maanantai 27. heinäkuuta 2015

Oletko psyykkausta vailla?

Playsson.net -blogiportaali järjestää ylihuomenna, keskiviikkona 29.7.2015 klo 15 alkaen psyykkiseen valmentautumiseen keskittyvän luennon. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita, ja vielä ehtii ilmoittautua mukaan!

HUOM. "Huomiselle luennolle ei saatu ihan riittävästi osallistujia kasaan, joten yleisön pyynnöstä tilaisuus siirtyy elokuulle! Uusi ajankohta on pe 28.8. kello 15.00 alkaen! Paikkana edelleen Riihimäen ABC, myös ohjelma ja hinta pysyy samana. Päivitetty kutsu julkaistaan pian jaettavaksi! Luentoa odotellessa kannattaa muistaa su 16.8. oleva Miksun esteklinikka."
(Lisätty 28.7.2015.)


Olen kerran itsekin ollut ratsastuskouluratsastajille järjestetyllä henkisen valmentautumisen luennolla. Vaikka kohderyhmänä olivat nimenomaan ratsastajat, luennolta sai paljon hyviä vinkkejä ja oivalluksia myös hevosettomaan osaan arkea. Kannattaa siis rohkeasti kokeilla, jos vähänkään kiinnostaa!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kansallinen Poninäyttely Vermossa 25. - 26.7.2015


Kuvankaunis, 2-vuotias wpb-t. Westerhuis Valerie ja yksi viikonlopun onnistuneimmista otoksistani


Vermon Kansallinen Poninäyttely on jälleen tältä vuodelta ohi, ja tunnelmat ovat vähintäänkin ristiriitaiset: Eilen aurinko paistoi luultavasti pilvettömältä taivaalta, hiki virtasi ja valokuvaajan varustuskin petti pitkistä hihoista ja lahkeista huolimatta. Jatkossa täytyy pitää visusti mielessä, että edes muutaman tunnin kuvausreissulle ei ole lähtemistä ilman poolopaitaa - ei edes keskikesän helteessä tai varsinkaan silloin! Valitettavasti omistan nykyään vain yhden poolopaidan, ja sekin on musta Back on Track. Koska sain eilen päähänpiston lähteä polkupyörän kanssa Vermoon ja polkemista riittikin reilu 40 kilometriä, ajattelin mustan paidan olevan huono idea. Näin jälkiviisaana on helppo sanoa, että eipä se vaaleanpunainen, pitkähihainen paitakaan ollut hyvä idea ilman korkeaa kaulusta. Ehkä myös valokuvaajan varustukseen olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota, kameralla kun ei ole näyttänyt olevan kovin suurta hätää tämän kesän sääilmiöiden keskellä. Tosin tänään saatiin nauttia tämän kesän taatusta kesäsäästä eli sateesta, joka parhaimmillaan yltyi oikein kaatosateeksi. Pari tuntia sateessa seisottuani ja poneja kuvattuani sadesuojaan käärityllä rungolla ja sääsuojatulla objektiivilla ei edelleenkään ollut mitään hätää, vaikka sydäntä hiukan kylmäsikin se vesimäärä, joka varpailleni putosi aina laskiessa kameran "lepoasentoon". Sen sijaan kuvaaja oli kastunut päästä varpaisiin läpimäräksi, eikä minkäänlaista sateensuojaa - paria Bahamajaa lukuun ottamatta - näyttänyt olevan tarjolla Vermon päärakennuksenkin ollessa sunnuntain suljettuna. Ei siinä lopulta auttanut muu kuin kerätä kimpsut ja kampsut ja lähteä kotiin, vaikka toista näyttelypäivää olisi ollut vielä monta tuntia jäljellä ja eniten odottamani ohjelmanumerot (lue: aikuiset suomenpienhevoset) vasta edessä. Sade tuntuu olevan tänä kesänä - tosin niin tuntui olevan viime talvenakin - lähes jokapäiväinen vieras, joten minunkin lienee aika päästää irti päähänpinttymästä, jonka mukaan sadetakki ja kurahousut kuuluvat päiväkotiin, ja hankkia itselleni kunnon sadetakki. Minulla on ollut sadetakki ja kurahousut viimeksi päiväkodissa, joten suosituksia etenkin hyvistä sadetakeista otetaan enemmän kuin mielellään vastaan. Toiveissa olisi löytää sadetakki, joka sopisi valokuvaamisen lisäksi myös ratsastukseen, joten mikään kovin liehuva se ei saisi olla. Ei kellään olisi omakohtaisia kokemuksia esimerkiksi Kingslandin läpinäkyvistä sadetakeista?




Yllä olevien kuvien pojat olivat samassa kehässä samaan aikaan ja edustavat siis samaa rotua. Arvaatko, mitä rotua?


