perjantai 28. elokuuta 2015

Ollako laiska vai hidas?


Playsson.net haastoi bloggaajat ottamaan kantaa valitsemaansa aihepiiriin ja kertomaan, mitä mieltä bloggaaja itse on käsittelemästään aiheesta. Ohjeet mielipidekirjoituksena tehtävään haasteeseen, jonka tarkoituksena on myös aktivoida bloggaajia ja miksei blogien lukijoitakin, löytyvät täältä.

Ajattelin ensin, ettei Playsson.netin haaste oikeastaan kosketa minua, sillä hyvin harva asia saa minulla karvat pystyyn niin, että olisin oikein kovasti jotakin mieltä. Kunnes muistin erään tunteita puolin ja toisin kuumentavan aiheen: ratsastuskilpailuissa otettujen valokuvien jälkikäsittely.

Huomaathan, että tämä postaus sisältää vain yhden näkökulman asiaan: valokuvaajan näkökulman tilanteessa, jossa osa asiakkaista on vanhoja tuttuja aiemman yhteistyön perusteella ja osa täysin tuntemattomia. Aiheesta voisi kirjoittaa kokonaisen romaanin, mutta nyt on tarkoitus pysyä tekstimäärän suhteen kohtuudessa. Postauksen taustalla voinee nähdä oletuksen, että asiakas tietää sen, minkä valokuvaajakin, vaikka näin ei aina ole. Niinpä tämä postaus osaltaan selittää myös sitä, miksi valokuvia joutuu asiakkaan näkökulmasta välillä odottamaan niin kauan. Lisäksi on syytä huomata, että en ota kantaa siihen, miten kuvat minusta pitäisi jälkikäsitellä: jokaisella valokuvaajalla on oma tyylinsä ja niin saakin olla.

4H-yritykseni myötä olen valokuvannut enemmän kuin koskaan ja myös saanut valokuviani myytyä enemmän kuin koskaan (ehkä tässä kohtaa on aiheellista myös todeta, että olen sijoittanut kuvausvälineisiini enemmän kuin koskaan kuvittelin olevani valmis sijoittamaan, joten kuvista saadut myyntitulot tulevat tarpeeseen kompensoidakseen edes hiukan kuvausvälineissä kiinni olevaa omaisuutta). Kuvistani ollaan kiinnostuneempia kuin koskaan aiemmin, mikä on hienoa: pidän valokuvistani itsekin ja on mukava huomata, että niistä on iloa myös muille. Kasvanut suosio ei ole kuitenkaan tullut yksinään, vaan suosion myötä kuvakyselyiden määrä on kymmenkertaistunut ja työmäärä räjähtänyt käsiin. Valokuvaajana toimivan 4H-yrittäjän arki on tasapainottelua käytettävissä olevan ajan ja tehtävänä olevan työn välillä: kuinka saada pyydetyt valokuvat käsiteltyä mahdollisimman nopeasti, jotta asiakkaan ei tarvitsisi odottaa kohtuuttoman kauan? Tässäpä kysymys, johon en ole vielä keksinyt vastausta. Valokuvien jälkikäsittelystä luopuminen puolestaan ei tule kysymykseen, koska nykyisen ajattelutapani mukaan viimeistelemätön kuva ei ole valmis. Toisaalta, vaikka luopuisinkin jälkikäsittelystä, saisi siitäkin kuulla kunniansa. Teet siis miten tahansa, aina löytyy joku tyytymätön.

4H-yrityksen alkuaikoina yritin käsitellä ensin kaikki karsimisen jälkeen jäljelle jäävät ruudut, jotta saisin kuvagalleriaani mahdollisimman kattavasti kilpailuista kuvia. Näin kuvia kilpailleista ratsukoista pääsisivät katsomaan myös ne, jotka eivät esimerkiksi olleet päässeet paikan päälle seuraamaan kilpailuja mutta olivat kiinnostuneita ratsukoista. Järjestelmäkameraan siirryttyäni huomasin käyväni kilpailuissa yhä useammin, seuraavani kilpailuja yhä pidemmän aikaa ja näin ollen myös ottavani kilpailuissa yhä enemmän kuvia: niin paljon, etten mitenkään enää ehtinyt jälkikäsitellä kaikki otoksiani, kun jo oli aika lähteä valokuvaamaan seuraavia kilpailuja. Samalla kävi niin, että luovuin kaikkien kuvien jälkikäsittelystä ja latasin kuvagalleriaan esille vain omia suosikkejani, jotta pystyin paremmin palvelemaan asiakkaitani ja tarjoamaan nopeammalla aikataululla valokuvia näytille niitä kyselleille.

Jo alkukesästä huomasin, etten vieläkään ole onnistunut tehostamaan jälkikäsittelyä riittävästi. Niinpä kokeilin, kuinka jälkikäsittelyn tehostamisessa vaikuttaa pyyntö, että kuvia kyselevät kertoisivat viestissään, ovatko mahdollisesti kiinnostuneita myös ostamaan kuvia itsestään: näin voisin aloittaa jälkikäsittelyn ja kyselyihin vastaamisen todennäköisistä maksavista asiakkaista, jolloin pystyisin palvelemaan heitä paremmin, ja muut sitten saisivat kuvat nähtäväkseen myöhemmin ja hitaammalla aikataululla mutta saisivat kuitenkin. Taas ongelmia ilmeni, tosin tällä kertaa sellaisia, joita hyväuskoinen valokuvaaja ei osannut odottaa näin suuressa määrin: moni ratsastaja alkoi suoranaisesti valehdella ja lisätä viestiinsä olevansa kiinnostunut ostamaan kuvia, jos ne ovat onnistuneita. Todellisuudessa moni kuitenkin vain varmisteli tällä lisäyksellä saavansa kuvia nähtäväkseen, eikä tällaisilla ollut aikomustakaan ostaa kuvia, olivat ne onnistuneita tai eivät. Joillain oli jopa pokkaa kysellä kuvia tällä metodilla useampaan kertaan. Ehkä olisi aiheellista kysyä, kuinka tyhmänä jotkut kuvakyselijät valokuvaajaa pitävät: kyllä viimeistään kahden kyselyn jälkeen ihmisestä tietää hyvin tarkkaan, millä tarkoitusperillä hän kuvia kyselee. Se on totta kai aivan ymmärrettävää ja sallittua, että kaikki eivät valokuvia halua ostaa, vaikka olisivatkin kiinnostuneita niitä näkemään. Sitä en kuitenkaan sulata, että ruvetaan tieten tahtoen valehtelemaan. Olenkin välillä kiitellyt rehellisyydestä niitä kyselijöitä, jotka kertovat jo viestissään toivovansa näytille kuvia itsestään mutta toteavat samaan hengenvetoon, etteivät kuitenkaan aio ostaa niitä.

