tiistai 27. tammikuuta 2015

Luomisen tuskaa

Tuskailin eilispäivän tulevan 4H-yritykseni nimen ja logon parissa. 4H-Yrityksen Nuoren työkirja opastaa valitsemaan nimi ja logo niin, että ne yhdessä antavat yrityksen tominnasta selkeän kuvan mutta herättävät myös positiivista huomiota. Lisäksi logoa katsellessaan tuleville asiakkaille pitäisi tulla mieleen, mitä tuotetta tai palvelua tarjoan. Jotta logo olisi hyvä, sen tulisi vielä olla yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Omasta kokemuksestani lisään nimelle vielä yhden lisävaatimuksen: nimen on oltava helposti muistettava, jotta se jää asiakkaiden mieleen.

Tämä logohahmotelma toimisi kohtuullisesti niin värillisenä kuin mustavalkoisenakin. Tosin mieheni mielestä fontti on epäselvä, minusta taas aivan ihana ja juuri sopivan koristeellinen.

Kävin syksyllä 2012 ensimmäisen kerran jossain muussa hevostapahtumassa kuin oman ratsastuskouluni järjestämässä sellaisessa. Vuosien 2013 ja 2014 aikana valokuvausharrastukseni ja kuvien tarjoaminen muille hevosihmisille muotoutui vähitellen ja vakiintui Suvililja-nimen alle. Niinpä haluan ehdottomasti Suvililjan tavalla tai toisella osaksi 4H-yritykseni nimeä. Koska tarjoan monenlaisia kuvauspalveluita ja sivubisnekseksi olen kaavaillut ulkoasujen suunnittelua ja toteutusta, pelkkä "valokuvaus" osana nimeä olisi minusta harhaanjohtava ja liian rajaava. Voivottelin puolisolleni, kuinka vaikeaa on keksiä sopiva, Suvililjan sisältävä nimi. Mies tokaisi, että juuri tätä varten yrityksille mielellään hankitaan yrityksen ulkopuolinen toimitusjohtaja: Toimarin tehtävänä on saada yritys tuottamaan ja silloin on eduksi, jos hänellä ei ole tunnesiteitä yritystä kohtaan jarruttamaan muutosten tekemistä. Myönsin juuri tunnesiteiden olevan minullekin ongelma, muutenhan olisin voinut heittää koko Suvililjan romukoppaan. Toisaalta, olihan minulla Suvililjan säilyttämiseen järkiperusteitakin, sillä vanha asiakaskuntani tuntee minut tuolla domainnimellä ja uusi domainnimi taas maksaisi lisää ja vaikeuttaisi entisestään yrityksen saamista kannattavaksi. Pohdittuamme hetken nimeä mies mutisi jotakin audio-visuaalisuudesta ja heitti ehdotuksen: "Miten olisi mediatuotanto?" En uskaltanut suoralta kädeltä tyrmätä ehdotusta, kun mies ilokseni otti osaa pohdintoihini. (Tähän siis yritysohjaajaa tarvitaan: antamaan palautetta ideoista ja mahdollisesti auttamaan jatkokehittelyssä.) Makusteltuani hetken mediatuotantoa sanana ja mietittyäni, mitä kaikkea se pitää sisällään, minun oli pakko myöntää, että miehen idea tuntui varsin hyvältä. Nyt mediatuotanto istuu jo omaankin suuhuni niin hyvin, että näillä näkymin 4H-yritykseni nimi muotoutuu versioon Mediatuotanto Suvililja tai Mediatuotantoa Suvililja.net.

Logohahmotelma vasemmalla kaipaisi ehkä liljaa yksinkertaisemmassa muodossa tai sen siirtämistä toiseen kohtaan. Oikealla oleva logoluonnos taas näyttää minusta hyvältä mutta kaipaisi ehkä jotain lisää, ettei logo olisi jo turhankin yksinkertainen.

Luomisen tuska nimen keksimisen parissa oli vielä pientä verrattuna hyvän ja myös omaa silmääni miellyttävän logon aikaansaamiseksi. Suvililja.netin käytössä olevista vesileimoista sain kyllä omasta mielestäni hienon logon (ja hitusen virallisemman vesileiman) aikaiseksi, ja mikäli asiakaskunnalle lilja on kasvilajikkeena tuttu, nimen Suvililja-osuuskin saattaisi hyvin muistua sen avulla mieleen. Entä sitten se yksinkertaisuus ja yrityksen tuottamien tuotteiden/palvelujen kuvaaminen? Niinpä.

Jotta logo olisi yksinkertainen, siihen ei saa tunkea liikaa yksityiskohtia. Epäilen, mahtaako tällöin voida käyttää myöskään oikeaa valokuvaa osana logoa. Lisäksi logossa pitäisi olla kamera jossain muodossa, jotta se kuvastaisi yrityksen toimintaa. Hevosenkengästäkään ei olisi haittaa, sillä hevosihmiset ovat kuitenkin suurin asiakasryhmä vaikkei välttämättä ainoa. Täytettyäni yhden suttupaperin erilaisilla logohahmotuksilla ja yritettyäni sitten toteuttaa parhaat ideat kuvankäsittelyohjelmalla, tulin siihen tulokseen, ettei se käsinpiirretyn luonnoksen siirtäminen digitaaliseen muotoon ole myöskään mitään helppoa hommaa. Niinpä ideoita ja ehdotuksia sekä kuvaavan logon suhteen että etenkin tavoista, joilla logo kannattaisi tehdä, otetaan mielellään vastaan!

