perjantai 30. lokakuuta 2015

Haaveilua



Rakastan Porvoon Vanhaa kaupunkia enkä vähiten sen pieniä kauppoja ja puoteja: on monenlaista kahvilaa tai ravintolaa, käsityö- ja sisustuspuotia, antiikkia tai muuten vain vanhoja esineitä myyviä putiikkeja, kirpputoria, karkkikauppaa ja niin edelleen. Putiikkien toinen toistaan kauniimpien näyteikkunoiden vierellä tulee usein ihasteltua, kuinka sellainen pikkuinen puoti olisi ihana itselläkin. Miltä kuulostaisi pieni valokuvausstudio keskellä Vanhaa kaupunkia? Tällainenkin sieltä muistaakseni löytyy ja kuulostaisi minusta upealta, tosin upealta oma studio kuulostaisi myös jossain muussa miljöössä.

Miltä tuntuisi oma pieni yritys? Rakastan myös niitä tarinoita, joissa päähenkilö on pohdiskellut, uskaltaisiko ruveta yrittäjäksi, ja lopulta ottanut härkää sarvista, perustanut oman yrityksen ja huomaa toteuttavansa nyt omaa unelmaansa. Kuvien lomasta löytyy linkki parin yrittäjän blogiin, joiden äärellä olen haaveillut kuluneena syksynä omasta pienestä valokuvausyrityksestä leipätyön ohella. Miten minun haaveeni käy, sen aika näyttää. Nyt kuitenkin haaveillaan. Millaisia haaveita teillä on?





Muotoilija ja visualisti luopui työstään toisen yrityksen palkkalistoilla ja perusti 
oman yrityksen. Suosikkipostaukseni löytyy täältä: kuinka unelmasta tuli totta?





Kuinka lastentarhanopettajasta tuli valokuvaaja. Blogissa pääsee 
seuraamaan valokuvaajan työtä ja oman studion rakentamista.




Yrittäjien kirjoittamia blogeja on vaikka kuinka paljon, mutta pikaisella googlettelulla löytämiäni,
 ainakin yksittäisiä mielenkiintoisia postauksia ja varoittavia esimerkkejä sisältäviä blogeja on lisäksi mm.


Siinä, missä yrittäjyys on tuonut monelle onnen ja autuuden, myös kauhutarinoita yrittäjyydestä on riittämiin. O-ou... Onneksi vasta haaveiltiin. Taidan miettiä vielä ainakin kerran uudelleen.


tiistai 27. lokakuuta 2015

Syksyisiä maisemia ja kaunis ruska


Joidenkin mielestä syksy on kuvauksellisinta aikaa vuodessa. En kiistä tätä, sillä parhaimmillaan Suomen syksy on hyvin kaunista aikaa ja ruskalla on tässä tärkeä rooli. Minusta parasta on kuitenkin neljä vuodenaikaa, jolloin jokaisen vuodenajan parhaista puolista pääsee nauttimaan mutta toisaalta jokaiseen vuodenaikaan liittyviä huonoja puolia ei tarvitse kestää kovin kauaa: Siinä, missä syksyn ruska on kaunis ja aurinkoiset syyspäivät ihania, pimeys, kylmyys, sade ja kurakelit eivät enää lukeudu syksyn hyviin puoliin. Vaikka tänä vuonna vuodenaikojen vaihtelut eivät ainakaan täällä aivan eteläisessä Suomessa ole olleet kovin selviä, on onneksi päästy nauttimaan joistakin hyvin kauniista syyspäivistä, ja näinä päivinä otetuissa valokuvissa ainakin minun silmäni lepää. Ja jos minun pitäisi nimetä kuvauksellisin kunta Suomessa, valitsisin luultavasti Turun tai Porvoon, josta tämänkin postauksen valokuvat ovat peräisin.





Jos antaisin valokuville nimiä, tämän nimi olisi "Ylhäisessä yksinäisyydessä". 
Vanha, ylväs ja kunnioitusta herättävä talo joenrannalla ikään kuin vartioi 
maisemaa yksinäisen lenkkeilijäpariskunnan ylittäessä siltaa tumma havumetsä
 taustallaan. Tästä kuvasta voisin teettää vaikka taulun seinälle.



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Historian havinaa ratapihalla


Vanha ratapiha Porvoossa on tunnelmallinen paikka, jossa historia on läsnä. Ratapiha on tullut minulle tutuksi monen eri valokuvaajan ottamia hääkuvia tutkiessani: ainakin aurinkoisella säällä kesäaikaan ratapiha on ilmeisesti hyvin kaunis ja sopii mainiosti herkkienkin potrettien ottamiseen. Valitettavasti sen ainoan kerran, jonka olen itse päässyt ratapihalla käymään yhden Porvoon pikavisiitin yhteydessä, aamupäivällä oli tyypillinen harmaa ja kolea syyssää. Sain todeta, ettei sää ollut paras mahdollinen ainakaan sen kauniin ja herkän, auringonpaisteessa kylpevän maiseman ikuistamista varten, mutta kääntöpuolena turisteja oli minun ja mieheni lisäksi lähinnä vain yksi lapsiperhe, joten rauha oli melkoisen hyvin taattu. Siinä, missä hääkuvien taustaksi sopiva maisema jäi tällä kertaa tavoittamatta, historiallisten lättähattujen ja vanhojen asemarakennusten valokuvaamiseen sää oli mitä mainioin ja lisäsi entisestään hiukan synkähköä tunnelmaa kuviin kovia kokeneista ja paljon nähneistä junista vaunuineen hiljaisessa ja kuin pysähtyneessä ympäristössä.