Kokeiluni osoitti hyvin nopeasti, että rehellisten hevosihmisten kanssa systeemi toimi, muunneltua totuutta puhuvien kanssa ei. Aikani kokeilin sitä, kunnes tulin siihen tulokseen, ettei ostoaikeiden ilmoittamisesta ollut juuri apua toiminnan tehostamisessa ja nimenomaan maksavien asiakkaiden palvelun parantamisessa, sillä liian moni käytti tätä perusteettomasti hyväkseen. Niinpä luovuin tästäkin systeemistä. Kun vielä sain haukut hitaasta jälkikäsittelystäni, tein uuden kokeilun: nostin hintoja, jälkikäsittelin pienemmän määrän kuvia ja seurasin, kuinka tämä vaikuttaa tulotasoon. Näin parin kuukauden kokeilun jälkeen on todettava, että tämä on ollut toistaiseksi toimivin siirtoni. Toisaalta, miksi minun pitäisi myydä kuviani halvemmalla kuin muut, vaikka laatu ei ole huonompaa kuin muilla? Niinpä. Tämän siirron myötä olen myös hyvillä mielin karsinut ruutuja kovemmalla kädellä, jolloin jälkikäsittelyä vaativia kuvia on jäänyt jäljelle vähemmän.

Välillä kuvakyselyitä lähettäneet ovat jääneet miettimään, onko heidän sähköpostinsa tullut perille. Kun sähköpostiliikenne ei valitettavasti toimi yhtä luotettavasti kuin ennen vanhaan junan vessa, otin käyttöön automaattivastaajan (aiheesta oma postauksensa). Nykyään jokainen, joka lähettää minulle suvililja.netin sähköpostiin viestin, saa samantien kuittauksen, että viesti on tullut perille ja palaan asiaan mahdollisimman pian. Useimmiten tämä automaattivastaus tavoittaa kyselijän muttei ilmeisesti aina: viime aikoina on tullut myös useampi kysely jälkeenpäin, onko ensimmäinen viesti tullut perille, kun minulta ei ole tullut muutaman päivän sisällä vastausta kuvakyselyyn. Olen jäänyt miettimään, eikö automaattivastaus tosiaan ole näissä tapauksissa mennyt perille vai eikö automaattivastausta lasketa vastaukseksi lainkaan: sen tarkoituksenahan on nimenomaan vähentää minun työtäni, jotta minun ei tarvitse kaikille 50 kyselijälle kuitata viestiä erikseen, vaan voin senkin ajan käyttää kuvien jälkikäsittelyyn.

Kun yksi ja sama ihminen lähettää kuvakyselynsä uudelleen, välillä myös mietityttää, kuinka nopeasti ihmiset oikein odottavat saavansa kuvat nähtäväkseen - olettaen, että automaattivastaaja on toiminut kuten pitäisi. Otetaan esimerkiksi viime viikonlopun Tuomarinkylän kilpailut, joista kirjoitin postauksen valokuvaajan viikonlopusta. Jos olen ensin käytännössä koko viikonlopun valokuvannut eikä kuvien jälkikäsittelylle tai edes karsimiselle ole jäänyt juuri aikaa, on kai kohtuullista olettaa, että aion nukkua öisin ja käyn kuvakyselyiden kimppuun vasta maanantaina (ja viikollakin aion nukkua öisin). Koska valokuvaus ei ole kokopäivätyöni, voi myöskin olettaa, että teen ehkä työpäivän kodin ulkopuolella ja sen lisäksi aikuisena pyöritän perheen arkea, minkä lisäksi vielä valokuvaan ja jälkikäsittelen kuvia, kun ehdin. Tässä tilanteessa ei ole mikään ihme, etten ole parin päivän aikana ehtinyt vastata henkilökohtaisesti kuvien kera kaikkiin 50 saapuneeseen kuvakyselyyn - ainoastaan osaan näistä - vaan korkeintaan vastannut henkilökohtaisesti niihin viesteihin, joissa mietitään, mahtoiko aiempi viesti tulla perille.

Miten sitten olen huolehtinut maksavista asiakkaista? Käsittelen nykyään ensimmäisenä varmojen maksavien asiakkaiden kuvat: jos olet ostanut kuvia aiemmin, saat nytkin pikimmiten kuvat nähtäväksesi. Joku saattaisi kysyä, eikö ole epäreilua, etten vastaa viesteihin saapumisjärjestyksessä. Minusta on epäreilua valehdella, ja tutuista nimistä tiedän jo, mitä odottaa. Yksikin ostettu kuva, vaikka se olisi halvin tarjolla oleva kuvakoko, on aina kiitos ja viesti siitä, että tekemääni työtä ja näkemääni vaivaa arvostetaan. Se yksikin ostettu kuva myös kertoo, että tälle ihmiselle kannattaa jatkossakin lähettää kuvat nähtäväksi ensimmäisten joukossa, koska kaikille ei pysty lähettämään yhtä aikaa. Eikö tämä ole aivan järkeenkäypää?

Todettakoon vielä, etten ole ottanut ketään silmätikuksi tai katsonut muutenkaan erityisen pahalla, vaikka olisin saanut esimerkiksi nostamistani Tuomarinkylän kilpailuista useamman sähköpostin samalta ihmiseltä. Näistä kilpailuista ei ole tullut vielä yhtäkään huijaustapausta ilmi ja toivottavasti ei tulekaan. Tarkoitukseni ei siis ollut osoittaa sormella ketään yksittäistä henkilöä vaan käsitellä esimerkin avulla kokonaista ilmiötä, jota on itse asiassa käsitelty ajoittain muissakin, etenkin hevosvalokuvaajien, blogeissa. Kiitokset siis kaikille sähköpostia lähettäneille, saa lähettää jatkossakin! Toivottavasti tämä mielipidekirjoitus kuitenkin herätti pohtimaan ja toisaalta selitti, miksi kilpailuissa otetut kuvat eivät heti ole nähtävissä kuvagalleriassa tai miksi henkilökohtaista sähköpostivastausta joutuu välillä odottamaan. Mielelläni kuulisin myös postaukseni herättämiä ajatuksia: mitä mieltä te olette ja kuinka koette nämä asiat? Myös vinkkejä jälkikäsittelysysteemien tehostamisesta saa totta kai antaa ja mielelläni kuulen, minkälaisia systeemejä muilla valokuvaajilla on.