Viikonlopun sää näkyi varsin hyvin myös poninäyttelyn otoksissani: Eilen oli kirkasta ja valoisaa, joten tarkat ja terävät kuvat olivat jokseenkin taattuja, ellei kuvaaja itse onnistunut säheltämään omiaan. Eilispäivän kuvia tutkiessani joukosta löytyikin omaan silmääni jokunen helmi, jotka pääsevät luultavasti myös portfolioon, kunhan saan sellaisen koottua jossain vaiheessa. Sen sijaan tänä aamuna sää oli suorastaan masentava, ja kuvasaldoon tutustuttuani masentaa entistä enemmän. Pieni sade - sellainen, jossa itsekin vielä pärjäsi hyvin ilman sateenvarjoa - kuvissa on ihan kiva, eikä se liiemmin häiritse kuvaamista. Sen sijaan sen kyllä huomaa, milloin sade on yltynyt lähinnä kaatosateeksi, sillä kuvien onnistumisprosentti pieneni siinä kohtaa reippaasti, ja kuvien tausta on yhtä vesipisaraa. Myös rungon sadesuojan aiheuttamat vaikeudet nähdä, mitä oikein olen kuvaamassa, lisäsivät omalta osaltaan suoraan poistoon meneviä ruutuja: olisi ehkä pitänyt rajata osa kehästä otetuista kuvista hiukan väljemmin, ja näin yritin loppua kohti tehdäkin, mutta huteja väistämättä tulee, jos ei tosiaan näe, mitä kaikkea etsimestä katsottuna kuvaan ylipäätään pitäisi mahtua. Ei siis mitään uutta auringon - tai tässä tapauksessa sadepilvien - alla!


Ei tarvinne erikseen mainita, mitkä kuvat tässä postauksessa ovat aurinkoiselta lauantailta ja mitkä sateiselta sunnuntailta. Myös yleisöalueella olevien ihmisten pukeutuminen oli muuttunut radikaalisti yön aikana.


Vaikka poninäyttelyviikonloppu ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan haasteita riitti, oli hienoa olla tänäkin vuonna näyttelyhulinoissa mukana. Molemmille päiville riitti paljon nähtävää ja ponit olivat ihania. Erityisesti nostan hattua tänään aamupäivällä esiintymisvuorossa olleille, sillä sade ei näyttänyt pahemmin häiritsevän esittäjien ja esiteltävien ponien menoa. Kun tämän viikonlopun kuvat on käsitelty ja saatu esille, on aika suunnata katseet seuraaviin hevostapahtumiin. Heti Vermosta kotiuduttuani alkoi myös seuraavien Vermon poninäyttelyiden odotus, ja toivon mukaan ensi vuonna sääkin heittelee vähemmän. Kansallista Poninäyttelyä 2016 odotellessa!



Voikkoja shetlanninponeja ei voi koskaan olla näyttelyissä liikaa! Tässä suloinen ori Pirttirannan Gold, joka ajoittain teki parhaansa yleisön viihdyttämiseksi.



Vauhdikasta menoa päästiin seuraamaan aika ajoin, ja etenkin kunniakierroksella ponit esittäjineen panivat parastaan ruusukkeet liehuen. Yllä ravaa komea SH-o. Usvaniityn Jaarli.



Pikkuruinen minishetlanninponiori Milli's You Got It sai näyttelykansan huokailemaan ihastuksesta. Vajaa vuosi sitten ponin korkeudeksi on Vermossa mitattu 72,5 cm. Mikähän mahtoi olla ponin mittaustulos tänä vuonna? Tuskin paljon tuota enempää, mutta pieni se totta tosiaan oli pienikokoisen esittäjänsäkin rinnalla!



Toista kertaa elämässäni pääsin seuraamaan valjakkoajoa, tosin ensimmäistä kertaa ulkotiloissa. Erotuksena edelliseen kertaan, tyylikkäitä eivät olleet vain ponit varusteineen ja kärryineen, vaan myös ajajat olivat pukeutuneet hienosti. Tätä lajia kokeilisin mielelläni itsekin!



Olen kuvannut ratsastuskilpailuja koko kesän ja vielä näyttelyissäkin päädyn seuraamaan ratsastusta. No, minkäs teet, kun käyttöluokat hyvin erilaisine ratsukoineen ovat vain osoittautuneet hyvin mielenkiintoisiksi. Kuvan kaunis kimo on connemaratamma Rockfield Arctic Glow.





2-vuotias sph-o. Jules oli kaunis rotunsa edustaja: ilme on niin suomenhevosen kuin voi olla - ihana!



3-vuotias sph-o. Hagelundin Aarre käänsi tänäkin vuonna katseita upealla värityksellään.



En ole koskaan ollut erityisemmin ihastunut russeihin rotuna, mutta russ-r. Kotimäen Xerox oli kyllä niin sympaattinen ja ihastuttava tapaus, että sai minut toisiin aatoksiin. Jos russit tosiaan ovat tällaisia, minun täytyy jatkossa ottaa tavaksi myös russien näyttelykehän seuraaminen! Olisikohan mitenkään mahdollista saada poninäyttely järjestetyksi ensi vuonna yksikehäisenä, niin että pystyisin näkemään ja valokuvaamaan kaikki ponit?


