lauantai 28. marraskuuta 2015

Kuvausrekvisiitalla joulutunnelmaa

Syksy on vilahtanut ohi vinhaa vauhtia ja on vaikea uskoa, että muutaman päivän päästä alkaa joulukuu. Itse asiassa kuukauden päästä joulut on taas vietetty tältä vuodelta ja viedään viimeisiä päiviä tämän vuoden osalta. Vaikka joulu on jo näin lähellä, eivät ainakaan pääkaupunkiseudun maisemat muistuta joulua tällä hetkellä tippaakaan: Vettä on satanut tai vähintäänkin tihuttanut viimeiset kaksi viikkoa päivittäin paria poikkeusta lukuunottamatta. Yhtenä päivänä aurinko kurkisteli pilvien takaa hetken, kunnes iltapäivän hämäryys taas peitti kaiken alleen. Toisen poikkeuksen muodosti viime viikonloppu, jolloin myös täällä etelässä saatiin nauttia valkeasta maasta. Siihen se sitten jäikin. Onneksi sentään pimeällä, kun kaikki on yhtä tummaa massaa, jouluvalot pääsevät oikeuksiinsa ja luovat odotetun juhlan tuntua.

Kauppiaat ja moni muu ammattiryhmä ovat jo jonkin aikaa valmistautuneet jouluun, niin myös valokuvaajat. Viime aikoina valokuvaajien blogeista ja ajankohtaisista päivityksistä kotisivuilla on saanut lukea joulukorttikuvauksista, ja sana joulusesonki on tullut tälläkin saralla tutuksi. Minun varsinainen joulusesonkini alkaa näin marraskuun viimeisinä päivinä, kun sain tehtäväkseni ottaa jouluisia perhekuvia. Sääennusteita on seurattu viime aikoina hanakasti ja jännitetty, millainen sää sattuu ulkona toteutettavien kuvausten ajaksi. Olen miettinyt pääni puhki ja pyöritellyt ideoita aina tonttulakeista jouluvaloihin ja kuusenkoristeisiin asti, kuinka potretteihin saisi jouluisen tunnelman harmaassa, joko pilvisessä tai vesisateisessa säässä, kun maisema ei ole lunta nähnytkään. Ratkaisu - vieläpä paloturvallinen sellainen - löytyi kaupan hyllyltä, ja lopputulos näyttää kutakuinkin tältä:


Tässä valokuvassa alkaisi vähitellen olla jo joulukorttiainesta.
Ehkä kultaisia tai hopeisia hileitä vielä loppusilaukseksi?

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Tiimibloggaajat Hevarilla 21.11.2015

Eilen oli Playsson.netin tiimibloggaajien tapaaminen Hevarilla Heinolassa. En ollut aiemmin tavannut montaakaan playssonilaista kasvokkain ja vähän jännitti, millaisten ihmisten kanssa sitä oikein on päätynyt samaan blogiportaaliin. Päivän aikana jännitys osoittautui turhaksi: Vaikka yleisesti ottaen en tällaisista tapahtumista niin välitä, olo playssonilaisten joukossa oli kuin olisi käynyt vanhoja tuttuja tapaamassa ja viihdyin mainiosti.

Playssonin tapaaminen alkoi Hevarin esittelyllä sekä toimipisteen tutustumiskierroksella, ja myös paikalla ollut, Hevarinkin kanssa yhteistyötä tekevä Mirva Chia de Gracialta esitteli sekä yritystään että tuotteitaan. Kuluneen syksyn aikana yrittäjätarinat ja -kehityskertomukset ovat alkaneet kiehtoa minua suunnattomasti, ja näistä saatiin nauttia eilenkin. Esittelyiden jälkeen oli vuorossa Playssonin enemmän tai vähemmän virallinen kokoontuminen ihanien tarjoilujen äärellä, ja Penina hieman valotti, mitä blogiportaalin tiimoilta on odotettavissa lähitulevaisuudessa (jotain todella jännittävää ainakin minusta!). Lopuksi pääsimme kiertelemään Hevarilla itseksemme, tutkimaan tuotteita kaikessa rauhassa ja tekemään ostoksia alennuksen kera.


Hevari Oy on hevostarvikkeiden erikoisliike Heinolassa. Vaikka ratsuihmisille Hevari saattaakin olla melko uusi tuttavuus, kyseessä on kuitenkin jo noin 15 vuotta sitten perustettu liike, joka tosin on ensin saanut jalansijaa ravipuolella ja vasta myöhemmin laajentanut valikoimaansa myös ratsupuolelle. Tänä päivänä Hevarilla on laaja valikoima tuotteita hevosille ja hevosihmisille, ja oikeastaan voisi Heinolan toimipisteen tuotevalikoiman perusteella todeta, että jokaiselle löytyy jotakin.



Riimuja, riimunnaruja, harjoja, sukia, kaviokoukkuja, sieniä ynnä muita 
hevosenhoitotarvikkeita on montaa eri väriä, mallia ja materiaalia.




Olen jo vuosia etsinyt hevosaiheisia seinäkelloja, mutta niitä on tullut vastaan 
valitettavan vähän. Hevarilla hevosseinäkelloja oli ainakin kahta eri sorttia.



Hyvinvarustellusta hevostarvikeliikkeestä löytyy hevosille myös leluja ajanvietteeksi 
ja mielenvirkistykseksi - tai ainakin allekirjoittanut tulkitsi kivat pallot nimenomaan 
hevosille suunnatuiksi, vaikka toki koiratkin voisivat näistä innostua.