Ja vastauksena otsikon kysymykseen: Aion olla jatkossakin hidas mutten laiska, jotta asiakas saa nähtäväkseen laadukkaat ja viimeistellyt valokuvat, ei hätiköiden ja hutiloiden esille isketyt raakileet vain, koska on kiire.

maanantai 24. elokuuta 2015

Hevosvalokuvaajan kilpailuviikonloppu

Tuomarinkylässä järjestettiin sekä lauantaina että sunnuntaina esteratsastuskilpailut: lauantaina päästiin seuraamaan 1-tason kilpailuja estekorkeudella 50-120 cm ja sunnuntaina oli sitten ohjelmassa 3-tason kilpailut estekorkeudella 90-130 cm.  Olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni postauksen, jossa ollaan päivän ajan valokuvaajan matkassa kilpailuissa, mutta Tuomarinkylän kilpailuviikonloppu osui niin sopivasti ja päivistä tuli sen verran erilaiset, että päätin tehdä samantien postauksen valokuvaajan kilpailuviikonlopusta: oikeastaan tämähän on vain hyvää jatkumoa Instagram-kampanjaan, jossa on kahden viikon ajan seurattu kuvien muodossa 4H-yrittäjä-valokuvaajan arkea. Tervetuloa siis mukaan valokuvaajan arkeen kilpailuviikonlopun ajaksi!


Lauantai 22.8.2015


9:13 Koska esteratsastuskilpailujen ensimmäinen luokka alkaa vasta klo 14, valokuvaaja sai kerrankin nukkua normaalia pidempään.

9:30 Osallistun tällä viikolla 4H-liiton Instagram-kampanjaan, jossa seurataan päivittäin 4H-yrittäjän arkea kuvien muodossa. Tähän liittyen kuvausvälineet olivat käytössä eilenkin, joten tiedän niiden olevan kunnossa ja valmistautuminen kuvausreissuun käy tällä kertaa helposti: riittää vain ladata akut ja pakata kamerareppu ja laukku niin, että varustuksilla ja eväillä pärjää tien päällä noin klo 13-20. Odotettavissa on siis ihan kunnon työpäivä piituudenkin puolesta ja huomenna vielä pidempi!


13:30 Lähtö kilpailupaikalle ja tietenkin polkupyörällä.

Haaste kaikille valokuvaajille: Kun seuraavan kerran lähdet valokuvaamaan ja tapahtumapaikka on kävely- tai pyöräilymatkan päässä, säästä matkakustannuksissa ja harrasta hyötyliikuntaa matkustamalla paikan päälle omin voimin, ilman hevosvoimia. Postauksen kommentteihin saa oikein mielellään jättää viestiä, jos tartuit haasteeseen! Olen itseäni haastanut näin keväästä lähtien, ja huomaan kunnon kasvaneen: noin 20-25 km pyöräillen menee vielä kevyesti, ja ennätykseni tänä kesänä on pyöräily Vermon ja kodin välillä yhteensä noin 45 km ja tähän lisättynä vielä pyöräilyn lomassa päivä valokuvaamassa - ei huono!


14:00 - 21:20 Kameran suljin laulaa, minkä ehtii. Välillä jutellaan muiden valokuvaajien kanssa ja käydään välipalalla. Onneksi kilpailunjärjestäjän buffetista sai vatsaan täytettä edullisesti, ja ruoka oli hyvää ja henkilökunta ystävällistä. Kaiken kaikkiaan kilpailuissa oli oikein mukavaa.

21:40 Kotona taas. Kilpailut loppuivat lopulta kaksi tuntia myöhässä aikataulusta, mutta kaikenlaista päivään kyllä mahtuikin: ambulanssiepisodissa meni jo puolisen tuntia, ja esteiden nostaminen seuraavaa luokkaa varten ja kentän pohjan kunnossapito ottivat nekin oman aikansa. Kotiin saapui kuitenkin päivään varsin tyytyväinen valokuvaaja, tosin hartaan toiveen kera, että päivän aikana pudonneet ratsastajat eivät olisi kolhineet itseään kovin pahasti - etenkään se yksi, joka ei maasta enää noussut kuin paareilla harmittomalta näyttäneen putoamisen jälkeen. Pikaista pranemista erityisesti hänelle!

22:50 Päivän kuvasaldo siirretty tietokoneelle ja muistikortit tyhjennetty ja akku latauksessa seuraavan päivän kilpailukuvauksia varten.

Kuvien läpikäyntiä, kunnes 01:35 oli pakko mennä nukkumaan.


Sunnuntai 23.8.2015


06:15 Herätyskello soi ja oli vääntäydyttävä ylös, vaikka uni olisi vielä maistunut.

08:40 Vauhdilla pyöräillen kohti Tuomarinkylää.

09:05 Kilpailupaikalla olin hitusen aamu-yhdeksän jälkeen, joten minulta jäi ensimmäinen ratsukko näkemättä. Muuten kamera olikin ahkerasti käytössä taas aamusta iltaan hienojen ratsukoiden suorituksia taltioiden.


17:40 Päivän viimeinen luokka saatiin päätökseen ja helteessä - tai siltä se ainakin tuntui - läkähtynyt valokuvaaja lähti raahustamaan kotia kohti. Polkupyörä palveli jälleen uskollisesti koko viikonlopun matkaratsuna ja pyörän koriin ilmestyneistä roskista päätellen myös jonkun kilpailuissa käyneen roskakorina... Tosin roskakoreiksi olivat näköjään päässeet muutkin korilliset polkupyörät, vaikka virallisia roskiksiakin paikalla oli aivan tarpeeksi. Tässä kohtaa ehkä toivoisi hiukan parempia käytöstapoja muilta ihmisiltä.