Lisää kuvia lauantailta ja sunnuntailta löytyy kuvagalleriasta!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Viikonloppuna Vermoon!


Viikonloppuna 25. - 26.7.2015 on jälleen aika suunnata Vermoon kansalliseen poninäyttelyyn. Suunnittelin monta vuotta poninäyttelyyn lähtemistä, kunnes kesällä 2012 lopulta ryhdyin tuumasta toimeen, ja siitä lähtien poninäyttelyyn on ollut pakko päästä kuvaamaan joka vuosi. Vermon poninäyttelystä onkin tullut vuosien saatossa odotetuin kuvausreissu ainakin minun valokuvauskalenterissani, ja kun yksistä poninäyttelyistä on selvitty, aletaan odottamaan seuraavaa. Ei myöskään tarvitse kauaa arvailla, mistä tapahtumasta alkaa vuoden kuvauskalenterin suunnittelu: Ensimmäisenä tietenkin selvitetään kansallisen poninäyttelyn ajankohta, ja vasta sen jälkeen kuvauskalenteria voi alkaa rakentaa poninäyttelyviikonlopun ympärille.


Viime vuosina poninäyttelyissä on nähty usean eri rodun edustajia. Yleensä mukana ovat ainakin welshin kaikki sektiot - myös welsh part bred - sekä ratsuponi, gotlanninruss, connemara, newforestinponi, shetlanninponi (standard ja mini) ja suomenpienhevonen. Viime vuonna tosin näiden tuttujen rotujen lisäksi oli mahdollisuus päästä näkemään myös dartmoorinponeja, joihin ei Suomessa käsittääkseni muuten kovin usein törmää. Kuulemani mukaan myös vuonohevoset ovat joskus olleet mukana poninäyttelyssä, mutta ikävä kyllä ainakaan viime vuosina niitä ei ole Vermossa näkynyt.


Tavanomaisten näyttelyluokkien lisäksi kansallisessa poninäyttelyssä on erilaisia käyttöluokkia, jotka kattavat ohjasajon, ajon ja poniagilityn. Lisäksi järjestetään ratsastusluokkia, ja lapsille ja nuorille on omat handler-luokkansa. Kaksi ensimmäistä vuotta jätin suosiolla kaikkien muiden kuin perinteisten "näyttelypönötysluokkien" seuraamisen, koska olinhan tullut seuraamaan nimenomaan näyttelyä. Vasta viime vuonna satuin seisahtamaan hetkeksi katsomaan ohjasajoa, joka oli minulle aivan uutta, ja siitä innostuneena jäin seuraamaan muitakin lähellä olevia kehiä, joissa ei suinkaan esitelty poneja taluttaen. Suurimman osan ajasta seisoin myös viime vuonna varsinaisten näyttelykehien poneja seuraten, mutta suureksi yllätyksekseni jouduin viikonlopun päätteeksi toteamaan, että ratsastus- ja käyttöluokat olivat itse asiassa mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin ponien juoksuttaminen ja seisottaminen kehässä narun päässä. Myös lasten ja nuorten toimiminen esittäjän roolissa osoittautuivat hyvin kiinnostaviksi: Mitä pienempiä lapsia esimerkiksi ratsastusluokassa oli esittämässä poniaan, sen varmemmin ennen pitkää jollakulla pienellä ratsastajalla ei mennyt esittäminen aivan suunnitelmien mukaan. Minulla taas oli katsojana jännittävät paikat, kun jännitin kovasti jokaisen lapsen esittelyvuoron aikana ja toivoin ponin olevan kiltisti, jotta lapsi onnistuisi. Tämän vuoksi eivät sitten menneet minunkaan valokuvaamiseni aivan suunnitelmien mukaan, kun en olisi millään malttanut lähteä näyttelyalueen toiselle puolelle seuraamaan varsinaisia näyttelykehiä. Se hyvä puoli Vermon aikatauluissa tuolloin kuitenkin oli, että suomenpienhevosten luokat olivat vasta sunnuntaina ja käyttö- ja ratsastusluokat muistaakseni pääasiassa lauantaina, joten lauantain saattoi hyvin käyttää muiden kuin suosikkirotuni edustajien seuraamiseen. Luulenpa, että tänä vuonna käy hyvin pitkälti samalla tavalla.



Jos hevosnäyttelyt ylipäätään ovat tuntematon käsite tai olet ensikertalaisena lähdössä poninäyttelyyn, suosittelen lämpimästi tutustumaan Rouskutellen! -blogissa tammikuussa julkaistuun postaukseen. Vaikka postaus käsittelee vuonohevosnäyttelyä, sen perusteella saa melko hyvän käsityksen näyttelyiden kulusta, eikä Vermon kansallinen poninäyttely käytännöiltään eroa mitenkään radikaalisti postauksessa esitetystä - ainakaan katsojan näkökulmasta. Oli sitten ensikertalainen tai vanha konkari, on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että näyttelyalueelle on kokoontunut paljon poneja esittäjineen, joten varovaisuutta on syytä noudattaa ja katsojan on hyvä pysyä yleisölle varatulla alueella vahinkojen välttämiseksi.