Kassan tuntumassa on kaikenlaista pientä ja kivaa tilpehööriä, koriste-
esineitä, astioita, pehmoleluja, pyyhkeitä ynnä muuta hevosaiheista tavaraa, 
joita saattaa kuin vahingossa eksyä myös hevosettoman ostoskoriin.




Vaikka Hevarin toimipiste Heinolassa on yhdistetty varasto ja myymälä, mikä näkyy 
myös tuotteiden asettelussa (tai lähinnä pitkinä hyllyriveinä ja pahvilaatikkokasoina), 
varastomaisten hyllyrivien joukosta löytyy myös yksittäisiä hyllyjä, jotka houkuttelevat 
tutkimaan esillä olevia tavaroita ja joita tutkiessa saa kulutettua tovin jos toisenkin.



Kaikkea löytyy useampi kappale: Varasto, josta tuotteita toimitetaan myös jälleenmyyjille, 
takaa sen, ettei viimeisistä kappaleista tarvitse tapella, vaan jokaiselle riittää omansa.



Erilaisia tekstiilejä on niitäkin hylly- ja tankokaupalla: Loimia, satulahuopia, ratsastushousuja,
 erilaisia takkeja ja liivejä, pipoja ja käsineitä ja niin edelleen. Jopa sadevaatteita, joita 
kesällä sain etsiä suorastaan kissojen ja koirien kanssa, tuntui löytyvän moneen lähtöön.




Nahantuoksu johdatti valjaiden, suitsien, ohjien ja muiden nahasta valmistettujen varusteiden luokse




Laajan tuotevalikoiman puolesta puhuu myös satulavalikoima: yleis-, 
koulu- ja estesatuloiden lisäksi löytyy myös lännensatuloita huopineen.



Valikoima kattoi turvavarusteet kypäriä ja turvaliivejä myöten


 



Hevari eroaa ainakin minun tuntemistani hevostarvikeliikkeistä erityisesti 
kengitykseen liittyvän valikoimansa perusteella: kenkiä löytyy jos jonkinlaista 
niin ratsuille kuin ravureille, ja myös kengittäjä löytää työkalunsa valikoimasta.








Erilaista purkkia ja purnukkaa on vaikka muille jakaa. Muun muassa rehuja ja lisäravinteita
 löytyy moneen makuun ja tarpeeseen. Näiden tuotteiden joukosta - ehkä jopa näistä kuvista, 
vaikka minä en hevosten ruoista juuri mitään tietävänä niitä tunnistakaan - löytynee myös 
Chia de Gracian tuotteita, joiden yhtenä jälleenmyyjänä Hevarikin toimii.




Tiesitkö, että Hevari myy ainakin ravikärryjä sekä uutena että käytettynä? Vaikka suuri osa Hevarin
 tuotteista valmistetaan ulkomailla, kärrynpyörät ovat yrityksen omaa kotimaista tuotantoa.



Taas löytyi yksi liike, joka myy Back on Trackin tuotteita. En ole vielä ehtinyt perehtyä Hevarin 
hintoihin näiden osalta, mutta jos havaintoni ratsastusvarusteiden osalta pätevät myös näihin, 
hinnat saattavat hyvinkin osoittautua kilpailukykyisiksi muiden jälleenmyyjien hintoihin verrattuna.



Lahjatavaroiden hylly taisi olla loppujen lopuksi suosikkini, ja tavaroista voisi lisätä
 yhtä sun toista joululahjatoivelistallekin. Ihastuin muun muassa lehmäaiheiseen kannuun
 ja kissamukiin. Toisesta hyllystä löytyi meidänkin astiakaapistamme tuttu Lena Furbergin
 piirroksella koristeltu muki kavereineen - hyvä tietää, mistä sitä sarjaa saa lisää! Sitten 
olisi ollut tarjolla ihananpehmoisia hevostossuja, kauniita astiapyyhkeitä, ...


Siinä, missä Hevarin monipuolinen valikoima ja tuotteita täynnä oleva valtava liiketila tuntuivat hevosihmisen mekalta, Chia de Gracian tarina teki lähtemättömän vaikutuksen. Tiesittekö, että Chia de Gracia -nimisen yrityksen takana on vain yksi ihminen? Tai että kaiken takana on tosiaan nainen ja yritys on saanut nimensä naisyrittäjän oman tamman mukaan?

Chia de Gracian Mirvasta ei alunperin pitänyt tulla yrittäjää: Hän ei mielestään ollut riittävän yrittäjähenkinen ja mitä vielä, mutta parin yrittäjyysvuoden jälkeen meillä oli eilen tuotteitaan esittelemässä selvästi työstään innostunut ja tilanteeseensa tyytyväinen nainen, jota ei lainkaan haitannut, että hän joutui viettämään vapaa-aikaansa meidän kanssamme yritystään ja tuotteitaan esitellen. Sydäntäni lämmittäneen yrittäjätarinan lisäksi minuun teki vaikutuksen yrittäjän suuri tietomäärä omista tuotteistaan ja niihin käytetyistä kasveista sekä tuotteiden käyttötavoista: Olen toki tiennyt, että Chia de Gracian tuotteet ovat etenkin hevosille suunnattuja, ja tuotteiden sopimisen myös osaksi koirien ruokavaliota oli vielä helppo uskoa. Sen sijaan minulle tuli täytenä yllätyksenä, että esimerkiksi Chia-siemenistä on tullut muodikasta superfoodia myös ihmisten keskuudessa ja että ne ovat suosittuja vaikkapa fittness-harrastajien parissa.