18:40 Ensimmäinen muistikortillinen valokuvia on latautumassa tietokoneelle ja kahvi on tippumassa. Tätä hetkeä olen odottanut jo monta tuntia. Vielä kun pääsisi katsomaan tietokoneen näytöltä, miten onnistuneita tai vähemmän onnistuneita kuvia tänään tuli otettua!

00:15 Puolenyön jälkeen nukkumaan. Ilta kului odotettavasti päivän kuvasaldoa tutkien ja ensimmäisiä kuvia jälkikäsitellen. Ilahduttavan paljon oli myös tullut sähköpostitse kuvakyselyitä, niin että tekemisenpuute ei ainakaan pääse iskemään lähitulevaisuudessa.


Viikonloppu numeroina:

tehtyjä "työtunteja" (sisältää matkat) 20
pyöräiltyjä kilometrejä noin 30
otettuja kuvia noin 10 000
kuvattuja ratsukoita noin 165
kuvattuja startteja noin 255

Huh! Tämän jälkeen en enää ihmettele, miksi käteeni oli sunnuntaina hyvää vauhtia tulossa rakko pelkästä valokuvaamisesta: olihan tuossa jo kuvattavaa kerrakseen, mutta onneksi olivat hanskat mukana.

Lisää valokuvia viikonlopulta on nähtävissä kuvagalleriassa: lauantai ja sunnuntai!

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Vermon raveissa 19.8.2015


Seisoin jo junassa matkalla Laakson ratsastusstadionille seuraamaan esteratsastuskilpailuja, kun satuin huomaamaan, että kilpailut olikin jouduttu perumaan. Olisi ollut sääli heittää seutulippu hukkaan, joten muutin lennossa suunnitelmia ja päätinkin jatkaa Helsingistä matkaa Vermon raviradalle - onneksi joka keskiviikko on ravit!


Siitä on monta vuotta, kun olen viimeksi käynyt raveissa. Tuntuu hassulta, että olen viimeisen vuoden aikana ollut ravureiden kanssa tavalla tai toisella tekemisissä enemmän kuin koskaan, mutta ravitallilla käymiseni syynä ei kertaakaan varsinaisesti ollut ravuri vaan ravurien kanssa asuva ratsu. Niinpä huomaan kerta toisensa jälkeen, kuinka olen unohtanut ne vähäisetkin asiat, jotka nuorempana opin ravihevosista ja raveista seuratessani lajia puhtaasta mielenkiinnosta. BWT Magic ja muut 1990-luvun loppupuolen tai vuosituhannen vaihteen tähtiravurit, joiden nimet ovat minulle tuttuja, ovat jo menneen talven lumia. Kun sitten kävin Vermossa pitkästä aikaa katsomassa ja valokuvaamassa raveja, en tunnistanut yhdenkään ravurin nimeä - ohjastajien nimistä sentään useimmat olivat enemmän tai vähemmän tuttuja.


Kun vielä seurasin raviurheilua ahkerammin, katsoin mielelläni raveja silloin tällöin myös televisiosta. Minusta oli hauskaa arvata, mikä hevonen ehkä voittaisi kulloisenkin lähdön, ja oli jännittävää seurata, kuinka suosikkihevoset lopulta juoksivat. Tänään, kun valokuvaus oli minulle pääasia, yllättäen huomasin verryttelyn olevan paljon, paljon mielenkiintoisempi kuin itse lähtö: verryttelyssä hevoset ravasivat rataa molempiin suuntiin ja usein yksittäin, joten yhden hevosen juoksukuvia oli huomattavasti helpompi ottaa kuin tiiviissä rykelmässä ja salamana ohitse juoksevien ravureiden kuvaaminen kilpailun tiimellyksessä. Lisäksi aurinko paistoi haastavasta suunnasta ja aiheutti omalta osaltaan päänvaivaa. Kaiken kaikkiaan raveissa oli kuitenkin mukava käydä, eikä tämänpäiväinen reissu varmastikaan jää viimeiseksi.


Yhdeltä ravurilta irtosi kenkä vauhdissa. Eipä ollut monestakaan metristä kiinni, että 
kenkä olisi jo saattanut osua minua tai jotakuta muuta raviradan aidalla nojailevaa 
katsojaa päähän. Mahtaako hevosenkenkä tässäkin kohtaa tuoda onnea?


Valokuvasaldoa tutkiessani muistin, kuinka paljon unohduksiin jääneitä asioita ravihevosista ja niiden varusteista sekä raveista olisi, että tähän aiheeseen täytyy palata toistekin. Myös ravihevosten sukuja olisi todella mielenkiintoista tutkia. En muistanut lainkaan, että raviurheilu ja totta kai hienot ravurit ovat näin jännittäviä!

lauantai 15. elokuuta 2015

Liebster Award


Olen ollut tietoinen, että blogimaailmassa pyörii erilaisia tunnustuksia ja haasteita. Kun Kilpikaarnan Alla -blogin Sandra sitten antoi tunnustusta blogilleni Liebster Award -haasteen merkeissä, oli tunnustus suuri mutta sitäkin iloisempi yllätys. Liebster Award -tunnustuksen taustalla on ajatus nostaa pieniä ja myös melko tuntemattomia blogeja esille, saada näille näkyvyyttä ja sitä kautta ehkä uusia lukijoitakin. Suuret kiitokset Sandralle vielä kerran tästä tunnustuksesta! Vastaan omalta osaltani haasteeseen oikein mielelläni ja välitän Liebster Award -tunnustuksen tuoman hyvän mielen taas eteenpäin seuraaville bloggaajille.


Ohjeet Liebster Award -haasteeseen:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.


Sandra esitti haasteessaan 11 kysymystä, joihin pyrin vastaamaan parhaani mukaan.

1. Mistä ammennat inspiraatiota tekemisiisi/bloggaamiseen?
Blogini toimii ikään kuin valokuvauspäiväkirjana: Uudet oivallukset on hyvä kirjata muistiin, ja niitä on mukava jakaa. Jaetut oivallukset ja vastaavasti myös ihmettelyt ääneen kirvoittavat usein lukijoita kommentoimaan, ja näin tietoja saadaan jaettua puolin ja toisin ja voidaan oppia taas lisää. Alun perin tarkoitukseni oli myöskin kirjoittaa lyhyesti päällimmäisiä ajatuksia kuvausreissuista muistiin, ja tällöin blogi oli erinomainen kanava esitellä valokuvia sen sijaan, että ne jäisivät unholaan tietokoneen syövereihin. Tänä kesänä kuvausreissuja on kuitenkin tehty useammin kuin olen ehtinyt niistä kirjoittaa, mutta edelleen inspiraatio blogin postauksiin ja etenkin valokuviin tulee puhtaasti omasta elämästäni, kokemastani ja näkemästäni.