Lue lisää kansallisesta poninäyttelystä ja tutustu mm. aikatauluihin osoitteessa poninayttely.com!


P.S. Mistä tietää kehittyneensä valokuvaajana? Ainakin siitä, kun vuosi sitten poninäyttelyssä ottamani kuvat olivat minusta hyvinkin onnistuneita aiempien vuosien otosten rinnalla, mutta nyt mielestäni moni joutaisi suorinta tietä roskakoriin...

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Valokuva: muistoja menneisyydestä

Toukokuun valokuva-aiheisen arvonnan osallistumisviesteissä näkyi, kuinka erilaisia merkityksiä valokuva voi saada ihmisestä riippuen, mutta jokainen arvontaan osallistunut mainitsi valokuvan merkitsevän itselleen myös muistoja:

"Minulle valokuva merkitsee pysähtymistä, pientä ohikiitävää hetkeä tästä maailmasta. -- Näistä muuten ohimenevistä tilanteista jää muistoksi kaunis valokuva, jonka kautta voi palata kaikkiin niihin tunteisiin ja tunnelmiin, mitä ottohetkellä koettiin."
"Valokuvat merkitsevät minulle rakkaita muistoja menneisyydestä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka usein hautautuvat viinilasin äärelle katsomaan vanhoja valokuvia ja nauttimaan niiden tuomista tunteista - kuului niihin sitten iloa tai surua. Tästä voikin päätellä, että rakastan kuvia, joissa voidaan lähes käsin kosketella hetken tunnetta."
"Valokuvat on niiin ihania muistoja menneisyydestä! -- En oo mikään taitava kuvaamaan, mutta tykkään tallettaa muistoja kuvien muodossa..."
"Valokuva merkitsee minulle sitä, että jää muisto jostain tärkeästä ja kauniista hetkestä tai asiasta kuvan muodossa."
"Valokuva merkitsee ennen kaikkea muistoa, pientä ohimennyttä onnenhetkeä, johon voi kuvaa katsomalla palata."
"Valokuva merkitsee minulle pysyvää muistoa, joka on ihana kaivaa esiin albumista ja katsella, muistella taltioituja hetkiä."

(Arvontapostauksen kommenteista voi käydä tutkimassa, kuka sanoi kokonaisuudessaan mitäkin ja kuka on minkäkin viisaan pohdinnan takana!)

Valokuvasta on moneksi, ja jokainen näkee valokuvan hiukan eri tavalla: suurissa linjoissa ei ole merkittäviä eroja, mutta sävyeroja on senkin edestä. Sama pätee valokuvaan kuvana: kuva ei muutu, vaikka useampi eri ihminen katsoisi sitä, mutta jokainen ihminen näkee ja tulkitsee sen hieman eri tavalla sekä kiinnittää eri asioihin kuvassa huomiota.


Jokainen varmasti näkee yllä olevassa kuvassa etualalla heinikossa vinoon kasvaneen männyn sekä kettingin, taustalla harvan sekametsäkaistaleen. Yksi saattaa kiinnittää huomiota kuvassa näkyviin puu- ja kasvilajeihin, toinen ehkä miettii kettingin tarkoitusta tai huomaa puuhun laitetun rautalankavyyhdin. Kuvan maiseman omin silmin nähneelle mieleen saattaa tulla kuvan maiseman ympäristö, jota ei kuvassa näy: kettingin toisessa päässä seisova vanha mänty sitä ympäröivine pensaineen, keltainen ja jo parhaat aikansa nähnyt maatilan päärakennus tai ehkä päärakennuksen sivulla, lähellä kuvan puuta oleva vanha kaivo, jonka puukannen päälle lapsia kiellettiin ankarasti menemästä. Kuvan maisemissa lapsuutensa mummolareissuja viettänyt saattaa unohtua toviksi muistoihinsa, joissa kettingin toisessa päässä olevaa puuta vasten nojasi lauta pensaiden suojassa. Laudan asetteleminen kahden puun välissä roikkuvan kettingin päälle vaati pikkutytöltä joka kerta saman kokeilun, missä kohtaa kettinki oli lähinnä maata ja missä asennossa lauta oli tukevimmin kettingin päällä. Kun lauta oli huolellisesti aseteltu paikoilleen, sen päälle saattoi istahtaa ja alkaa potkia jaloilla varovasti vauhtia. Jos hyvin kävi, joku aikuinen saattoi tulla antamaan vähän vauhtia muistuttaen samalla varovaisuudesta huteran keinulaudan kanssa. Tässä kuvan keinussa minäkin pikkutyttönä keinuin monet kerrat käydessäni maalla isovanhempieni luona. Aika on kulunut ja aikoinaan pienet keinujat ovat kasvaneet isoiksi. Vanhaa keinulautaa en muista nähneeni enää vuosiin pensaiden takana piilossa, ja kettinkikin on ollut niputettuna jo hyvän aikaa. Lapsuuden mummola on kokenut paljon muutoksia vuosien varrella. Vanhat männyt kuitenkin seisovat yhä edelleen paikoillaan kuin pihapiiriä vartioiden. Kuvan maisema itsessään ei ole juuri muuttunut yli 25 vuodessa, vaikka maiseman ympärillä on radikaalejakin muutoksia tapahtunut. Tämän maiseman minä haluan muistaa tällaisena jatkossakin.

