perjantai 29. toukokuuta 2015

Back on Track: helpotusta valokuvaajan kolotuksiin?

Jännityksellä odottamani paketti Hevosvireltä saapui vihdoin eilen. Olin saanut päähäni tilata lähipiirin niska- ja hartiakivuista kärsivälle syntymäpäivälahjaksi merkillisen Back on Trackin niskapoolon: Niin kauan kuin muistan, olen saanut kuulla valituksia, milloin pää, niska tai hartiat ovat kipeät. Olen kuullut Back on Trackin tuotteista niin paljon hyvää, kuinka ne ovat todella täyttäneet lupauksensa. Niinpä tulin siihen tulokseen, että jos edes BOT ei selätä noita ainaisia niska-hartia -seudun kipuja, niin ei sitten mikään. Minua on itseänikin kutkuttanut jo jonkin aikaa kokeilla näitä tuotteita ja kiinnostukseni on vain lisääntynyt kevään aikana, kun työskentely tietokoneella on lisääntynyt entisestään ja sitä myöten kiputilat ranteissa, käsivarsissa, selässä ja hartioissa ovat tulleet minullekin valitettavan tutuiksi. Laitoin siis samaan syssyyn tilaukseen myös itselleni pari Back on Trackin tuotetta: poolopaidan ehkäisemään ylävartalon kolotuksia kokonaisvaltaisesti sekä käsineet täsmäiskuna lähinnä ranteiden ja sormien särkyä vastaan, kun etenkin valokuvia jälkikäsitellessä kädet ovat koetuksella. Käyttöohjeiden mukaisesti tuotteita pitäisi testata vähintään 10 päivää ja mieluiten 20 päivää, jotta niiden vaikutus olisi kunnolla havaittavissa. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää ja onko näistä apua valokuvaajan - tai gradua kirjoittavan - vaivoihin. Gradun onneksi sain jo pois päiväjärjestyksestä ja pääsen viikonloppuna hiukan juhlistamaan yliopisto-opinnoista selviytymistä kunnialla. Sen sijaan valokuvia on vielä valtavasti rästissä ja käsittelyä odottamassa melkein kahden viikon takaa, joten käsineet pääsivät perille kreivin aikaan. Palataan siis parin viikon päästä Back on Trackin pariin tuote-esittelyn merkeissä, kun ainakin nämä merkilliset käsineet on testattu ja todettu joko toimiviksi tai joksikin aivan muuksi.


Onko teillä kokemuksia Back on Trackin tuotteista?

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Valokuvaajan (kilpa)varusteet

Hevosblogeissa pohditaan vähintäänkin silloin tällöin niin hevosen kuin ratsastajan varusteita: on tuote-esittelyitä, esitellään omia varustevalintoja tai mietitään, mikä olisi käytössä olevaa satulaa tai kuolaimia parempi vaihtoehto, kun käytössä oleva ei syystä tai toisesta ole hyvä juuri kyseiselle ratsukolle. Myös valokuvaajan on syytä pohtia varusteitaan ennen pitkälle kuvausreissulle lähtemistä: ei ole yhdentekevää, missä varusteissa koko päivän tai jopa useamman peräkkäisen päivän viettää kilpakentän laidalla kuvaten, sillä kuvausreissun päätteeksi ei ole tarkoitus olla puolikuollut, auringossa pahoin palanut tai kuivunut tai muuten heikoissa kantimissa. Minulla on kulunut useampi vuosi itselleni sopivan varustuksen löytämisessä, mutta kun se on löytynyt, sen avulla jaksaa ja pystyy tekemään myös aiempaa pidempiä kuvausreissuja: enää ei tarvitse lähteä heti kotiin, kun nälkä tai vessahätä yllättää tai kun pääkipu tai silmien rasittuneisuus alkavat olla liikaa.