2. Mitä harrastat bloggaamisen lisäksi?
Kysymys harrastuksista on nykyään vaikea: teininä oli helppoa todeta harrastusten koostuvan viulunsoitosta ja sen mukanaan tuomista musiikkijutuista, lukemisesta ynnä muusta tällaisesta. Nykyään kulloinenkin elämäntilanne vaikuttaa siihen, mitkä asiat milloinkin luen harrastuksiin, mitkä esimerkiksi työhön tai vaihtoehtoisesti jätän kokonaan mainitsematta. Tällä hetkellä harrastuksiini lukeutuvat valokuvaus sekä ratsastustunnilla käyminen kerran viikossa. Myös 4H-yrityksen pyörittämisen voinee lukea harrastukseksi, johon myös bloggaaminen yhtenä yrityksen markkinointikeinona liittyy melko olennaisesti.

3. Jos olisit supersankari, mikä olisi supervoimasi?
Supervoimani olisi toisten saaminen paremmalle tuulelle. Toisaalta, tätä minä teen jo nyt. Olenko siis supersankari? ;)

4. Mikä kappale saa sinut hyvälle tuulelle?
Ensimmäisenä hyvän tuulen kappaleena tuli mieleeni Mamban "Vielä on kesää jäljellä", mutta jaetulla kakkossijalla ovat Valvomon "Mikä kesä?" ja Daniel Powterin "Bad Day".


5. Mikä on lempipaikkasi kotimaassa?
Oma koti kullankallis, ja jos koti ei kelpaa vastaukseksi, sanotaan sitten Vantaa. Sipoo tulee hyvänä kakkosena: On kaupunkia ja maaseutua, rauhallista ja viihtyisää, ja aika tuntuu Sipoon puolella usein pysähtyneen. Lisäksi ihmiset tuntuvat olevan siellä ystävällisempiä kuin täällä suuremmissa kaupungeissa ja erityisesti Sipoon maaseutumaisissa kaupunginosissa tapa tervehtiä kaikkia vastaantulijoita on tehnyt suuren vaikutuksen. Sipoossa tuntee olevansa tervetullut ja kuuluvansa joukkoon, vaikka todellisuudessa olisi vain vierailija.

6. Entäpä viihdytkö ulkomailla?
Uusiin paikkoihin on hienoa päästä tutustumaan sekä kotimaassa että ulkomailla, mutta parhaiten viihdyn kotiseudulla.

7. Mikä on suosikkitekeleesi/otoksesi/blogiaiheesi/kirjoituksesi (menipäs vaikeaksi)?
Totta, nyt meni vaikeaksi! Minulla on monta suosikkia niin ottamistani valokuvista kuin blogikirjoituksistani. Ehkä alla oleva valokuva keväältä on kuitenkin edelleen suosikkiotokseni, joka on ainakin jäänyt onnistuneimmista otoksistani parhaiten mieleen.


8. Mikä saa sinut palaamaan uudestaan johonkin blogiin?
Useimmiten blogiin palaamisen takana ovat joko erityisen hienot kuvat tai ajatuksia herättävät tekstit. Hienojen kuvien ei tarvitse välttämättä olla laadultaan priimaa, jos niissä on sitä jotakin, joka muuten vain koskettaa ja saa pysähtymään. Myös tuttuja hevosia ja ratsastajia on mukava seurata blogien kautta.

9. Kuvaile kulunutta kesää yhdellä lauseella.
Kulunut kesä on ollut antoisa ja ikimuistoinen mutta sitäkin sateisempi.


10. Oletko kokeillut tämän vuoden puolella jotain uutta ja ennenkokematonta? Mitä? Kokeiletko uudestaan?
Tämä vuosi on tuonut valtavasti uusia kokemuksia: Alkuvuodesta perustin 4H-yrityksen ja keväällä hankin ensimmäisen oman järjestelmäkamerani. Alkukesästä valmistuin filosofian maisteriksi ja koitti työelämään siirtyminen. Kesän aikana valokuvauksen saralla uutta uuden kameran lisäksi on ollut muun muassa kenttäratsastuskilpailuissa käyminen, aivan uusilla talleilla käyminen kuvausten merkeissä sekä valjakkoajon valokuvaaminen poninäyttelyn yhteydessä. Valokuvauksen lisäksi myös kuvankäsittelyn saralla olen kokeillut uutta. Blogirintamalla puolestaan blogiportaalin tiimiblogiksi pääseminen oli minulle aivan uusi kokemus. Pari viikkoa sitten aloin käydä ratsastustunneilla minulle aiemmin tuntemattomalla tallilla, joten ratsastustuntien myötä uutta ovat olleet niin opettaja opetustyyleineen, tuntihevoset ja ylipäätään talli tapoineen. Myös asumiskuviot ovat olleet muutoksen alla koko vuoden ja ovat sitä ensi kevääseen saakka. Sanotaan, että uuden opetteleminen ja uudet kokemukset pitävät mielen virkeänä. Tämän perusteella minulla pitäisi tänä vuonna olla mieli sitten virkeimmillään.


11. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoillesi?
Kiitokset kaikille rekisteröityneille ja rekisteröitymättömille lukijoille ja satunnaisille kävijöille! Kommenttinne ja osallistumisenne keskusteluun ilahduttavat minua suuresti ja on ollut hienoa myös huomata, kuinka apua ja neuvoja saa, jos vain "ääneen" kertoo käsillä olevasta ongelmasta. Olen ollut kovin ilahtunut myös kokemuksista, joita olette jakaneet kanssani. Toivottavasti yhtä ihania kommentoijia on liikkeellä jatkossakin, kiitokset teille!


