illalla kävelyllä lähellä kaupungin keskustaa ja oikaisimme erään yrityksen parkkipaikan läpi. Tuolloin päädyimme vastakkain ketun kanssa pimeällä pihamaalla. Näin vuosia myöhemmin olimme jälleen mieheni kanssa ulkona, tällä kertaa alkuillasta ja kaikkea muuta kuin keskellä kaupunkia. Olemme ulkoilleet samassa paikassa monet kerrat vuosien varrella, mutta pääasialliset liikkujat ovat olleet meidän tavoin lenkkeilijöitä, polkupyöräilijöitä, koiria ulkoiluttajineen ja lintuja. Niinpä yllätys oli täydellinen, kun alempaa mäestä kuului ensin äänekästä naukumista ja sitten kivenlohkareiden seasta astui esiin ketunpoikasia. En ole ikinä ennen nähnyt ketunpoikasia, ja samalla hetkellä tuli mieleeni Ylen Luontoiltojen mainoslause luonnon tarjoamista ikimuistoisista kokemuksista. Silloin tällöin radio sattuu olemaan auki Luontoillan aikaan, ja etäisesti muistelen jossain Luontoillassa puhuttaneen ketuista ja niiden uteliaasta luonteesta. Tämän ketunpoikasten kohtaamisen perusteella voin hyvin uskoa kettujen olevan uteliaita eläimiä, sillä pennut tuntuivat tulleen tutkimaan, mistä tuulessa lepattavasta kankaasta syntynyt ääni oikein oli peräisin. Vielä senkin jälkeen, kun ketut olivat huomanneet minut, ne tulivat uteliaina lähemmäs. Olin myös erottavinani muita isomman ketun, luultavasti emon, joka oli tullut vahtimaan pentujen tutkimusretkeä ja suojelemaan jälkikasvuaan. Kohtaaminen kettujen kanssa oli lyhyt, vaikka hetki tuntui pitkältä ja aivan kuin aika olisi pysähtynyt, kunnes ketut pujahtivat nopeasti takaisin kivenmurikoiden joukkoon pesäkoloonsa varmaankin lähellä pörisseiden ja bensankatkuisten enduropyörien säikäyttäminä.

Pari päivää myöhemmin ulkoilimme samassa paikassa jälleen, mutta ketuista ei näkynyt jälkeäkään - eipä tietenkään, kun kamera oli mukana ja laukaisuvalmiina. Toisaalta en viitsinyt mennä tutkimaan kovin läheltä kettujen oletettua pesäpaikkaa, etteivät ne vain häiriintyisi läsnäolostani. Muistelen myös kuulleeni kettujen olevan enemmän yö- kuin päiväeläimiä, joten jälkimmäinen ulkoilumme kettupaikalla oli jo vuoronkaudenajan puolesta kaikkea muuta kuin optimaalinen kettujen kohtaamista ajatellen. Sen sijaan luonto antoi parastaan kauniisti kukkivien, eriväristen lupiinien muodossa. Vaikka toivomani uusi kohtaaminen kettujen kanssa jäi vain haaveeksi, ihailtavaa ja valokuvattavaa riitti eikä ulkoilu luonnossa ollut tälläkään kerralla pettymys.


Niin paljon kuin pelkäänkin näitä mustan ja keltaisen kirjavia pörriäisiä, ei tietyissä tilanteissa auta muu
 kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja vastustaa mielitekoa ottaa jalat alleen. Nähtävästi se kannatti!



Kesäinen luonto ja sen kauneus on vertaansa vailla



Lennossa olevat pikkulinnut ovat niin vikkeliä, että niiden ikuistaminen on tuntunut lähinnä mahdottomalta tehtävältä. Siinä, missä parhaimmillaan yli 13 metrin sekuntivauhdilla puhaltaneet tuulenpuuskat saivat lupiinit taipumaan ja huojumaan voimakkaasti ja häiritsemään kukkakuvausoperaatiota, voimakas tuuli oli kuitenkin lintukuvauksessa eduksi: kovimmissa puuskissa linnut eivät päässeet räpyttelystään huolimatta lainkaan eteenpäin tai liikkuivat jopa taaksepäin, joten hitaammankin valokuvaajan oli helpompi pysyä niiden perässä.


Niin kaunis on luonto nyt!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...