Varustelu aurinkoa vastaan: Garnier Ambre Solaire -aurinkosuihke suojakertoimella 50+ ja UVA- ja UVB-suojalla
varustettuna (n. 15 €, Citymarket), Puman lippis (n. 15 €, Prisma) ja polarisoidut aurinkolasiklipsit (n. 40 €, Specsavers)  

Suojaan auringolta

Aurinko on osoittautunut jo tänä keväänä yllättävän salakavalaksi. Edes pilvinen sää tai jopa sade eivät suojaa ainakaan herkästi palavaa ihoa auringolta, jos muutaman tunnin viettää ulkona kentän laidalla. Kaksi viikkoa sitten minulla oli vielä talvipipo päässä ja aurinkorasva vasta hankintalistalla, ja kasvothan siinä punottivat viikonlopun päätteeksi, vaikka olin kuvannut vain muutaman tunnin perjantaina ja toisen muutaman tunnin pätkän sunnuntaina. Niinpä seuraavaa kuvausreissua varten kaivoin esiin lippikseni, joka sekä suojaa päätä auringonpistokselta että lippa antaa varjoa silmille ja myös osalle kasvoja. Kun tähän vielä ottaa kaveriksi polarisoidut aurinkolasit, silmien vioittumisesta ei tarvitse kantaa huolta ja silmät rasittuvat huomattavasti vähemmän kuin ilman aurinkolaseja. 

Kentän laidalla tekemieni havaintojen perusteella moni harrastelijavalokuvaaja käyttää silmälaseja, joiden myötä sopivien aurinkolasien löytäminen voi tuntua hankalalta, kun aurinkolasit pitäisi olla oikeilla vahvuuksilla ja muutenkin omiin silmiin sopivat. Tähän helppo ja edullinen ratkaisu ovat aurinkolasiklipsit, joita myydään silmälasiliikkeissä. Klipsien malleja on moneen lähtöön ja väreissäkin on valinnanvaraa. Mikä parasta, hinta ei päätä huimaa (n. 50 € silmälasiliikkeestä riippuen) ja suunnilleen samanlaista silmälasimallia suosiva voi hyvin kierrättää yksille silmälaseille hankittuja klipsejä myös seuraaville silmälaseille. Lisäksi klipsit on helppo laittaa paikoilleen ja myöskin helppo pitää mukana pienen kokonsa vuoksi.

Yksi harrastelijahevoskuvaajien tunnusmerkeistä kesäaikaan on punainen iho. Jotkut ottavat ilon irti ja kuvaavat päivän kilpailuja tai näyttelyitä pikkutopilla ja sortseilla, ja päivän päätteeksi kanssaharrastajiakin jo sattuu pelkkä pävän aikana punakoituneiden valokuvaajien katsominen, kun iho on palanut pahemman kerran. Viime vuonna myös minulle kävi vahinko, kun kuvittelin koko kesän aurinkoa saaneiden säärieni kestävän hyvin viikonlopun poninäyttelyt ilman aurinkorasvoja: minähän vaihdoin kuvauspaikkaa niin, ettei aurinko tulisi koko päivää samasta suunnasta, mutta eihän se mitään auttanut. Niinpä kuvausviikonlopusta jäivät kipeät muistot oikein kunnolla palaneiden säärien muodossa. Lisäksi mietin ja pelkäsin pitkään, josko olin nyt sitten huolimattomuudellani onnistunut hankkimaan itselleni ihosyövän. Ihan näin lyhyellä aikavälillä ihosyöpä ei taida syntyä, mutta pitkällä aikavälillä yksittäisilläkin auringossa palamisilla voi olla merkitystä. Niinpä helppo, halpa ja melko tehokas tapa ennaltaehkäistä sairastumista ja myöhempiä sairaalareissuja on hankkia kunnon aurinkorasva. Inhoan itse kaikenlaisia rasvoja, eikä aurinkorasva ole poikkeus - johan se rasva sotkeekin kaikki paikat! Hankin kokeiluun elämäni ensimmäisen aurinkosuihkeen, joka on siis aurinkorasvaa suihkutettavassa muodossa. Viime viikonloppuna levitin pari kertaa kuvauspäivän aikana suihketta kasvoilleni ja korviini, ja onnistuin kuin onnistuinkin välttämään auringossa palamisen eikä ihoni ei edes punoittanut. Suihke oli kyllä hyvin rasvaista mutta imeytyi nopeasti, ja kun olin varannut talouspaperia käsien pyyhkimistä varten, ei suihke edes sotkenut paikkoja. Hyvistä kokemuksista innostuneena myös minä, rasvojen inhoaja, otan varmasti seuraavillekin kuvausreissuille aurinkosuihkeeni mukaan ja myös käytän sitä - helppo tapa lisätä omaa mielenrauhaa, kun ei tarvitse terveytensä puolesta pelätä. Totta kai ihon peittäminen vaatteilla olisi vielä tehokkaampi tapa suojata iho ja itse suosin kesäaikaan paljon pitkiä mutta ohuita housuja ja paitoja, mutta itsensä päästä varpaisiin vaatteilla verhoaminen on sekin hankalaa ja toisaalta kommandopipo päässä valokuvaaminen voi myös osoittautua ongelmalliseksi kesähelteillä.