Vanhan lättähatun pahoin vaurioitunut ohjaamo, jossa ohjauslaitteet
 ja kulunut istuin olivat kuitenkin vielä tallella.



Lättähatun ohjaamon ikkunasta näkyi toinen lättähattu, joka 
sekin oli ulkonäöstä päätellen poltettu syystä tai toisesta.



Isokokoiset ja korkeat vaunut seisoivat hiljaa kiskoilla. Vierekkäisillä raiteilla olevien junien 
ja vaunujen välissä mahtui hyvin puikkelehtimaan, kunhan noudatti varovaisuutta ja varoi
 loukkaamasta itseään pystyssä törröttäviin nauloihin ja muihin teräviin esineisiin.



Makasiinien sivulla kulkee laituritasanne, jolta joskus muinoin lienee hypätty junan kyytiin. 
Nyt makasiinirakennus toimii lähinnä matkamuistomyymälänä, jossa voi myös pysähtyä 
juomaan kupposen kahvia. Lisäksi ratapihan toisessa päädyssä on pieni paja, jonka ainut 
työntekijä, seppä, käy mielellään juttusille pajan ovesta kurkistavien vierailijoiden kanssa.



Makasiinien välittömästä läheisyydessä on viehättävä vanha puutalo, 
jossa nimikyltin perusteella toimii Porvoon Wanha Rautakauppa.

Lisää valokuvia ratapihalta on esillä kuvagalleriassa.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Valokarnevaali 2015

Linnanmäellä järjestettiin 10. - 18.10.2015 jo kymmenettä kertaa Valokarnevaali-tapahtuma, johon huvipuiston syyskausi huipentuu. Olin ensimmäistä kertaa Valokarnevaaleilla vuonna 2011, joten tänä vuonna oli jo korkea aika käydä toisen kerran nauttimassa valoshowsta. Kuten saattoi odottaa, Valokarnevaalien viimeisenä iltana ihmisiä oli pakkautunut Linnanmäelle valtava määrä. En muista, milloin olisin nähnyt myös valokuvaajia samassa paikassa samaan aikaan niin paljon. Kerrankin sää suosi, vaikka lokakuinen syysilta olikin aika kirpeä. Linnanmäellä oli kuitenkin lämmin, iloinen ja viimeistään tuntia ennen sulkemisaikaa myös hyvin odottava tunnelma, sillä Valokarnevaalin loppuhuipennuksena kävijät pääsivät ihailemaan ilotulitusta.

Valokarnevaali tarjosi upean tilaisuuden päästä ilmaiseksi harjoittelemaan pimeässä valokuvaamista. Soudin ja huopasin viimeiseen asti, viitsinkö lähteä tänäkään vuonna Linnanmäelle asti, vaikka olin puhunut koko viikon Valokarnevaaleista ja siitä, kuinka tapahtumasta saisi varmasti hienoja kuvia - jos siis onnistuisin saamaan asetukset yhtä hyvin kohdilleen kuin aloittajan tuurillani alkukeväästä Eart Hour -kuvien kanssa. Kun sitten huomasin Rajalan järjestäneen oikein valokuvauskurssin Valokarnevaaleilla valokuvaamiseen liittyen, tulin siihen tulokseen, että minäkin haluan harjoittelemaan hiukan erikoisempiin olosuhteisiin. Tänä vuonna harjoitukset on pidetty omin voimin, mutta kuka tietää, josko minäkin ensi vuonna pääsisin ensimmäiselle valokuvauskurssilleni.


Luulenpa, että harva Lintsillä käyvä onnistuu tekemään reissun syömättä mitään.



Maailmanpyörä, Helsinki-pyörä, nykyään Rinkeli. Tämä valtava pyörä piti tietenkin 
kuvata monesta eri suunnasta ja kokeilla, miltä eri tavoin rajatut kuvat näyttävät.




Kyöpelinvuoren Hotelli oli upea ilmestys väriä vaihtavine valoineen, 
ehdottomasti suosikkini tämän vuoden Valokarnevaaleilta.




Sen siitä saa, kun yrittää ilman jalustaa ottaa vauhdikasta valokuvaa pyörivästä laitteesta
 valotusajalla 1/4 sekuntia. Ilman objektiivin kuvanvakaajaa yritys olisikin ollut aivan 
toivoton, mutta kuvanvakaajan ansiosta lopputulos oli juuri ja juuri pelastettavissa.