Haluan laittaa hyvän kiertämään ja antaa tunnustusta mahdollisimman monelle valokuvaukseen painottuneelle blogille, sillä etenkään hevosvalokuvausblogit eivät oikein ole saaneet ansaitsemaansa huomiota ja jäävät usein omien hevosten elämää seuraavien hevosblogien jalkoihin. Valokuvausblogien lisäksi tunnustuksen hyvästä työstä ja mielenkiintoisesta blogista ansaitsee myös muutama pienehkö, perinteisempi hevosblogi, jotka saavat minut palaamaan blogien pariin uudestaan ja uudestaan. Liebster Award -tunnustukset lähtevät siis näille 12 blogille (tarkoituksellinen laskuvirhe, anteeksi vain):


Haastan bloggaajat vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1. Mitä valokuva sinulle merkitsee?
2. Miksi juuri hevoset?
3. Mikä on ollut parasta tänä kesänä?
4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
5. Miten keräät voimia arjen haasteisiin, mikä auttaa jaksamaan?
6. Mitä tavoitteita/suunnitelmia sinulla on loppuvuodelle?
7. Millaisia unelmia sinulla on?
8. Mikä on mottosi?
9. Mikä saa sinut erityisen hyvälle tuulelle?
10. Oletko viime aikoina kokenut ahaa-elämyksen? Minkä?
11. Mitä haluaisit sanoa kollegoillesi?

Osa kysymyksistä on melko väljiä, jotta ne koskettaisivat tavalla tai toisella jokaista haastettua bloggaajaa. Esimerkiksi viimeisen kysymyksen kollegan kohdalla jää vastaajan itsensä päätettäväksi, onko kollega toinen bloggaaja, kollega työ- tai harrastusympyröistä tai jokin aivan muu kollega. Mielenkiinnolla jään odottamaan, minkälaisia vastauksia enemmin tai myöhemmin toivottavasti päästään lukemaan!

perjantai 14. elokuuta 2015

Esteratsastusklinikka 16.8.2015


Playsson.net järjestää valmennusklinikan esteratsastuksen merkeissä 16.8.2015 Korpikylän Kartanon Ratsastuskeskuksessa Hollolassa. Valmentajana toimii esteratsastaja Mikael Wahlman, joka tunnetaan muun muassa kaksinkertaisena Finnderby-voittajana ja SM-mitalistina. Valmennettavat ratsukot löytyvät alta listan muodossa, ja olen pyrkinyt bloggaavien ratsastajien kohdalle kaivamaan tiedon myös heidän blogeistaan. Valmennusta ovat tervetulleita seuraamaan kaikki halukkaat yleisölipun hinnalla (5 € / henkilö). Lisätietoja klinikasta löytyy virallisesta kutsusta alta. 

Huomaathan, että kutsun ryhmiä on jouduttu muuttamaan viime hetken sairastapausten vuoksi ja toteutuvat ryhmät ovat näkyvissä ratsukkolistan "ryhmäotsikoissa". Mikäli muutoksia vielä tulee, kannattaa seurata Playsson.netin FB-sivua, aluekartta ja muuta nippelitietoa paikan päältä puolestaan löytyy täältä.


Lista valmennettavista ratsukoista:

Klo 13-14 puomi- ja kavalettityöskentely
Jesse Mälkiä – Sally III (s. 1995)
Roosa Löppönen – Akrobats (s. 2004)
Milla Kuisma – Damage (s. 2010)

Klo 14-15 starttiryhmä
Riina Rämä – Rüütel (s. 2009)
Alex Muurinen – El Fragante (s. 2010)
Emma Murtopuro – Zorro SA (s. 2009)
Rosa Murtopuro – S.W. Dreams Come True (s. 2008)

Klo 15-16 suomenhevoset
Anne Suutari – Pastario (s. 2005)
Johanna Vainio – Ruubert (s. 2001)
Mari Laine – Hovi-Urho (s. 2004)

Klo 16.00-16.30 kahvitauko

Klo 16.30-17.30 ratsastuskouluratsukot (Papinojan Ponitalli, Kangasala)
Veera Lahikainen – Matador (s. 2008)
Oona Ojansivu – Kresent (s. 2007)
Helmi Heikkinen – Oscar III (s. 2000)
Neea Mäensivu – Leo III (s. 2002)

Klo 17.30-18.30 2-3 -tason ratsukot
Sari Simola – Juniper Quick Quality (s. 2009)
Elina Tuiskunen – Orange II (s. 2002)
Anne Fränti – Foriola-Fortunate (s. 2005)

Klo 18.30-19.00 demo
Mikael Wahlman – Armani II (s. 2007)

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ei savua ilman tulta - bongarit vauhdissa


Olimme eilen mieheni kanssa polkupyörillä liikkeellä Ala-Tikkurilassa, kun huomasimme Kehä III:sta ylittäessämme horisontissa ison savupatsaan. Selvästi jossakin oli tulipalo eikä mikään pieni sellainen. Arvelimme savun nousevan Puistolan aseman tienoilta ja lähdimme vauhdilla polkemaan sen suuntaan. Pyöräillessämme teitä pitkin savupatsaan suuntaan se välillä katosi ja näytti pienenevän niin, että arvelimme, ettei paikan päälle ehtiessämme olisi enää mitään nähtävää. Toisin kuitenkin kävi, ja vaikka arviomme tulipalopaikasta ja arvauksemme palavasta kohteesta menivät aivan pieleen, ehdimme sittenkin todistamaan hallirakennusta nuolevia tulenlieskoja sekä seuraamaan alueella liikennettä ohjaavaa poliisia ja sammutustöissä olevaa palokuntaa. Tiemme vei Malmin lentokentän kupeeseen ja ehdimme jo pelätä, että tulipalon oli aiheuttanut lento-onnettomuus - väärä arvaus onneksi tämäkin! Ilma oli sankkana savusta ja palaneenkäry toi mieleen työpäivän muutaman vuoden takaa, kun Tuusulan ja Vantaan rajalla muutaman kilometrin päässä työpaikaltani oli autonrengaskasa teollisuusalueella syttynyt palamaan ja palavista renkaista nouseva savupatsas oli näkynyt kuulemma ainakin Espoossa ja Helsingissä asti. Eilisessä tulipalossa haju oli hyvin samanlainen, ja vaikka syttymissyy ja palanut aine on ilmeisesti edelleen hämäränpeitossa, en ihmettelisi lainkaan, vaikka kovan savuamisen taustalta löytyisi ainakin kasa autonrenkaita: näyttihän eilinen hallikin palavan teollisuusalueella, jossa oli lähellä monenlaista autoihin liittyvää yritystä.