 Ihastelin jo kesällä esteratsastuskilpailuissa palkintoina olleita Chia de Gracian pusseja. Muutaman kuukauden odotus palkittiin, ja lopulta sain itsellenikin näitä tyylikkäitä pussukoita, joiden sisällön tosin luulin kelpaavan vain hevosen ruoka-astiaan. Hevari ja Chia de Gracia muistivat meitä Heinolan vierailijoita yllätyskasseilla, joista löytyi kolme näytepussia Chia de Gracian tuotteita: Kokonaiset ruusunmarjat päätyvät näillä näkymin koiran syötäväksi, mutta Chia-siemeniä ja kuivattua nokkosta päätin kokeilla itse. Masentava marraskuu on parhaimmillaan ja pieni piristysruiske voisi olla paikallaan. Niinpä minulla on odotukset korkealla, josko superfoodit tekisivät tehtävänsä ja saisivat minunkin oloni tuntumaan näin syksyn harmauden ja kylmyyden keskelläkin energisemmäksi.

Suuret kiitokset sekä Hevarille ja Chia de Gracialle että muulle Playsson.netin poppoolle onnistuneesta Heinolan reissusta!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Lämminveriravurien matkassa

Vermossa olisi ollut tänään ilmaisravit. Lähtö raveihin valokuvaamaan olisi kutkuttanut, kun kolme kuukautta sitten siellä oli niin mukavaa ja ravureiden kuvaaminen oli hyvää vaihtelua ratsujen kuvaamiselle. Harmi vain, että ravien alkamisajankohtaa oli lykätty sen verran myöhälle iltapäivään (tai joku toinen voisi puhua jo alkuillasta), että pimeyden puolesta olisi varmaankin aika pian päässyt harjoittelemaan yökuvausta. Tähän yhdistettynä muutenkin harmaa ja sateinen sää sai minut jäämään kotiin. Sormet syyhysivät kuitenkin siinä määrin, että piti palata elokuun ravikuviin ja joitain ennen julkaisemattomia, onnistuneita otoksia piti sitten laittaa blogiinkin - ihan vain fiilistelyn merkeissä.


Lähdön esittely



Näin vaaleita raudikkoja näkee lämminveristen lähdöissä valitettavan harvoin, mutta niitäkin on. 



Viimeinen kaarre ennen maaliviivaa ja jännitys on lähes käsinkosketeltava




Raviurheilun seuraaminen on jäänyt harmittavan vähälle, mutta onneksi joidenkin ravureiden varusteista 
selviää, minkä nimisestä juoksijasta on kyse. Näissä kahdessa ylemmässä kuvassa komeilee lv-r. Oden Tilly. 




Kauniita ovat toki ruunikotkin. Kävin melkein vuoden ravitallilla ja samalla ihastuin ravureihin, 
mutta tallin lämminveriset näyttivät minusta niin samanlaisilta keskenään. Nyt, kun ottaa silmän 
käteen ja hevosia katsoo tarkemmin, on todettava, että onhan näillä ruunikoillakin selvästi eroa.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Linssiheijastuksia

Linssiheijastukseksi kutsutaan ilmiötä, joka näkyy kuvassa peräkkäisinä, mahdollisesti erivärisinä renkaina, läiskinä tai juovina tai käytetyn objektiivin himmentimen aukon muotoisina monikulmioina. Ilmiö johtuu valonsäteiden edestakaisesta heijastumisesta objektiivin lasipinnoilla, ja tämän vuoksi linssiheijastuksia saattaa esiintyä etenkin suoraan voimakkaaseen valoon kuvatessa.

Yleisesti ottaen linssiheijastus ei ole toivottu ilmiö, ja sen vähentämiseksi on hyvä käyttää objektiivin nokalle kiinnitettävää vastavalosuojaa. Toisaalta, monet objektiivien valmistajat ovat myös kiinnittäneet linssiheijastusten esiintymisherkkyyteen huomiota jo objektiivien suunnitteluvaiheessa ja käyttäneet esimerkiksi objektiivien lasipintojen valmistuksessa erilaisia linssiheijastusta vähentäviä pinnoitteita. Lyhyet polttovälit ovat pitkiä herkempiä linssiheijastusten muodostumiselle, ja myös jotkut objektiiviin kiinnitettävät suotimet saattavat lisätä linssiheijastusten esiintymisherkkyyttä.

Linssiheijastus ei ole automaattisesti merkki epäonnistumisesta, vaan se voi olla myös kuvassa tarkoituksella ja suorastaan tavoiteltu tehoste esimerkiksi realistisuuden lisäämiseksi valon heijastuessa erilaisilta pinnoilta. Siinä, missä heijastusta voi yrittää saada muodostumaan jo jättämällä vastavalosuojan pois objektiivin nokalta, sen voi lisätä myös keinotekoisesti jälkikäteen kuvankäsittelyohjelmalla.