Mikä sopisikaan paremmin taustamusiikiksi lapsuuden muistoihin sukeltamiseen kuin Tilkkutäkki-albumin "Lapsuuden usko", joka on varmasti tullut ainakin monelle nuoremman sukupolven edustajalle tutuksi rippileirillä: oltiinhan silloinkin vielä aika lapsia.


P.S. Sain idean postaukseen Ifolorin kesäkuvauskurssin kolmannen viikon tehtävästä, jossa on tarkoitus kuvata itselle tärkeä luontokuva kaupunki- tai maalaismaisemissa. Postauksen maisemakuvalla osallistuin viikon kuvakilpailuun siltä varalta, että arpaonni suosisi ja pääsisin palkinnoksi teettämään Ifolorilla kuvasta seinälleni canvas-taulun. Onko teillä rakkaita maisemia ylitse muiden ja onko joku niistä ollut rakas lapsuudesta asti?

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Tunnelmia maaseudulta


Maaseudulla on aivan omanlaisensa maailma: asiat tuntuvat olevan jotenkin yksinkertaisempia ja mutkattomampia kuin kaupungissa, elämä kulkee rauhallisesti omilla raiteillaan ja jopa eläinten pitäminen tuntuu tapahtuvan pitkälti maalaisjärkeä käyttäen ilman, että siitä on tehty rakettitiedettä. Maalla asumisessa on tietenkin myös omat haasteensa jo pelkästään pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen takia, eikä elämä välttämättä ole aivan sitä, miltä se kaupunkilaisen silmin ja maaseutua romantisoivien lasien läpi katsottuna näyttää.

Viime lauantai kului mukavasti pääasiassa autossa istuen, kun matkan määränpäänä oli maalla asuvat sukulaiset. Kovin montaa tuntia ei perillä ehditty olla, ja siitäkin vähästä suurimman osan aikaa satoi. Kuvaussuunnitelmani menivät siis pahemman kerran pieleen: minä kun olisin niin mielelläni ottanut valokuvia maaseutumaisemista ja luonnosta, jollaisesta kaupunkilainen muuten pääsee hyvin harvoin nauttimaan. Sen verran ehdin kuitenkin laittaa kameran suljinta laulamaan juuri ennen sateen alkamista, että seurustelu ilmeisesti isäntämaatilaa lähimmän naapurin kissan kanssa saatiin taltioitua. Niin seurallista ja ystävällistä kissaa - se käyttäytyi aivan kuin koira - en olekaan aiemmin tavannut, vaikka monen muun lähitienoon kissan kanssa olenkin ehtinyt tehdä tuttavuutta viimeisten 20 vuoden aikana.

Olimme sisarusteni kanssa lähdössä yhdelle naapuritiloista kyläilemään, kun ovesta ulos astuessamme rapuilla odotti tumma, raidallinen kissa. Se oli kuulemma jokapäiväinen vieras ja odotti nytkin ilmeisesti lihapulla-annostaan. Kun annosta ei alkanut kuulua, kissa teki ensin meidän kanssamme tuttavuutta ja päätti sitten lähteä mukaamme kävelylle.


Kun jäimme pihalle hetkeksi ihmettelemään, pihan portille ehtinyt kissa kääntyi katsomaan taakseen kuin ihmetellen, mihin oikein jäimme kuhnaamaan. Kun emme ymmärtäneet laittaa vauhtia, se katsoi ensin portilla maantietä vasemmalle ja oikealle, ja kun liikettä ei näkynyt, se heittäytyi tielle selälleen.





Hetken kissa makoili tiellä kuin odottaen: "Eikö ne tolvanat tosiaankaan ymmärrä tulla rapsuttamaan!" Aikansa turhaan odotettuaan kissa alkoi kieriskellä maassa kuin olisi piehtaroinut hevosen tapaan.


Astuessamme portista maantielle ja suunnatessamme askelemme naapuritilaa kohti, kissa yllättäen lähti tallustelemaan kanssamme samaa matkaa tietä pitkin.




Välillä kissa lähti vauhdilla laukaten omille teilleen tien vieressä olevalle pellolle, mutta joka kerta se tuli takaisin tielle ja otti meidät kiinni.