CRW:n Crouchée-ratsastuskäsineet (19 €, Hööks) on hankittu alun perin ratsastushanskoiksi, mutta niistä tulikin valokuvaushanskat.

Vaatetus ja kengät

Kun kentän laidalla seisoskelemisen aloittaa aikaisin aamulla ja lopettaa myöhään iltapäivällä, sopiva pukeutuminen tuottaa päänvaivaa: Jos aurinko paistaa, myös paikallaan seisoessa voi tulla jopa kuuma, mutta varjossa, tuulessa tai sateessa seistessä kylmä voi yllättää. Mitä kylmästä täriseminen kamera kädessä sitten tekee valokuville? Niinpä, ei ainakaan lisää kuvien tarkkuutta ja terävyyttä. Ennen kuvausreissulle lähtemistä on siis syytä selvittää kuvauspaikan päivän sääennuste ja varata vaatetta päälle sen mukaan. Myös sateenvarjon tarve on hyvä varmistaa. Toki omat haasteensa tähän vaatevarusteluun sitten tulee, jos pitäisi olla sekä tarpeeksi lämmintä vaatetta kylmässä tärisemistä vastaan mutta kuvauspaikalle matkustaminen vaatii ennen ja jälkeen urheilusuoritusta reippaan kävelyn tai pyöräilyn merkeissä, ja tästä urheilusuorituksesta pitäisi selviytyä ilman totaalista läkähtymistä. Myöskään kipeät rakot eivät edesauta päivän kuvauksista suoriutumista, joten on syytä valita jalkaan kengät, joilla on hyvä kävellä ja seistä, joissa varpaat pysyvät lämpiminä ja jotka eivät hiostaisi kovin paljon. Oikean vaatetuksen valitseminen vaatii minultakin vielä opettelua, mutta yksi poppakonsti on huolehtia pään ja varpaiden pysymisestä lämpimänä, jolloin kylmyyden tunne ei pääse niin herkästi yllättämään.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on hyvä kiinnittää huomiota käsien selviytymiseen kuvauspäivästä, sillä niiden toimintakyvyllä on suuri merkitys onnistuneiden kuvien aikaansaamisessa. Minulla sormet ovat jäässä melkeinpä kesähelteilläkin, joten hanskojen merkitys tuntuu sitäkin tärkeämmältä. Sen lisäksi, että hanskojen täytyy olla riittävän lämpimät, niillä täytyy saada hyvä ote kamerasta. Tähän tarkoitukseen minun kohdallani toimivimmiksi hanskoiksi ovat osoittautuneet ratsastushanskat - ja monessa muussakin kohtaa olen huomannut, että ratsastusvarusteeni ovat yllättäen toimineet mainiosti myös valokuvauksessa!