Kuvakansioita kaivellessani vastaan tuli juuri tähän postaukseen sopiva esimerkkikuvapari, jossa sarjakuvauksella otetun kuvasarjan ylempi kuva on se niinsanotusti onnistuneempi otos: ei kovin häiritseviä linssiheijastuksia (huomasin nuo hevosen kaulassa ja ohjastajan niskassa olevat heijastukset vasta ladattuani kuvat Bloggeriin), vaikka olenkin kuvannut suoraan kohtuullisen voimaakkaaseen valoon. Sen sijaan alempi kuva on otettu täsmälleen samalla tavalla ja samasta paikasta kuin ylempi kuva mutta 1/4000 sekuntia myöhemmin. Kuvassa vain hevonen ei ole liikkunut, vaan jotakin on tapahtunut myös valolle - ja ehkä kamerakin käsivaralla liikahtanut sen verran kriittisesti, että oikeaan alanurkkaan on ilmestynyt selvä linssiheijastus. Jos linssiheijastusten näkyminen valokuvissa olisi ollut tavoitteena, silloin alempi kuva olisi totta kai ollut se onnistuneempi otos yhden ison ja useamman pienen "heijastuspallukan" myötä.



Voitteko uskoa, että elokuun puolivälissä iltaisin vielä kahdeksan aikaan oli näin valoisaa? Näin marraskuussa, kun pimeys tuntuu laskeutuvan jo ennen kuin pääsen yliopistolta kotiin, minun piti oikein tarkistaa, katsoinko tosiaan kuvanottohetken kellonajan oikein. Näin se tosiaan oli, ja nyt sen muistan itsekin.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Keinovalokokeiluja

Jos voisin täysin vapaasti valita, valokuvaisin aina vain luonnonvaloa käyttäen, sillä se on minusta kaunein valonmuoto. Koska saamme nauttia valoisasta ajasta vain pienen osan vuodesta ja tähän aikaan vuodesta myös pienen osan vuorokaudesta, ei auta muu kuin taipua realiteettien edessä ja miettiä vaihtoehtoisia valonlähteitä. Ensimmäistä erillistä salamaa odotellessa kokeiluun pääsi pari tavallista ja melko tehokasta taskulamppua sekä ei niin tehokas ledivalaisin: halpa ja heikkotehoinen mutta saapahan tarvittaessa kameran salamakenkään kiinni - edes muodon vuoksi. Näin jo sieluni silmin pimeydessä kauniisti loistavan viinipullon ja selvästi erottuvan Coca-Cola -tölkin, mutta aivan toivottuun lopputulokseen en ainakaan näin ensiyrittämällä ja kokeilussa olleilla välineillä päässyt. Jostakin täytyy kuitenkin aloittaa, jotta olisi seuraavalla kerralla viisaampi.

Todettakoon vielä valaistusolosuhteista sen verran, että asunto tosiaan pimennettiin kuvausten ajaksi, jotta on todellakin pimeää ja valonlähteiden vaikutus tulee paremmin esiin. ISO-arvot huitelivat kuvasta riippuen joko arvossa 6400 tai 12 800. Kohinaa oli selvästi etenkin isompaa arvoa käytettäessä, mutta positiivinen yllätys oli, kuinka tehokkaasti sitä sai kuitenkin jälkikäsittelyn yhteydessä vähennettyä.



En henkilökohtaisesti lainkaan pidä viineistä, mutta viinipullot ovat minusta kauniita ja jotenkin kuvauksellisia. Koska minulla ei ole erillistä salamaa vielä käytettävissäni eikä rungossani ole sellaista sisäänrakennettuna, kuvattavan kohteen valaiseminen piti hoitaa muilla keinoin. Erinäisten kokeilujen kautta sivulta tuleva taskulampun valo osoittautui tässä tapauksessa parhaaksi vaihtoehdoksi, mutta jotakin jäi vielä uupumaan: jos vain olisin saanut tumman pullon ääriviivat hivenen paremmin erottumaan taustastaan ja taustan hieman tasaisemmaksi, olisin päässyt lähemmäs tavoitettani.



Tässä on kuvausharjoitusteni viimeinen otos, josta tuli odotetusti myös mielestäni paras. Siinä valopöytää on käytetty ainoana valonlähteenä pimeässä huoneessa, ja valopöytä on sijoitettu viinipullon alle valaisemaan sitä alhaaltapäin. Valaistuksen puolesta tämä taisi olla ihan hyvä ratkaisu, sillä alhaalta tuleva valo saa pullon sisältöön eloa. (Tajusin vasta jälkeenpäin, että ajoittain liian kirkkaaksi osoittautunutta valopöydän valoa olisi voinut pehmentää esimerkiksi kopiopaperilla: valkoinen paperi olisi päästänyt kuitenkin valoa läpi ja värillisellä paperilla olisi voinut kokeilla, kuinka valon värin muuttaminen olisi vaikuttanut lopputulokseen.)



En tiedä, mikä siinä on, mutta nämä Coca-Cola -tölkit eivät vain minun silmissäni meinanneet millään toimia värillisinä versioina tummaa taustaa vasten, vaikka kuinka säädin sävyjä. Luultavasti suurin häiriötekijä kuvissa oli taskulampun valon ääriviivat, jotka värjäytyivät keltaisiksi - valkotasapainon säätämisyrityksistäni huolimatta. En aivan päässyt siihen lopputulokseen, jonka näin kirkkaana mielessäni, vaan valaisinvalintaa täytynee vielä hioa. Tämä kuva taisi kuitenkin olla lähinnä tavoitettani.



Uskokaa tai älkää, tämäkin kuva on otettu pimeässä huoneessa. Tölkin valaisemiseen käytettiin muistaakseni ledivalaisinta, mikä selittäisi myös valon luonnollisen värin. Tumma tausta sen sijaan tällä menetelmällä jää vain kaukaiseksi haaveeksi.