Ihmisten uteliaisuus on aivan omaa luokkaansa. Siellä, missä jotakin normaalista poikkeavaa tapahtuu, on useimmiten myös lauma sivullisia uteliaita seuraamassa silmä kovana tapahtumia. Eilinen ei ollut poikkeus, ja tavallisten sivustakatsojien lisäksi paikalle pelmahti myöskin järjestelmäkameroiden kanssa valokuvaajia, jotka vaikuttivat siltä, että he nimenomaan käyvät valokuvaamassa vastaavia tapahtumia. En saa päähäni, miksi tällaisia valokuvaajia kutsutaan, mutta jotakin bongareita heidän täytyy olla: lintubongarit kulkevat lintujen perässä havaintoja tehden ja jotkut valokuviakin ottaen, myrskybongarit taas kulkevat myrskyjen perässä. Tämä valokuvaajien "katastrofibongaus" on myös oma taiteenlajinsa.


Vuosi sitten YLE uutisoi, kuinka paloautojen väijymisen suosio on hiipunut, sillä tilannehuone.fi omalta osaltaan tyydyttää uteliaita mieliä. Tilannehuoneeseen päivittyy melko reaaliaikaisesti kaikenlaiset onnettomuudet ympäri Suomea aina rakennuspaloista, öljyvuodoista ja muista onnettomuuksista eläinpelastustehtäviin. Juuri tilannehuone.fi:stä mekin näimme eilen, että näkemämme savupatsas tuli hetki sitten ilmoitetusta rakennuspalosta, joka oli ensin merkitty keskisuureksi ja myöhemmin korjattu suureksi. Tilannehuone.fi:n lisäksi aiemmin tietoja vastaavista, uteliaita katseita keräävistä ikävistä sattumuksista on saanut ongittua tietoonsa myös viranomaisverkko Virvestä, jota saattoi kuunnella radiosta samaan tapaan kuin esimerkiksi radioamatöörien keskinäisiä keskusteluja. Sittemmin viranomaisverkko on salattu ja tietojen saaminen suoraan tapahtumien keskiöstä on hankaloitunut. Toisaalta tilannehuone.fi:n lisäksi media uutisoi yhä nopeammin onnettomuuksista ja hälytyksistä, joten uteliaimpienkaan ei tarvitse välttämättä enää raahautua itse paikalle toteamaan, mitä on tapahtunut, kun saman voi lukea vähintäänkin paikallisen median Internet-sivuilta omalta kotisohvalta.

Lopuksi vielä varoituksen sana: Jos joskus uteliaisuus vie voiton ja lähdet tapahtumapaikalle katsomaan, mistä on kyse, noudatathan varovaisuutta. Poliisi ja pelastuslaitos tekevät työtään, jota ei saa omalla toiminnallaan haitata ja häiritä, ja näiden tahojen mahdollisesti antamia ohjeita on syytä noudattaa. Esimerkiksi tulipalotilanteissa poliisi ei huvikseen kehota menemään kauemmas, vaan taustalla on muun muassa huoli sivullisten terveydestä mahdollisesti myrkyllisten kaasujen levitessä ilmaan tulipalon seurauksena. Turvallisuus ennen kaikkea!


Valokuvabongareita vetävät puoleensa myös tulipaloja ynnä muita positiivisemmat tapahtumat. Yksi hyvä esimerkki tällaisista iloisemmista tapahtumista on kaljakellunta, jota sivusin aiemmin postauksessani Kun suru kohtaa. On asia erikseen, kuinka fiksua on liikkua joella alkoholijuomia nautiskellen, mutta tapahtuma vetää varsinaisten osallistujien ja katselijoiden lisäksi vuosittain myös valokuvaajia: vastaavaa tapahtumaa ei kovin usein pääse seuraamaan, ja lisäksi siitä on helppo saada hauskojakin kuvia, jos vain jaksaa olla kamera valmiina seuraamassa ihmisten puuhia. Muutama vuosi sitten kävimme miehen kanssa kuvaamassa erikoisia tapahtumia useastikin, mutta viime vuosina tällainen - ehkä jopa hiukan sensaatiohakuinen - videokuvaaminen on jäänyt ja vaihtunut toisenlaisiin kuvausharrastuksiin. Tämä osaltaan selittää sen, miksi tämän postauksen valokuvat on kuvattu Canonin Ixus-pokkarilla ja kännykällä järjestelmäkameran sijaan: kun tarkoitus on ollut tehdä jotakin aivan muuta kuin ottaa kuvia, se kunnon kamera on ollut tietenkin h-hetkellä kotona ja käsilaukussa kulkeva hätävara-Ixus on päässyt vaihteeksi hommiin. Eipä silti, ihan kivoja kuvia ainakin muistojen tallentamistarkoituksessa saa otettua kyllä aliarvostetulla pokkarillakin.

lauantai 8. elokuuta 2015

Pyhän Laurin kirkko ja Laurin Elojuhlat

Pyhän Laurin kirkon ympäristössä Vantaalla oli tänään Laurin Elojuhlien myötä hulinaa ja vilskettä enemmän kuin yleensä: Parkkipaikka oli muuttunut pieniä, käsitöitä myyviä kojuja ja pöytiä täynnä olevaksi toriksi, kirkonkylän kahvila ja jopa museo olivat auki, siellä sun täällä oli pieniä lavoja esityksineen tai muuta nähtävää, ja lapsiperheitä oli muistettu järjestämällä lapsille ohjelmaa puujaloilla kävelystä jousiammuntaan. Ellei aina olisi kiire jatkaa matkaa hoitamaan juoksevia asioita, tässä tapahtumassa olisi riittänyt katseltavaa ja ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa. Harvoin sitä tuleekaan ajatelleeksi, että kirkko ympäristöineen tarjoaa koettavaa myös ihmisille uskontokuntaan katsomatta, ja tällaisiin tapahtumiin kaikki toivotetaan tervetulleiksi. Iloinen ja lämmin tunnelma Helsingin pitäjän kirkonkylässä olikin, ja hellepäivästä oli mukava nauttia keskiajan kaltaiseksi muuttuneissa maisemissa. Ilman hevosia ei tänäänkään tarvinnut olla, sillä tapahtumassa oli yleisöä ilahduttamassa kahden hevosen valjakko, jonka vetämään kärryyn otettiin kerrallaan ajelulle arviolta kymmenen halukasta, ja lapsille oli sivummalla myös talutusratsastusta.