Nälkä loitolla, ajatus kirkkaana ja hampaat reiättöminä

Monesti opiskelun tehokkuutta pohdittaessa huomataan, että oppiminen ei ole kovin tehokasta tyhjällä vatsalla. On asia erikseen, onko oppiminen tehokkainta myöskään täydellä vatsalla juuri syömisen jälkeen, mutta kultainen keskitie lienee tässäkin hyvä valinta. Myös valokuvausreissulle kannattaa varata evästä, jolla nälkä pysyy loitolla ja ajatus kirkkaana ja jolla ennen kaikkea jaksaa kuvausreissulla sen vaatiman ajan. Usein yleisötapahtumien yhteydessä on mahdollisuus ostaa syötävää myös kuvauspaikalta, mutta edullisimmin pääsee tekemällä omat eväät mukaan. Millaiset eväät sitten sopivat kenellekin, tämä lienee yksilökysymys. Suosin itse ruisleipää - mikä sopisikaan paremmin kuvausreissulle mukaan kuin Reissumies - ja vettä: helppoa, halpaa, hyvää ja terveellistä. Veden puolesta puhuvat sekä kehon riittävä nesteytys auringossa että hampaat, sillä sokeristen mehujen juominen pitkin päivää ei välttämättä ole hyväksi pitkällä tähtäimellä, mikäli ei ole innokas hammaslääkärin asiakas. Myös purkkaa on hyvä muistaa ottaa mukaan ja paperia tai muuta vastaavaa mukana kannettavaksi purukumiroskikseksi, jos kuvauspaikalla ei olekaan roskiksia lähettyvillä silloin, kun niitä tarvitsisi.

Loppujen lopuksi ratsastajan ja valokuvaajan varustus ei pääpiirteittäin eroa toisistaan kovin radikaalisti. Totta kai ratsastaja tarvitsee lisäksi turvaliiviä, ratsastussaappaita tai -kenkiä ja niin edelleen, ja toisaalta valokuvaajan erityistarpeisiin voisi lisätä sellaisen ylävartalon varustuksen, joka ehkäisisi olkapää-, hartia- ja käsikipuja, joita kameran monen kilogramman paino voi aiheuttaa. Tämä käsi-olkapää -seudun kiputilojen ennaltaehkäisy on minulla vasta edessä, jahka pääsen kokeilemaan tositoimissa ratsastajille suunnattuja Back on Track -tuotteita. Tällaisen urheiluvarustautumisen jälkeen tulee mieleen, voisiko valokuvaustakin pitää jonkin asteen urheiluna: kyllähän tässä tulee kannateltua noin 2,5 kg:n käsipainoja siinä määrin, että odotan mielenkiinnolla, ovatko käsivarsilihakseni valokuvauskesän päätteeksi yhtä hyvässä kunnossa kuin lukion kuntosalikurssien jälkeen. Ainakin tämä kamerapainon nostelu tuntuu viikonlopun jälkeen niin selvästi, että jonkinlaisia urheilullisia tuloksia tulee kyllä väkisinkin odotettua.

Millä varustelulla te selviätte kuvauspäivästä?

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Onnistumisia ja oivalluksia

Viikonlopun Helsinki Pony Event on takana, käsivarsia kolottaa ja tuhansia kuvia on jälleen käytävänä läpi. Vastaava tilanne oli tasan kaksi viikkoa sitten Tuusula Derbyn jälkeen, mutta nyt jotakin on eri tavalla: Minulla kävi tänään tuuri, kun pääsin vaihtamaan kokemuksia toisen kilpailuja kuvaamassa olleen harrastelijakuvaajan kanssa, ja siinähän onnistuttiin auttamaan toisiamme puolin ja toisin. Minun kohdallani ehdottomasti suurin ja merkittävin hyöty oli jälleen kerran kannustus opettelemaan manuaaliasetusten käyttämistä. Kuvauskalustoni päivittämisen jälkeen olen todennut, että sanonnassa "rahalla saa ja hevosella pääsee" on vinha perä, sillä rahaa pöytään laittamalla myöskin valokuvat paranevat huimasti, vaikkeivät kuvaustaidot olisi parantuneet samassa suhteessa. Tämän toisen valokuvaajan innostamana viihdytin sitten iltapäivän toiseksi viimeistä, tosin minun kohdallani viimeistä, luokkaa odotellessani itseäni ja kokeilin kaikessa rauhassa manuaalisäätöjä. Kentän lanaaminen oli juuri sopivasti käynnissä ja mersu viiletti lanaushäkkyrä perässään pitkin kenttää lennättäen hiekkaa mennessään, ja minä sain neronleimauksen yrittää saada tästä lentävästi hiekasta liikettä pysähtymään. F-aukon olin jo mielessäni kiinnittänyt arvoon 2.8. Päähänpinttymäni puolestaan esti ISO-arvon nostamista, joten ISO oli kiinnitetty arvoon 100. Olen tyytyväisesti kuvannut ratsastusta valmiilla urheiluasetuksilla, jotta kamera on hoitanut puolestani säädöt ja olen saanut itse keskittyä kaikkeen muuhun, kun valokuvaaminen järjestelmäkameralla on ollut minulle melko uutta. Tutkiessani urheiluasetuksilla otettuja kuvia, suuri osa kuvista näyttää olevan kuvattu asetuksilla f/2.8, 1/1000 ja ISO 100 tai sitten hitusen pienempi f-aukko, 1/800 ja edelleen ISO 100. Koska eilispäivän kuvat kilpailuista olivat parhaimmillaan oikein hienoja ja liike pysähtynyttä, mutta monessa myös liikkeen pysähtyneisyydessä olisi ollut toivomista, aloitin suljinajan pienentämisen arvosta 1/1000 ja jatkoin niin kauan, että runkoni minimisuljinaika eli 1/4000 tuli vastaan. Edes pienimmällä mahdollisella suljinajalla testikuvistani ei tullut liian tummia ja liike tosiaan pysähtyi, joten päätin ottaa riskin ja kuvata viimeisen luokan täysin manuaaliasetuksin. Katsellessani tämän luokan kuvia tietokoneen näytöltä, ei voi kuin todeta, että tällä kertaa riskinotto kannatti: Onhan se aina jännittävää kokeilla uusia asioita ensimmäistä kertaa - etenkin, jos tietää, että olisi vähän niin kuin pakko onnistua. Kun sitten uskaltaa poistua omalta mukavuusalueeltaan, voi tosiaan saada ahaa-elämyksiä, oppia uutta ja kehittyä.