Kun otin jalustan käyttöön, kuvien terävyyskin parani selvästi. Tosin vieläkin 
olisi ollut varaa parantavaa. Muistutuksena seuraavaa kertaa varten: Ota tripodi!
 Monopodi ei ole riittävän vakaa näin pitkillä valotusajoilla, vaikka sen kanssa 
onkin helpompi liikkua ihmispaljoudessa kuin kolmijalan kanssa.



Nyt minäkin olen nähnyt sen, nimittäin lentävän lautasen!





Kuinka monta eri laitetta pystyy ahtamaan yhteen kuvaan? 
Ainakin kolme: Panoraama, Maisemajuna ja Raketti.



Siinä, missä Rinkeli on Linnanmäen laitteena klassikko ja siksi pakko kuvata 
moneen kertaan, nämä helikopterit olivat jotenkin niin hellyyttäviä, että nekin tuli 
kuvattua useampaan kertaan yksi lempilaitteistani, Linnunrata, taustallaan.




Loppuhuipennuksena ollut ilotulitus. Tätä kuvaa katsoessa en voi kuin olla ylpeä 
itsestäni: Viime vuodenvaihteessa ottamiani ilotulituskuvia katsoessani minua lähinnä 
hävetti säälittävät räpellykseni, mutta Valokarnevaalien ilotulituskuvia kehtaa jo esitellä. 
Kehitystä on siis tapahtunut, vaikka edelleen on paljon opittavaa. Tästä on hyvä jatkaa!

Valoisaa syksyä teille kaikille!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Ihmisen ja hevosen välinen yhteys


Sain vähän aikaa sitten kutsun poistua mukavuusalueeltani ympäri pääkaupunkiseutua valokuvaamasta ja harrastaa vaihteeksi hieman maakuntamatkailua. Ympyröiden suurentaminen selvästi kannatti, sillä pääsin valokuvaamaan sekä upeisiin maisemiin että upeaa parivaljakkoa. Hevosenomistajuudessa on omat ilonsa ja surunsa, mutta tyttöä ja hänen hevostaan seuratessaan ei jäänyt epäselväksi, millaisen ihailtavan yhteyden ihminen ja hevonen voivat saavuttaa: tuosta yhteydestä moni vain haaveilee. Tärkeää eivät ole kilpailusaavutukset ja meriitit vaan kiintymys toiseen, keskinäinen luottamus ja mukava yhdessäolo. Olen hyvin kiitollinen, että pääsin tutustumaan tähän parivaljakkoon, joka kosketti myös valokuvaajan sydäntä. Päivän päätteeksi en voinut kuin todeta, kuinka hienoa on saada tehdä työkseen sellaista, josta nauttii niin paljon, ettei se edes tunnu työltä.



Kuten jokin aika sitten eräs lukija kommentoi, kuvankäsittelyssä tunne voi olla hyvinkin
 tärkeä vaikuttaja lopputuloksen kannalta. Niinhän siinä kävi, kun tunnelmaltaan 
hempeät ja koskettavat valokuvat saivat entistä hempeämmän käsittelyn.










maanantai 5. lokakuuta 2015

Hevoskesä 2015 -blogihaaste


Minulla oli ilo ja kunnia tulla haastetuksi Kavioliitossa-blogin ensimmäiseen omaan haasteeseen. Kyseessä on kuvahaaste, jossa valokuvien kautta kerrotaan kuluneesta hevoskesästä iloineen ja suruineen. Ohjeet haasteen tekemiseksi ovat seuraavat (kopioitu Kavioliitossa-blogin haasteesta, kuten haasteen logokin):

1. Haasta mukaan 1-3 blogia.
2. Valitse haasteeseen mukaan viisi (5) hevosaiheista kuvaa, jotka mielestäsi kuvaavat parhaiten kulunutta kesää. Voit kopioida yllä olevan haastelogon mukaan postaukseen.
3. Linkitä mukaan haasteen antanut blogi.



Kesä oli hyvin sateinen, mutta se ei estänyt minua viettämästä viikonloppuja
 ja välillä arki-iltojakin esteratsastuskilpailuja kuvaten.



Monta vuotta kenttäratsastuskilpailuissa käyminen on ollut vain suunnitelmissa, mutta tänä 
vuonna pääsin toteutusvaiheeseen asti peräti kahteen kertaan. Ensi vuonna uudelleen!



Kouluratsastusta kilpailujen muodossa kuului kesään 
valitettavan vähän mutta suomenhevosia senkin edestä.



Hevoset ovat olleet pitkään tärkeä osa ihmisen arkea, kuten Laurin Elojuhlat, keskiaikaiset 
markkinat, antoivat ymmärtää. Uutta minulle valokuvaajana oli menneenä kesänä myös
 valokuvaaminen erilaisissa tapahtumissa, joihin hevoset liittyvät tavalla tai toisella.



Kotikuvaukset ja niiden myötä myös potretit. Tuttujen kanssa on turvallista aloittaa, ja harjoitus
 tekee mestarin. Kiitokset niille, jotka ovat toivottaneet minut tervetulleeksi kotitallilleen!


Kiitän haasteesta ja laitan sen eteenpäin blogeille Takaisin lähtöruutuun, Janna Nousiainen ja Janina Pitkänen!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...