           


Sitten taisi kissalla hätä yllättää kesken seurustelun. Samoihin aikoihin myös taivas repesi ja muusta kyläilyporukasta jälkeen jäänyt kuvaajakin sai laittaa juoksuksi ehtiäkseen kissan luota sateensuojaan ennen läpimäräksi kastumista. Sinne jäi kaunis raitakissa pellon laitaan, ja luultavasti sekin suuntasi kulkunsa lähimmän rakennuksen suojiin.



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Tiimibloggaajaksi Playsson.netin blogiportaaliin


Joku on ehkä jo huomannut, että Playsson.netin blogiportaali on saanut uuden tiimibloggaajan ja Suvililja.netin blogiin on ilmestynyt blogiportaalin logo. Voin ilokseni ilmoittaa, että uusien lukijoiden sekä teiltä saatujen kommenttien lisäksi minua on viime aikoina ilahduttanut kovasti pyyntö liittyä Playsson.netin bloggaajatiimiin. Jatkossa Suvililja.netin blogia voi siis seurata myös Playsson.netin blogiportaalin kautta (logoa klikkaamalla pääset portaalin sivuille).

Miten tiimibloggaus sitten vaikuttaa Suvililja.netin blogiin? Koska tiimibloggaus on minulle aivan uusi kokemus, muutoksia tullee hitaasti mutta varmasti sitä mukaa, kun sisäistän uudet kuviot. Blogin ajatus ja tarkoitus eivät tule tästä mihinkään muuttumaan, vaan hevosiin painottuva valokuvaus ja yrittämiseen tutustuminen ja innostaminen 4H-yrityksen kautta ovat jatkossakin suurimman mielenkiinnon kohteina. Lisäksi blogin ulkoasu tullee kokemaan muutoksia. Sen sijaan blogiportaalin sloganin "Come together" mukaisesti odotan innolla tulevia yhteistyömahdollisuuksia eri tahojen kanssa, ja erityisesti pidän portaalin ajatuksesta kannustaa hevosihmisiä positiiviseen kanssakäymiseen ja yhteistyöhön niin, että yhteistyö hyvässä hengessä siivittää meitä parempiin tuloksiin ja Lions-liitonkin sloganina toiminut lausahdus "Yhdessä enemmän" pätee myös hevosihmisiin. Yhteistyömahdollisuuksista minulla on itse asiassa ollut puhetta useammankin hevosenomistajan ja ratsastajan kanssa jo ennen liittymistä Playsson.netin blogiportaaliin, joten omalta osaltani hevosharrastuspiirien laajentuminen näkyy todennäköisesti ennen pitkää myös blogin puolella. Suurin muutos lienee kuitenkin se, että minäkin joudun - tosin vapaaehtoisesti - vetämään sen verran sanojani takaisin, että blogin yhteyteen tulee sittenkin vielä lyhyehkö esittely minusta blogin kirjoittajana ja valokuvaajana ja samassa yhteydessä kuvauskalustokin ansainnee oman esittelysivunsa. Taas nähtiin, että sanonta "Never say never" ei ole aivan tuulesta temmattu!

Playsson.netin blogiportaali on suurimpien hevosblogiportaalien uusin tulokas, joka on perustettu keväällä 2015. Portaalista löytyy mielenkiintoisia hevosblogeja sekä uutisia ja artikkeleita hevosiin ja ratsastukseen liittyen. Portaali on suunnattu lähinnä aikuisille hevosharrastajille, kilparatsastuksesta kiinnostuneille sekä hevosalalla työskenteleville ja alaa opiskeleville. Mediatuotannon lisäksi portaalin toimenkuvaan kuuluu erilaisten hevostapahtumien järjestäminen yhteistyökumppaneiden kanssa, ja valmentautuminen ja koulutus ovat tärkeässä osassa. Nykyään puhutaankin elinikäisestä oppimisesta, ja tämä sanapari sopii hyvin myös Playsson.netin portaalin ajatukseen ja on läheisessä yhteydessä myös valokuvaamiseen ja hevosteluun ylipäätään: uutta opittavaa löytyy varmasti koko loppuelämäksi, eikä esimerkiksi valokuvaaja tai ratsastaja tule koskaan valmiiksi. Odotan jo innolla, milloin myös minä pääsen sekä oppimaan uutta että kantamaan korteni kekoon jonkin hevostapahtuman onnistumiseksi!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kesäkuvauskurssille - ilmaiseksi!