Vantaan Pyhän Laurin kirkko on keskiaikainen kivikirkko ja pääkaupunkiseudun vanhin rakennus



Kirkon välittömässä läheisyydessä on Kahvitupa Laurentius, jonka tarjoamien 
virvokkeiden äärellä on hyvä levätä hetki Helsingin pitäjän kirkonkylään tutustuessa



Hevoset olivat yksi tämänkin yleisötapahtuman vetonauloista







Laurin Elojuhlina tunnetuilla, perinteisillä käsityömarkkinoilla oli myynnissä käsitöitä 
laidasta laitaan: harjoja, koruja, erilaisia vaatteita, koriste-esineitä, ... Helpompaa 
olisi ehkä luetella, mitä käsitöitä siellä ei ollut myynnissä.



Pyhän Laurin kirkon edustalla sijaitseva museo oli avoinna yleisölle, ja museosta löytyi vaikka mitä
 jännittävää! Yllä olevassa kuvassa on maitokärryjen lisäksi muun muassa vanhoja aisakelloja
 ja lehmänkello, länkiä sekä silat. Alla puolestaan on kuva kengityssepän pöydästä.





Laurin Elojuhlilla ei todellakaan pitänyt nälän yllättää, siitä piti huolen myös Pakaritupa antimineen



Suuri joukko ihmisiä oli kerääntynyt kuuntelemaan musiikkiesitystä



Puujaloilla kävelemistä sopi kokeilla niin lasten kuin aikuistenkin



Avonainen takorautaportti on merkkinä, että vierailijat ovat 
tervetulleita myös kirkon kiviaidan ympäröimälle pihamaalle

perjantai 7. elokuuta 2015

4H-yrittäjän viikko


Otan tämän viikon ajan osaa 4H-liiton Instagram-kampanjaan #YritäOpiTienaa, jossa yhden viikon ajan seurataan päivittäin 4H-yrittäjän arkea kuvien avulla kerrottuna. Sain jo alkuviikosta huomata, että riippuu täysin viikosta, miltä kuvarivi näyttää: viime viikolla 3/7 kuvista olisi varmaankin ollut kuvia suoraan kilpailupaikoilta, sillä kuvausreissuja oli viime viikolla normaalia enemmän, kolmena päivänä seitsemästä. Tällä viikolla puolestaan varsinaisia kuvauksia on normaali määrä eli 1-2 päivää viikossa, mutta kuvankäsittelyä (myös rästikuvajonon purkamista), sähköposteihin vastaamista, laskujen kirjoittamista, valokuvausvälineiden ja muiden varusteiden hoitoa ja huoltoa sekä markkinointia, toiminnan suunnittelemista ja uuden opettelemista on sitten senkin edestä.

Tätä viikkoa on vielä kolme päivää jäljellä ja siten kolme kuvaa julkaisematta Instagramissa. Tervetuloa seuraamaan, miltä 4H-yrittäjävalokuvaajan yksittäinen työviikko näyttää!

@suvililjanet

P.S. Sosiaalisesta mediasta puheen ollen: Olethan huomannut, että Playsson.netin tiimibloggaajia voi seurata nykyään myös Instagramin ja YouTuben kautta?

lauantai 1. elokuuta 2015

Kun suru kohtaa


Jos satuit olemaan tänään Keravanjoen varressa liikkeellä, saatoit kohdata erikoisen näyn, kun joki täyttyi kumiveneistä, lasten uima-altaista ja toinen toistaan oudommista, kelluvista hökötyksistä sekä alkoholijuomia siemailevista ihmisistä. Kyseessä on jokavuotinen Kaljakellunta, joka on alun perin ollut pienen kaveriporukan kesänviettotapahtuma ja sittemmin kasvanut niin isoihin mittasuhteisiin, että tapahtuma vetää nykyään osallistujia ulkomaita myöten. Kaljakellunnassa voi myös vuosittain bongata rannalta kameroineen niin harrastelija- kuin ammattivalokuvaajia, sillä tapahtuma on omiaan hassujen tilannekuvien ottamiseen.

Tänä vuonna satuimme mieheni kanssa olemaan joella pyöräilemässä, kun muistimme Kaljakellunnan, ja niinpä mukana oli vain käsilaukussani kulkeva pokkari mahdollisten valokuvien ottamista varten. Pyöräilimme joen varressa kulkevia kävelyteitä pitkin Kaljakellunta-reitin alusta loppuun ja katselimme toisten hauskanpitoa. Pyöräilylenkin sykähdyttävin osuus löytyi kuitenkin vasta ollessamme jo matkalla kodin suuntaan - joskin läheltä Kaljakellunnan maalia: Helsingin pitäjän hautausmaalta.

Hautausmaalla huomioni kiinnittyi hautakiveen, jota koristi hevosenkenkä. Toisin kuin moneen muuhun hautakiveen, tähän oli myös kaiverrettu värssy:

Syvälle sydämeen sattuu

Miksi nyt
Miksi ei myöhemmin

Nimen sekä syntymä- ja kuolinajan perusteella hauta oli 38-vuotiaana kuolleen miehen. Hautakivi värssyineen kosketti syvältä myös tällaista satunnaista ohikulkijaa, ja käsilaukusta löytyneelle nenäliinalle tuli  yhtäkkiä käyttöä, kun piti kiireesti ruveta pyyhkimään kostuneita silmiä. Värssy oli hyvä muistutus siitä, että elämä voi loppua koska tahansa. Siksi olisi syytä muistaa iloita hyvistä hetkistä ja rakkaista ihmisistä ympärillämme. On myös hyvä muistaa sanoa välillä ääneen tärkeille ihmisille, että sinä olet minulle tärkeä ja rakas: koskaan ei tiedä, milloin on viimeinen tilaisuus sanoa nämä sanat. Kunpa kohtelisimme toisiamme niin, että viimeisen yhteisen hetken mentyä kenenkään ei tarvitsisi harmitella, että jotakin tärkeää jäi sanomatta. Näissä tunnelmissa toivottelen kaikille lukijoille hyvää alkavaa viikkoa: eletään jokainen hetki kuin se olisi viimeisemme!

Ollaan toinen toisillemme enkeleitä!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...