Salamalaitteet ja kattovalaisimet sisätiloissa lienevät yleisimmät keinovalonlähteet valokuvatessa. Minkälaisia kokemuksia teillä on keinovalon käytöstä? Oletteko testanneet jotakin erikoisempaa ja, jos olette, minkälainen oli lopputulos?

lauantai 7. marraskuuta 2015

Salamalaitteita joka lähtöön (osa 1)

Nälkä kasvaa syödessä, oli kyse sitten ratsastuksesta tai valokuvauksesta. Kun vuosi lähenee loppuaan, luonnonvalo vähenee auttamattomasti ja on varauduttava kompensoimaan luonnovaloa muilla keinoin. Järjestelmäkamerassani kun ei ole sisäänrakennettua salamaa, vain salamakenkä, ei auta muu kuin ottaa härkää sarvista ja perehtyä salamalaitteiden ihmeelliseen maailmaan. Jo pelkästään salamalaitteiden tuote-esittelyiden selaaminen nostaa esiin liudan kysymyksiä: Mikä niistä kaikista eri valmistajien salamalaitteista olisikaan sopiva ensimmäiseksi ulkoiseksi salamaksi juuri minun käyttööni? Mitä eroa eri merkeillä on? Entä yksittäisillä salamalaitteilla? Miten orjasalama eroaa muista erillisistä salamalaitteista? Mitä tarkoittaa salaman ohjeluku? Millainen teho minun käyttööni riittäisi? Onko väliä, hankkiiko ensimmäiseksi salamaksi pää- vai apusalaman? Mikä ihmeen salamatäsmäysaika? Ja mitä ne ISO-arvot ja millimetrit salaman tuote-esittelyssä tarkoittavat?

Onneksi polkupyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, vaan riittää kaivaa valokuvausoppaat (*) esiin ja tutkia, mitä ne kertovat salamalaitteista ja niiden käytöstä. Perusvalokuvausoppailla pääsee hyvin alkuun ja pystyy selvittämään itselleen aivan perusteet. Jos ja kun tulee tarvetta syventää tietoja, on aika kaivaa nimenomaan valaisunhallintaa käsittelevä opas esiin.
Kuvassa erillissalamana Canon Speedlite 270EX II
© 600d (CC BY-SA 2.0)



Sisäänrakennettu vs. erillinen/ulkoinen salamalaite

Monissa järjestelmäkameroissa on sisäänrakennettu salamalaite, jonka avulla selviää satunnaisista salamaa vaativista otoksista. Sisäänrakennetun salaman avulla muutaman metrin etäisyydellä olevat kohteet saadaan valaistua, mutta kauempana olevat kohteet jäävät tummiksi. Sisäänrakennetut salamat ovatkin usein teholtaan heikompia ja käyttömahdollisuuksiltaan vähemmän monipuolisia kuin erilliset salamat. Tämä on helppo uskoa jo yksittäisen liikkeen salamalaitetarjontaa vilkaisemalla, kun esillä on hyvin yksinkertaisesta, vain pystysuunnassa kääntyvällä välähdyspäällä varustetusta salamasta myös sivusuunnassa kääntyvän välähdyspään omaavaan ja jopa pyöreään, rengasmalliseen salamaan. Erilaisten erillisten salamalaitteiden avulla salaman tuottamaa valoa voidaan saada yltämään kauemmaksi ja tulemaan halutussa kulmassa, tietynlaisella kuviolla ja tietyllä teholla.



(Moni)salamajärjestelmä

Järjestelmäkameran kanssa voi käyttää vain yhdestä salamalaitteesta koostuvaa salamajärjestelmää tai koota käyttötarpeen mukaan monisalamajärjestelmän, joka nimensä mukaisesti koostuu useasta salamalaitteesta. Ainakin Canonin Speedlite EX -salamalaitteiden tapauksessa näitä erillisiä salamalaitteita voidaan ohjata yhdellä, rungossa kiinni olevalla salamalaitteella tai erillisellä ST-E2 -ohjausyksiköllä.


Monipuoliset käyttömahdollisuudet

Luonnonvalo tarjoaa useissa tilanteissa parhaan valaistuksen, mutta on tilanteita, joissa salaman käyttö on tarpeen kuvan onnistumiseksi. Useimmiten salamaa käytetään olosuhteissa, joissa valoa olisi ilman salamaa liian vähän. Salamalaitteen avulla valokuvaaminen on mahdollista vähäisen valon lisäksi myös lähes täysin pimeässä, mutta vastaavasti salamaa voi hyödyntää myös kirkkaassa luonnonvalossa esimerkiksi vastavalokuvia ottaessa. Valonlähteenä pieni salama tuottaa kuitenkin melko kovaa valoa, jolloin esimerkiksi muotokuvia otettaessa voi olla tarvetta pehmentää suoraan salamasta tulevaa valoa. Erilaiset keinot salamavalon pehmentämiseen tuovat omalta osaltaan uusia ulottuvuuksia valokuvaukseen.

© Edward Peters (CC BY-NC 2.0)

Salamalaitteen ohjeluku ja "ulottuvuus"

Salamalaitteen maksimitehoa kuvaa ohjeluku. Ohjeluvun avulla voidaan myös selvittää laskennallisesti oikea aukko, joka saadaan jakamalla salamalaitteen ohjeluku kuvausetäisyydellä (metreinä): Esimerkiksi Canon Speedlite 270EX II ‐salamalaitteen ohjeluku on 27, joten kymmenen metrin päässä olevaa kohdetta kuvattaessa laskennallisesti oikea aukko olisi 2.7, siis käytännössä aukko 2.8. Ja mitä suurempi ohjeluku, sen suurempi maksimiteho. Tosin tämän voisi päätellä myös Speedlite EX -salamalaitteiden hintoja vertaamalla.