Ifolorilla alkoi pari viikkoa sitten Internetin kautta käytävä, viisi viikkoa kestävä ja viisiosainen valokuvauskurssi. Kurssilla vetäjänä toimii valokuvaaja Jaakko Lukumaa, joka kuvaa monipuolisesti ja jonka kuvia on voinut nähdä muun muassa useissa aikakauslehdissä. Joka viikko kurssilla opetellaan jotakin uutta kameralla tai kännykällä kuvaamisesta, ja kurssia voi hyvin käydä vaikka kesämökiltä käsin. Viikottain ilmestyvä uusi kurssiosuus sisältää sekä teoriaosuuden ja Lukumaan tarjoamia kuvausvinkkejä että kuvaustehtävän, johon osallistuneiden kesken arvotaan ilmeisesti tavalla tai toisella viikon kuvaustehtävään liittyvä palkinto. Jos kesäinen valokuvauskurssi kiinnostaa, alla olevien linkkien kautta saa lisätietoja sekä itse kurssista että yksittäisistä kurssiosuuksista:

Osa 4/5: Tulossa
Osa 5/5: Tulossa

Onko inspiraatio hukassa? Valokuvauskurssin lisäksi Ifolorin sivuilta löytyy ideoita ja vinkkejä sekä itse valokuvaukseen että valokuvien käyttämistä varten.

Huomaathan, että kyseessä ei ole maksettu mainos vaan satuin itse innostumaan kovasti Ifolorin kesäkurssista. Ennakkotietojen mukaan vielä pitäisi olla odotettavissa opetustuokio liikkeen vangitsemisesta sekä kesätapahtumien tunnelmakuvauksesta, joten hevosvalokuvausta ajatellen kurssin anti vain paranee loppua kohti. Ensi viikon perjantaina nähdään, kumpi aihealue on vuorossa kurssin neljännessä osassa.

Tänään julkaistu kolmas kurssiosio käsittelee maisemakuvausta ja on oiva tekosyy julkaista muutama lempiotokseni Porvoon reissulta parin viikon takaa. Porvoossa kyllä kauniit maisemat hemmottelevat niin ulkomaan turisteja kuin kotimaan matkailijoitakin!






keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Tekniikka avuksi: automaattivastaaja


Useimpien hevosihmisten tuntema keskustelufoorumi on tunnettu siitä, että palautetta on helppo saada - etenkin sitä negatiivista. Parin viikon takaisten kouluratsastuskilpailujen jälkeen sain palautetta erityisesti siitä, että valokuvia kilpailuista kyselleet joutuvat odottamaan niin kauan vastausta sähköpostikyselyynsä: minulla kun on tapana vastata sähköpostiin vasta sitten, kun olen ehtinyt käydä kyseessä olevan ratsukon kuvat läpi niin, että voin vastauksen yhteydessä laittaa samantien myös kuvat näytille. Näin säästän sekä omaa aikaani että käsiäni, sillä sekä 2,5 kilogramman painoisella kameralla kuvaaminen että  kuvaamisen jälkeen kuvien jälkikäsittely tietokoneella rasittavat ja pahimmillaan myös kipeyttävät käsiä yllättävän paljon.

Sähköposti kulkee yleensä ongelmitta lähettäjältä vastaanottajalle, mutta silloin harvoin, kun ongelmia ilmenee, on mukava saada heti tieto siitä, että viesti ei ole syystä tai toisesta mennyt perille asti. Automaattinen kuittaus sähköpostin perille tulemisesta olisi siis todella kätevä. Olen tutkinut automaattivastaajan käyttöönottoa ennenkin, mutta selvitystyö ottaa luonnollisesti aina oman aikansa. Muutoksiin liittyy usein myös jonkinlaista muutosvastarintaa, sillä kaavoihin kangistuminen käy helposti ja tutun toimintatavan vaihtaminen uuteen vaatii aktiivista kehittämistä ja kehittymistä - siis aktiivista asioiden muuttamista. Nyt tämä sähköpostiongelma on kuitenkin ratkaistu ja toimivuuttakin testattu. Jatkossa Mediatuotanto Suvililjan sähköposti lähettää kuittauksen viestin vastaanottamisesta ilman, että minun tarvitsee enää automaattivastaajan käyttöönoton jälkeen kirjoittaa kuittausviestejä itse. Tekniikka ja sen kehittyminen on hienoa ja helpottaa monessa kohtaa niin kauan kuin se toimii. Mielenkiinnolla odotan, minkälaisen vastaanoton automaattivastaaja saa jatkossa kuvia kyseleviltä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Tykkää Instagramissa!

Mediatuotanto Suvililja seuraa kollegoidensa esimerkkiä ja yrittää kovasti pysyä ajan hermolla. Pientä lisämotivointia ja aiheeseen tutustumista käytännön tasolla se tietenkin vaati ennen kuin sosiaalisen median valloituksessa otettiin seuraava askel. Nyt olen minäkin 4H-yritys edellä Instagramissa tunnuksella @suvililjanet - kiitokset kaikille yllyttäneille!