Oikotie onneen: f/2.8, 1/4000 ja ISO 100

Nyt, kun aurinkoisen kuvaussään manuaaliasetukset on keksitty, seuraavaksi onkin tavoitteena opetella käyttämään eri tarkennuspisteitä. Minkälaisia tarkennuspisteitä te olette käyttäneet ratsastusta kuvatessanne?

perjantai 15. toukokuuta 2015

Arvonta suoritettu


Suvililja.netin ensimmäinen arvonta on saatu päätökseen. Arvonta suoritettiin riippumattomalla arvontakoneella, joka tuotti seuraavan tuloslistan:

1. Vuokko 
2. Siiri Kaskinen 
3. Vuokko 
4. Sandra 
5. Hukkakukka 
6. Hukkakukka 
7. Elina Jokitalo 
8. Sandra 
9. Matilde

Kiitos kaikille osallistuneille ja kiitos myös erinomaisista vastauksista, joilla valokuvan merkitystä valotettiin! Tällä kertaa arpaonni suosi Vuokkoa, jolle lähtee lähipäivinä postissa kaksi valokuvakehystä. Lisäksi Sandra saa erityismaininnan vastauksestaan, joka avaa oivaltavasti valokuvan monipuolisuutta ja moniulotteisuutta, ja tästä hyvästä Sandran postilaatikkoon kolahtaa pian valokuva-albumi. Onnea palkituille ja vielä kerran kiitokset kaikille osallistuneille: selvästi jatkossakin kannattaa järjestää jonkinlaista arvontaa tai kilpailua, kun osallistujia ja mainioita vastauksia tuli näin mukavasti!

torstai 14. toukokuuta 2015

Aurinko paistaa ja vettä sataa...