ISO-arvo tai ISO-herkkyys puolestaan kuvaa salamalaitteiden yhteydessä niinsanotusti salaman ulottuvuutta. Esimerkiksi kaksinkertaisen ulottuvuuden salamalle saa aikaiseksi kasvattamalla ISO-arvoa kaksi pykälää eli esimerkiksi arvo 100 arvoon 400.

Laskennallisen aukon tai salaman ulottuvuuden laskeminen on peruskoulumatematiikkaa, mutta mahdollisesti nopeasti tulevat tilanteet tuovat oman haasteensa laskemiseen, kun aikaa asetusten säätämiseen on hyvin vähän. Valokuvaajan onneksi ainakin Canonin uusimmat EOS-rungot ja Speedlite EX -salamalaitteet toimivat kuitenkin niin hyvin yhteen Canonin ETTL II -salamajärjestelmää käyttäen, että kamera ja salama hoitavat automaattisesti laskemisen valokuvaajan puolesta ja pystyvät säätämään kuvaustilanteeseen sopivan salamalaitteen välähdyksen. Kaiken lisäksi ETTL II -järjestelmä osaa ottaa huomioon kuva-alalla olevat, voimakkaasti heijastavat kohteet ja vähentää niiden vaikutusta valotuksen säätämiseen.


Salamatäsmäysaika

Salamatäsmäysaika kertoo lyhimmän suljinajan, jolla valokuvia voidaan ottaa salamalaitetta käyttäen. Esimerkiksi Canon EOS 6D:ssä on salamatäsmäysaika 1/180 sekuntia. Tätä lyhyemmillä suljinajoilla salamalla otettuihin kuviin jää musta palkki, kun taas salamatäsmäysaikaa pidempiä suljinaikoja voi huoletta käyttää. Salamatäysmäysaikaa lyhyempiä suljinaikoja käytettäessä tekniikka tulee jälleen hyvässä lykyssä valokuvaajan avuksi ja jotkut rungot mahdollistavat näillä lyhyemmilläkin suljinajoilla kuvaamisen niin, että salaman teho laskee suljinajan lyhenemisen mukaan.


(*) Tämän postauksen tiedot perustuvat omien havaintojeni lisäksi seuraaviin kirjoihin:
Jukka Kolari & Peter Forsgård: Parempia kuvia Canon EOS -järjestelmäkameralla (2010)
Reima Flyktman: Suuri digikuvauksen käsikirja (2011)

perjantai 6. marraskuuta 2015

On se vaan niin väärin

Kyllä minä niin mieleni pahoitin (taas kerran)...

Työskentelin vapaaehtoisesti hyväntekeväisyysjärjestössä lähes vuosikymmenen, ja vuosien saatossa minusta tuli tärkeä toimija omassa klubissani. Koska olimme kaikki nuoria, rahaa oli hyvin rajallisesti käytettävissä, mutta tätä kompensoitiin antamalla aikaa senkin edestä. Veimme vuosien varrella vastaanottokodin lapsia elokuviin, erilaisiin huvipuistoihin lasten toiveita kuunnellen, pelasimme heidän kanssaan ulkopelejä, leivoimme ja askartelimme. Jouluisin veimme jokaiselle lapselle oman joululahjan, joiden hankkimista varten lasten hoitajat olivat saaneet tehtäväkseen udella lapsilta joululahjatoiveita, jotta osasimme hankkia jokaiselle mieleisen lahjan. Hytisimme pakkasella hautausmaalla tarjotaksemme kävijöille ilmaiseksi lämmintä mehua ja tuottaaksemme hyvää mieltä. Keräsimme erilliseen sovellukseen tietoja lähialueen ravintoloista, kaupoista ja julkisista tiloista, jotta rattaiden kanssa kulkevat vanhemmat, rollaattorilla kulkevat vanhukset tai pyörätuolia käyttävät saisivat tietoa, mihin paikkoihin he pääsevät helposti ja mitkä ovat haastavia heidän liikkumisensa kannalta. Keräsimme vuosien varrella vaatteita ja erilaisia käyttötavaroita niin kotimaan kuin ulkomaidenkin lapsille ja aikuisille kulloisenkin tarpeen mukaan. Kävimme vanhainkodeissa ilahduttamassa vanhuksia tai haravoimassa tutun, apua tarvitsevan vanhuksen omakotitalon pihaa. Välillä toteutimme rahankeräysaktiviteetteja esimerkiksi omia tavaroitamme kirpputorilla myyden, jotta voimme saaduilla tuotoilla taas ostella vastaanottokodin lapsille joululahjoja ja niin edelleen. En muista tuona aikana kertaakaan kuulleeni tyytymätöntä napinaa, vaan meidät otettiin aina iloisesti vastaan ja toivotettiin tervetulleiksi. Hyväntekeväisyystyö ei ollut pelkkää onnea ja autuutta, vaan toiminnan hallinnollisen puolen osalta käytiin köydenvetoa aika ajoin ja joskus yksittäiset vapaaehtoiset olivat napit vastakkain, mutta toimintamme kohdeyleisö arvosti työtämme.