Instagram: @suvililjanet

P.S. 4H-liitolla on Instagramissa kuvahaastekilpailu, jossa arvovaltainen raati palkitsee haasteeseen osallistuneiden kuvien joukosta kolme kuvaa ja huomioi valinnassaan myös kuvien saamat tykkäykset ja jaot. Monella muulla kilpailijalla on jo hyvässä lykyssä melkein 3 kuukauden etumatka tykkäysten keräämisessä, joten olisin erityisen ilahtunut, jos pidät kuvahaasteeseen osallistuvasta omakuvastani (alla) ja kerrot sen tykkäämällä kuvaani. Kiitos!


torstai 9. heinäkuuta 2015

Esteratsastusta Tuomarinkylässä 8.7.2015



Kävin eilen valokuvaamassa Tuomarinkylässä 1-tason esteratsastuskilpailut, ja nyt olo on varsin ristiriitainen: Kilpailut olivat kyllä ihan mukavat ja tavoistani poiketen innostuin juttelemaan normaalia enemmän myös muiden ihmisten kanssa, mikä ehdottomasti lisäsi kilpailujen osalta plusmerkkistä puolta. Sen sijaan koko kilpailujen ajan vallinnut sää oli niin suuri miinus, että seuraavalla kerralla säiden herran ollessa sellaisella tuulella jätän kuvaukset mieluummin väliin. Viime päivät ovat olleet enemmän tai vähemmän sateiset, mutta eilisten viisituntisten iltakilpailujen aikana vettä tuli taivaalta lähes tauotta, välillä rankemmin ja välillä vain tihuttaen. Lisäksi iltakilpailujen myöhäinen ajankohta osoitti, että Suomen kesä on hyvää vauhtia menossa kohti syksyä ja illat - ainakin sadesäällä - alkavat olla valitettavan hämäriä.



17-vuotiaassa suomenhevosruuna Vännissä oli sitä kuuluisaa jotakin, joka ihastutti suomenhevosten ystävää heti ensi silmäyksellä. Hienosti ruuna ratsastajineen hyppäsikin, ja kaksikko nähtiin myös palkintojenjaossa.


En ole vielä koskaan edes yrittänyt valokuvata yhtä huonolla kuvaussäällä kuin eilisiltana jo pelkästään sen takia, että ennen minulla ei ole ollut sadetta kestäviä ja isolla kennolla varustettuja kuvausvälineitä. Sain kuitenkin huomata, että siinä eivät enää edes täyskennot ja valovoimaiset, kuvanvakaimelliset ja sääsuojatut ammattiputketkaan auta, kun sää on riittävän haastava valokuvaamiseen ja etenkin nopeasti liikkuvien kohteiden kuvaamiseen. Toukokuussa keskellä päivää yllättäneen sadekuuron jälkeen totesin, että sateella voi sittenkin saada hienoja kuvia. Kun tänään aloin tutkia eilisen kuvasatoa, mieleni valtasi ensin tyrmistys ja sitten masennus: olivatko ne suurelta osin toinen toistaan suttuiset kuvat tosiaan otettu sillä rungolla ja objektiivilla, joilla paremmalla säällä on tullut niin paljon parempaa jälkeä? Jos kuitenkin haluaa löytää kuvista jotain hyvää, on todettava, että ISO-arvon noustessa reippaasti yli 10 000:n kohinaa ei kuitenkaan näkynyt liiemmälti kuvissa, joten ainakin pääsin toteamaan runkoni tosiaan kestävän hyvin suuria ISO-arvoja. Lisäksi osa kuvista - vaikkakin hyvin pieni osa - olivat kyllä onnistuneita säästä huolimatta, vaikka kriittinen suhtautuminen omaan tekemiseeni aiheuttaakin sen, että ne epäonnistuneet otokset mielellään painavat vaakakupissa onnistuneita huomattavasti enemmän. No, eilisen kuvasaldosta ei varmasti ole suunta kuin ylöspäin, ja nyt epäilen vahvasti, voiko maneesikuvauskaan olla enää tämän vaikeampaa... Seuraavia kauniissa kesäsäässä - ja testimielessä myös maneesissa - pidettyjä kilpailuja odotellessa!



Tällä kertaa vaaleat hevoset olivat valokuvaajan kavereita: tummien hevosten kanssa valo ei meinannut millään riittää, mutta eipä myöskään vaaleinkaan kimo ollut vaarassa palaa puhki.





Kuten blogin kuvista on jo ehkä huomannut, olen kovin ihastunut muun muassa ruunikonkirjaviin sekä norjanvuonohevosiin. Tosin yllä olevan kuvan vuonohevosella oli niin persoonallinen harja, että jo pelkästään harjansa vuoksi se erottui massasta. Luonnostaan vuonohevonen ei ollut aivan noin keltainen, vaan kentän valaistus, joka hiukan pelasti valaistusolosuhteita, heitti keltaista valoaan ratsukoiden ylle.




P.S. Näin, kun valitsin postauksen kuvitukseen vain lempiotoksiini kuuluvia kuvia, eilisen kuvasaldo ei tunnukaan enää näitä katsellessa niin surkealta ja epäonnistuneelta. Ehkä saatan sittenkin vielä joskus seistä toisenkin illan vesisateessa kylmissäni ja märkänä päästä varpaisiin peläten kameran puolesta vain siitä ilosta, että pääsen hevostelemaan - tyylinsä kullakin!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...