...taitaa tulla kesä! Tällä viikolla sateesta on saatu nauttia jälleen enemmän kuin tarpeeksi, ja  myös helatorstaiksi oli ennustettu kovaa sadetta. Kun sitten helatorstaiaamuna yllättäen aurinko paistoikin ja sää oli kaikin puolin kaunis, sain tilaisuuden ulkoiluttaa kameraa makrokuvausten merkeissä ja testata vanhan Tamronin telezoomin (Tamron AF 18-200mm F/3.5-6.3 XR Di II LD Aspherical [IF] MACRO) yhteensopivuutta Canon EOS 6D:n kanssa. Kun pihan kukkakuvausten perusteella Tamron vaikutti ihan lupaavalta kapistukselta, houkuttelin mieheni mukaan joenvarteen pienelle helatorstain kävelylle - ja kamera totta kai mukaan. Vaikka välillä aurinko paistoi ja välillä taas sai kaivaa sateenvarjon esiin, etteivät kuvausvälineet aivan kastu, ulkoilulenkki sujui oikein mukavasti ja osa kuvistakin onnistui kohtuullisesti. Näyttää siltä, että jatkan edelleen haaveilua Canonin omasta makro-objektiivista (eikä laajakulmastakaan olisi haittaa), mutta Tamron kyllä ajaa asian sen verran hyvin, ettei uusien putkien hankkimiselle ole kiirettä: Parhaimmillaan jälki on kaunista, ja vaikka onnistumisprosentti on selvästi huonompi kuin Canonin telezoomillani, se annettakoon anteeksi jo noin vuosikymmenen palvelleelle Tamronin objektiiville.
















Kuten kuvista huomaa, jokaisessa on havaittavissa enemmän tai vähemmän vinjetointia, vaikka en ole sitä itse lisännyt. Osaatteko arvata, mistä tämä johtuu? Tähän palataan myöhemmin, kun esittelen tarkemmin vanhaa Tamronin objektiivia.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kaulanaruilua Kaktun ja Futuran kanssa

Mielessäni on vaikka kuinka monta postausta odottamassa vuoroaan, kunhan vain ehtisin toteuttaa niitä. Koska aika on vielä pari viikkoa varsin kortilla, päädyin kuvapainotteiseen postaukseen: Sanotaanhan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kun kuvien aiheena on ratsastus ilman suitsia kaulanarulla, ei minulla oikeastaan olisikaan tähän aiheeseen mitään erityistä lisättävää kirjallisessa muodossa. Se on kuitenkin todettava, että selvästi ratsastus voi onnistua myös ilman suitsia ja siihenhän sitä pyrittiin jo ratsastuskouluaikoinakin. Harvassa kuitenkin ovat ne hevoset, joiden kanssa uskaltaisin itse ratsastaa käyntiä reippaammassa askellajissa ilman niitä minulle henkisesti niin tärkeitä naruja. Olisi totta kai hienoa päästä joskus itsekin kokeilemaan kaulanaruilua, mutta sitä ennen jatkan harjoitteluja täysin pitkin ohjin ratsastaen sekä mahdollisuuksien mukaan lännenratsastuksen parissa. Voi sitä samanaikaista iloa ja hämmennystä, kun pääsin pari vuotta sitten elämäni ensimmäiselle lännenratsastustunnille ja huomasin osaavani sekä laukata pitkin, tuulessa hulmuavin ohjin (nimimerkillä krooninen ohjienlyhentäjä) että onnistuin vieläpä laukasta pysäyttämään ja peruuttamaan länkkärisuomenhevosratsullani. Ihmeiden aika ei ole vielä ohi!




Kuten kuvistakin näkyy, sää oli melko haastava: välillä aurinko paistoi täydellä teholla, välillä se oli visusti pilvien takana piilossa. Yllätyn aina uudelleen ja uudelleen havaitessani jälkeenpäin kuvia tutkiessani, kuinka paljon sää vaikuttaakaan lopputulokseen, kun jo pelkästään hevosen karvapeite näyttää ihan erilaiselta aurinkoisissa ja pilvisissä kuvissa. Toisaalta, enpä ole myöskään osannut vielä päättää, minkälainen sää olisi minusta paras kuvaussää. Sadetta en kuitenkaan toivo missään muodossa!







Jos tämä kuvapläjäys ei vielä riittänyt, lisää on nähtävissä kuvagalleriassa. Jos taas kaipaat sanallista selostusta tapahtumien kulusta, sitä löytynee lähipäivinä Kaktun ja Futuran omasta blogista.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Tuusulan Derby 1.5.2015