Hyväntekeväisyysjärjestössä toimittuani minulle tulee aina yhtä suurena yllätyksenä se tyytymättömyys ja arvostelu, jota hevosmaailmassa ja nimenomaan hevosblogimaailmaan liittyen saa osakseen. Otetaan esimerkiksi vaikka Blogiexpo. Sillä ei ole mitään väliä, että yksittäiset bloggaajat näkevät paljon vaivaa - ja siis nimenomaan ilman rahallista korvausta - järjestääkseen toisille jotakin kivaa ja joutuvat siinä sivussa ehkä myös kaivamaan kuvettaan saadakseen sen kivan toteutettua ideoidensa mukaan. Joku kokee poikkeuksetta asiakseen ilmaista, kuinka taas on asiat huonosti ja mitä ihmettä tuokin tuolla tekee: varmasti säälistä otettu mukaan, kun ei kuitenkaan osaa mitään. Silloin tällöin tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja todeta arvostelijoille, että tehkää itse paremmin, vaan olenpa havainnut, että vapaaehtoisten saaminen myös ratsastuskilpailuja järjestämään on nykyään haastavaa. En lainkaan ihmettele tätä: Kuka hullu nyt vapaaehtoisesti tekisi työtä ilmaiseksi toisten hyväksi, jos tosiaan suurin palkka tehdystä työstä on niskaan heitetty loka meidän useimpien tuntemalla hevosfoorumilla?

Voi niitä aikoja, kun kaikki kanssakäyminen hevosiin liittyen tapahtui vain ja ainoastaan kasvokkain: Ainakin allekirjoittanut luuli tuolloin, että hevoset ovat voima, joka yhdistää kaikenlaisia ihmisiä, saa hyvin erilaisetkin ihmiset tulemaan hyvin toimeen keskenään ja kaikilla on mukavaa. Kun löysin tuon hevosfoorumin, ihmettelen nykyään kerran toisensa jälkeen, ketä nämä tyytymättömät arvostelijat oikein ovat ja miksei mihinkään olla tyytyväisiä. Minne joutui se hyväntahtoisuus ja ystävällisyys, josta aiemmin tunsin hevospiirit? Voi, kun pääsisi ajassa taaksepäin niin, että edelleenkin kaikki käsitykset hevospiireistä koostuisivat vain kasvokkain käydystä kanssakäymisestä toisten hevosihmisten kanssa. Olisipa ensi vuosi tältä osin parempi ja yleistyisipä Playsson.netin "Come together" -motto siinä määrin, että turha kyräily ja tyytymättömyys vain tyytymättömyyden ilosta vähenisi!

Siltä varalta, että toivettani positiivisemmasta kanssakäymisestä ei kuulla, jatketaan harjoituksia nahan kasvattamiseksi. Onhan se niinkin, että kaikkia ei voi miellyttää, vaikka kuinka yrittäisi. Tässä kohtaa haluan kuitenkin kiittää omia lukijoitani siitä, että olemme yhdessä onnistuneet pitämään jokseenkin positiivista keskustelua yllä, vaikka makuasiat ja näkemykset eivät menekään aina yksi yhteen - eikä tarvitsekaan. Kiitos teille!

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ammattilaisen ja harrastelijan ero?

Mieheni kävi jokunen viikko sitten ottamassa passikuvat. Mietimme etukäteen, millaistahan runkoa ja objektiivia ammattivalokuvaaja käyttää passikuvia ottaessaan ainakin Suomen mittakaavassa suuren valokuvausliikeketjun studiossa. Arvelin, että ammattilaisella on käytössään tuhansien eurojen kalusto: varmasti täyden kennon runko ja valovoimainen objektiivi. Valokuvaaja oli ystävällisesti vastannut mieheni uteluihin kuvauskalustosta ja todennut rungon olevan Canonin 1100D ja objektiivin kittilinssi. Se siitä kalliista kuvauskalustosta, joka ei ollut täyttä kennoa tai valovoimaista objektiivia nähnytkään. Kalustosta huolimatta passikuvat onnistuivat oikein hyvin. Mikä erottikaan tässä kohtaa ammattilaisen harrastelijasta, vaikka harrastelijalla olisi käytössään ammattitason rungot ja objektiivit ja ammattilaisella harrastelijalle suunnatut vastaavat? Valaistus. Ammattilainen osasi hyödyntää studiossaan salamalaitteita, heijastimia ja muita kuvattavan kohteen valaisemiseksi käytettäviä härpäkkeitä, joiden käyttöä harrastelija ei välttämättä hallitse alkuunkaan. Siinä, missä ammattilainen rakentaa kuvausolosuhteet otollisiksi onnistuneille kuville (ja hyvässä lykyssä selviää kokonaan ilman kuvankäsittelyä), moni harrastaja joutuu näkemään saman vaivan jälkikäteen käsitellessään kuvia tietokoneella ja lisätessään muun muassa valotusta tai vähentäessään varjoja.

Olin havainnosta ammattilaisen ja harrastelijan välillä vaikuttunut. Pääasiassa hevosia kuvanneena ammattilaisten valaisutekniikat eivät ole tuntuneet tärkeiltä, sillä hevosten kanssa salamaa ei oikein sovi käyttää ja heijastimien ynnä muiden asetteluun ei ole aikaa, kun hevonen ja koko kuvaustilanne on jo mennyt ennen kuin oheislaitteet ovat paikoillaan. Jos kuitenkin mielii laajentaa osaamistaan ja siirtyä enemmän sisäkuvauksiin (ehkä jopa oikeaan valokuvausstudioon), valaisuun on syytä kiinnittää enemmän huomiota: ei riitä, että hokee mantraa luonnonvalon kauneudesta ja erinomaisuudesta, kun talven lähestyessä sekin vähenee koko ajan. Valaistustekniikoiden opettelemisessa riittäisikin haastetta ensi vuodeksi.

Vuosi lähenee loppuaan kovaa vauhtia. Oletteko jo tehneet valokuvaussuunnitelmia ensi vuodelle? Mitä uutta haluaisitte oppia tai onko teille tarjoutunut uusia harjoitusmahdollisuuksia? Jos asiat järjestyvät kerrankin suunnitelmien mukaan, uusi vuosi (ja uudet kujeet!) tuo allekirjoittaneelle ainakin lisää koulutusmahdollisuuksia valokuvauksen parissa ja vie jalan valokuvausstudion oven väliin. Vastapainoksi jostakin täytyy toki luopua, jotta jotakin toista hyvää saa tilalle, mutta odotan luopumisen tuskasta huolimatta innokkaasti ensi vuotta: muutokset ja uudet tuulet ovat tervetulleita!


Voi olla, että edes lähimmälle esteelle ei olisi salama yltänyt - tai sitten olisi tarvittu oikein erityisen tehokas salama. Onneksi elokuun loppupuolella vielä alkuillastakin pärjäsi luonnonvalolla, mutta näin marraskuussa alkuillan hämäryys on jo aivan toista luokkaa. Koska salama ja hevoset eivät sovi yhteen, hevoskuvaukset on sovitettava luonnonvalon mukaan.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Hevosvalokuvaus & Blogiexpo 2015

Lyhyesti ja ytimekkäästi:
Muistatteko Blogiexpoa koskevan postauksen syyskuun loppupuolelta? Blogiexpon käytännön järjestelyt ovat olleet käynnissä jo pitkään ja lisätietoja julkistetaan sitä mukaa, kun saadaan yksityiskohtia lyötyä lukkoon. Niinpä pääsen vihdoin kertomaan hevosvalokuvauksen roolista Blogiexpossa: aihe, jonka tiimoilta sormeni ovat syyhynneet jo useamman viikon.

Järjestän yhdessä Hevoskuvauksen Jäljillä -blogin Annika Mäen kanssa hevosvalokuvauksen ympärille oman pienen työpisteen tai workshopin (lue Annikan postaus aiheesta täältä), miksi sitä kukin haluaa kutsua. Ajatuksena on tarjota matalan kynnyksen tilaisuus päästä keskustelemaan toisten hevosvalokuvauksesta kiinnostuneiden kanssa: Useampi hevosia valokuvaava on ilmaissut kuluneen kesän aikana, kuinka mielellään vaihtaisi ajatuksia toisten valokuvaajien kanssa, ja moni mielellään jakaisi kokemuksia puolin ja toisin - niin onnistumisia kuin ongelmakohtiakin. Näitä ongelmakohtia voisi olla hyvinkin hedelmällistä ratkoa yhdessä porukalla, jolloin voi hyödyntää myös toisten hevosvalokuvaajien tietoja ja taitoja. Lisäksi moni yksinään kilpailuja valokuvaamassa käyvä toivoisi kuvauskaveria kentän laidalle, ja myös omasta kokemuksesta tiedän, kuinka mukavaa on päästä juttelemaan ja tutustumaan toisiin valokuvaajiin. Niinpä Blogiexpossa hevosvalokuvauksen työpisteellä on mahdollisuus lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla ja päästä tekemään tätä kaikkea: hevosvalokuvausta harrastajien kesken, ja kaikki aiheesta vähänkään kiinnostuneet ovat hyvin tervetulleita mukaan.

Jotta hevosvalokuvauksen työpiste olisi muutakin kuin sähköjohtojen sekamelskaa, huolehdimme Annikan kanssa siitä, että paikalla on myös hevosvalokuvaukseen sopivia ärsykkeitä: valokuvia sekä käsinkosketeltavassa että digitaalisessa muodossa. Pyrimme varautumaan siihen, että meillä on tarvittaessa materiaalia valokuvien jälkikäsittelyyn tai ylipäätään kuvankäsittelyyn liittyvien keskustelujen tueksi (monesti puhuminen on helpompaa, kun voi samalla näyttää konkreettisesti, mitä tarkoittaa). Lisäksi Annika on luvannut näyttää halukkaille, kuinka hän tekee kuvamanipulaatioita. Minä puolestani vastaan hevosvalokuvauksen ja yrittäjyyden yhdistelmästä ja kerron mielelläni kiinnostuneille valokuvaamisesta 4H-yrittäjänä.

Lauantaina 12.12.2015 klo 10-15 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa on siis tilaisuus - tietääkseni ensimmäinen laatuaan - päästä tapaamaan muita hevosvalokuvaajia, vertailemaan kokemuksia ja kartuttamaan omaa ideapankkia sekä pohtimaan yhdessä ratkaisuja valokuvauksen parissa ilmenneisiin haasteisiin. Kokoonnutaan siis oikein isolla porukalla ja tehdään tästä ikimuistoinen päivä. Nähdään joulukuussa, tervetuloa mukaan!

P.S. Jos teillä on ideoita tai toivomuksia, mitä haluaisitte hevosvalokuvauksen työpisteellä käsiteltävän, ehdotuksia saa totta kai esittää! En voi suoralta kädeltä luvata, että kaikki ehdotukset toteutetaan, mutta katsotaan, mitä pystymme tekemään toiveiden toteuttamiseksi.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...