Vappuviikonvaihde oli varsin tapahtumarikas, kun pääsin seuraamaan Laakson ratsastusstadionille esteratsastuskilpailuja Tuusulan Derbyn merkeissä. Perjantaille, varsinaiselle vappupäivälle, sattui mainio kuvaussää, joten seurasin sen päivän luokat kameran kanssa alusta loppuun saakka. Ensivaikutelma 70-200 -millisen telezoomin riittävyydestä niin isolla kentällä oli hyvä: aivan jokaiseen nurkkaan kentällä sillä ei tietenkään yltänyt, mutta onnistuin valitsemaan aidan vierestä paikan, josta pääsin kuvaamaan montaa eri estettä ja vielä laukkaamista esteiden välillä. Lisäksi paikka tarjosi mahdollisuuden lähikuviin. Ei siis valittamista. Kyseessä olivat myös ensimmäiset kuvaamani esteratsastuskilpailut uudella kalustolla, ja vaikka sen käyttäminen vaatii vielä harjoittelua, eron kompaktikamerallani otettuihin kuviin kyllä huomasi selvästi. Ilokseni sain myös todeta, että käsivarteni ja muu ylävartaloni ovat onneksi tottuneet nopeasti tähän noin 2 kg:a painavampaan kuvausvälineeseen, ja tällä hetkellä suurin rasitus tuleekin tuhansien kuvien jälkikäsittelystä, kun ranteet alkavat kipeytyä samojen pienten liikkeiden tekemisestä. Edes objektiivin zoomin kääntämisestä - olipa muuten tämä käsin käännettävä zoomi huomattavasti nopeampi ja notkeampi kuin kompaktikameran pumppuzoomi - viikonlopun aikana satoja kertoja eivät kädet tulleet lainkaan kipeiksi, mutta tietokoneella työskentelystä ei valitettavasti voi sanoa enää samaa, eivätkä välikäsijumppasessiot ole tuoneet myöskään helpotusta. Vinkkejä ranne- ja käsivarsikipujen ehkäisemiseksi otetaan siis mielellään vastaan!


Jo ensimmäinen luokka tarjosi harvinaista herkkua, kun radalle asteli xx-t. Wrams Pandora:
 tamma ei ollut ainut täysverinen, sillä myös pari arabia nähtiin kilpailuissa, mutta se oli 
ainakin ainut minun näkemäni englantilainen täysiverinen.



SWB-r. White Dream oli hyvin komea ja sympaattinen hevonen. Vaikka ruuna oli ratsastajansa
 mukaan ensimmäistä kertaa esteratsastuskilpailuissa ja jännitti kovasti yleisöä, ratsukko 
suoriutui hienosti koitoksestaan - ja kaunis kimo hurmasi yleisön!



Kirjavien hevosten ystäviä hemmoteltiin muun muassa tällä söpöäkin söpömmällä Skeggi-ponilla, 
joka jäi varmasti positiivisesti monen mieleen hellyyttävän ponimaisella olemuksellaan.



Rodultaan ja ulkonäöltään varsin tavallinen hevonen, FWB-t. Éclair, teki minuun 
vaikutuksen ilmeellään: tamman katseesta huokuu sellainen rauhallisuus, 
lempeys ja viisaus, joka saa minut kerran toisensa jälkeen pysähtymään.



ISH-r. Horst Linde's Easy Jack oli toinen kimo, johon ihastuin viikonvaihteen aikana. Lisäksi 
silmääni miellyttää kovasti tämän ratsukon kuvissa tyylikkyys: selvästi ruskeat varusteet sopivat 
kimolle erinomaisesti. Myös kuolaimettomat suitset toimivat tehokkaana katseenkääntäjänä.



Torinhevosruuna Camiro oli korvat hörössä ja kaula pitkällä ylittämässä eteen tulevia esteitä.



Risteytysponiruuna Riki II ratsastajineen oli yksi luokkansa vappuhenkisimmistä 
ratsukoista. Jos vaikka juhannukseksi ehtisin tehdä postauksen kuvien kera 
useammastakin koristellusta ratsukosta, myös siitä vappuhenkisimmästä.



Kilpailujen toinen kirjava komistus, ruuna Cheyenne Prince



FWB-t. Camée oli sitä mieltä, että nyt mennään eikä meinata!



Jostakin syystä hollantilaiset puoliveriset ovat puoliverisistä mielestäni kauneimpia: ne ovat jotenkin
 siroja ja sopusuhtaisia ja niillä on omanlaisensa ilme. Myöskään KWPN-t. Ephaira ei ollut poikkeus.



Varsinaisten luokkien ulkopuolella hyppäsi hannovertamma Charlin. Näyttävän ratsukon 
menoa oli ilo seurata, ja toivoisinpa näkeväni tamman joskus kouluratsastusradallakin.


Lisää kuvia Tuusulan Derbyn ratsukoista on nähtävillä kuvagalleriassa, ja kuvien määrä kasvaa sitä mukaa, kun saan ajan ja kipeytyneen käteni puolesta käytyä läpi. Olen saanut valtavasti yhteydenottoja kuviin liittyen, mikä on ilahduttanut minua suuresti - paljon kiitoksia tästä!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Myötätuntoa, onko sitä?

"Älä tuhlaa energiaasi toisten vikoihin. Se, joka ymmärtää
oman rikkinäisyytensä, ei kovin helposti tuomitse muita." 
Selasin viime kuun Vantaan Lauri -lehteä (16.4.2015) ja silmiini osui yllä oleva teksti. Artikkelissa oli kyse myötätunnosta, ja lainauksen sanoista tulivat mieleeni ne tuomiot, joita hevosfoorumeilla oli langetettu vappuviikonvaihteen Tuusulan Derbyn PoniGP:n ja PikkuponiGP:n suorituksista. Ensimmäistä en itse nähnyt, jälkimmäisessä hylkäyksiä tuli kieltämättä yllättävän paljon. En silti jaksa uskoa, että kukaan osallistujista tuli vain huvikseen kokeilemaan luokkaa tietäen edessä olevan varman hylkäämisen ratsukon kiellettyä itsensä ulos radalta. Kilpailutilanne on sen verran jännittävä ja kyseessä kuitenkin jonkinlainen esiintymistilanne usein kriittiselle yleisölle, joten tuskin kukaan vartavasten lähtee hakemaan epäonnistumista ja sen myötä kritiikkiä ja suoranaisia haukkuja kaikentietävältä yleisöltä, joka luonnollisesti on tietävinään, kuinka harjoitukset ennen kilpailuja ovat sujuneet myös ratsukon kotipuolessa. Ratsastuksessa on kyse kahden urheilijan yhteispelistä ja todennäköisyys, että molemmilla on hyvä päivä, on 25 prosenttia - epäonnistumisen riski on siis varsin suuri! Toivottavasti myös me yleisössä pidämme mielessämme, että radalla tapahtuneet epäonnistumiset eivät ole koko totuus ratsukon osaamisesta ja taidoista, ja tuomitsisimme vähemmän kärkkäästi epäonnistumisista: harvalla ratsukolla kilpailu-ura kulkee voitosta voittoon ja onnistumisesta onnistumiseen. Toivonpa, että ensi viikon niin ponien kuin pikkuponienkin GP-osakilpailuissa nähdään taas vappuviikonvaihteen ratsukoita runsain määrin ja päästään todistamaan useamman ratsukon onnistumisia!


Puomeja tuli alas luultavasti jokaisessa luokassa useammalta ratsukolta myös hevos-
ratsukoiden osalta. Moni este pysyi myös täysin ehjänä ilman pienintäkään kosketusta.



Monelle poniratsukolle vesieste muodostui kompastuskiveksi...



...mutta toisaalta tuottaahan vesieste harmaita hiuksia myös kokeneille hevos-
ratsukoille jopa ammattitasolla asti. Liekö siis ihme, että poneja jännitti.



Jotakin meni pieleen, kun hämmentynyt hevonen päätyi esteen sekaan. Uusi 
yritys ja ratsukko liiteli samaisen esteen yli kuin mitään ei olisi tapahtunut.



Hyppäämisen sijasta tämä ihastuttava poniherra päätti viihdyttää yleisöä kahdella jalalla seisten. 
Hetkeä myöhemmin ratsukko kuitenkin ylitti hienosti ponin tunteita kuumentaneen esteen.


Käsi ylös, jos et ole koskaan epäonnistunut! Luulenpa, että yhtäkään kättä ei nouse.

Esimerkkiratsukoiden onnistuneita hyppyjä voi näiden kuvien vastapainoksi käydä ihailemassa kuvagallerian puolella.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...