Miltä suunnitelmat (nimi ja logo) sinusta vaikuttavat? Olisiko sinulla vinkkejä tai ehdotuksia etenkin logon suhteen?

lauantai 24. tammikuuta 2015

Harjoitus joka kodin kotistudiossa


Uni ei meinannut millään tulla. Olin miettinyt pääni puhki sopivia oviaukkoja, joihin pääsisin käsiksi ja saisin jonkun tutun eläimen koekaniiniksi "Melkein studiossa" -harjoituskuvia varten. Tuulia oli pari päivää sitten esitellyt blogissaan upeita hevoskuvia, jotka olivat kieltämättä melkein kuin studiossa kuvattuja: mustasta taustasta ei olisi heti arvannut, että hevoset olivat seisseet vain heinäladon oviaukossa pää ulkona ja jalat sisällä. Tuulia oli vieläpä ystävällisesti neuvonut, kuinka vastaavia kuvia voisi itse ottaa ja rohkaisi kokeilemaan, sillä se ei kuulemma ollut edes vaikeaa. Ja minähän kokeilin. Heinälatoa tai hevosia ei nyt ollut käytettävissä, mutta oman pikku asuntoni tavaroita täynnä oleva, pimeä vaatehuone ja hoitokoira sen sijaan pääsivät - tai jos koiralta kysytään, joutuivat - osallistumaan kuvausharjoituksiin. Vastahakoinen koira istutettiin vaatehuoneen ovelle, tosin valoisan (tai siis sähkölampun valossa kylpevän vaikkakin heikosti valaistun) huoneen puolelle kynnystä, sillä koira tuntui hiukan kammoksuvan pimeää ja ahdasta vaatehuonetta ja sen tavarapaljoutta. Kun se lisäksi tajusi joutuneensa taas kerran hommaan, johon kuului vain ja ainoastaan tylsääkin tylsempää pönötystä, ei istuminenkaan enää huvittanut ja se päätti laittaa pitkäkseen. Ei auttanut muu kuin peruuttaa mahdollisimman kauas koirasta ja vaatehuoneen oviaukosta ja ryhtyä takapuoli pitkällä lattialla rymyten zoomailemaan ja sovittelemaan koiraa ja oviaukkoa kuvaan. Heti alkuunsa pitkästynyt ja ennakkoluuloinen koira ei kauaa viihtyisi paikallaan, enkä toisaalta viitsinyt siltä sitä vaatiakaan, jotta se jaksaisi jatkossakin olla kuvattavana. Pimeähköllä taustalla saatu pääkuva kuitenkin onnistuttiin saamaan aikaan, ja kuvan reunoille jäänyt tavarapaljous jäi sitten kuvankäsittelyharjoitukseksi. Ensimmäiseksi "melkein studiossa" -harjoituskuvaksi olin tyytyväinen lopputulokseen sekä tietenkin koiraan, joka sai vuolaiden kehujen lisäksi pienen nakinpalan palkkioksi. Eikö se ole pääasia, että harjoiteltiin taas jotain uutta, onnistuttiinkin ja molemmille jäi hyvä mieli?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Oletko vailla (kesä)työtä?

Oletko 13-28 -vuotias? Onko sinussa ripaus yrittäjähenkeä? Tai kiinnostaako sinua muuten vain yrittäminen tai yrityksen pyörittäminen ja siihen liittyvät asiat? Haluatko yhdistää työn ja harrastuksen ja olla oma pomosi? Kaipaatko työkokemusta ja hiukan omaakin rahaa?

Olen ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista niin kauan kuin muistan, ja jo lukioaikana mietin, miten yritystä oikeasti pyöritetään ja miten yritykset toimivat. Koska opintoni ovat aivan loppuvaiheessa ja olen halunnut rauhoittaa kevään gradun kirjoittamiseen, en ole aikonut hankkia varsinaista kesätyötä. Sen sijaan mielelläni kehitän itseäni ja kasvatan kompetenssiani tulevaa ammattiani silmällä pitäen. Myös yrittäjyys kiinnostaa. Niinpä ilmoittauduin 4H-Yrityskurssille ajatuksenani perustaa 4H-yritys ja vieläpä valokuvauksen ympärille mahdollisia sivubisneksiä unohtamatta.

Pauligin Huvila on viehättävä, vanhahko puutalo keskellä Helsinkiä

Pääkaupunkiseudun 4H-Yrityskurssi koostuu kahdesta ns. lähiopetuskerrasta, joista ensimmäinen oli eilisiltana. Kurssi järjestettiin 4H-yhdistyksen tiloissa Pauligin Huvilalla, jonne kokoontui joukko nuoria ottamaan selvää, mistä 4H-Yrityskurssissa oikein on kyse. Kurssi on ilmainen, mikä omalta osaltaan madaltaa kynnystä osallistua. Ei ole myöskään pakko perustaa 4H-yritystä, jos kurssin myötä tulee siihen tulokseen, ettei yrittäminen syystä tai toisesta kiinnostakaan. Toimintaan osallistuminen tai sen jättäminen on siis tehty nuorelle hyvin helpoksi. Jos taas osallistujien suuri ikähaitari epäilyttää, voin omasta kokemuksestani kertoa, että ainakin eilen kaikki tulivat hyvin toimeen: viis siitä, vaikka osallistujat iältään kattoivat lähes koko sallitun ikähaitarin. Tärkeintä on avoin mieli, yhteistyökyky ja yhteinen kiinnostuksenkohde.

Kurssi käynnistyi esittelykierroksella. Olimme kokoontuneet pöydän ympärille, ja pöydälle oli levitetty kuvakortteja. Meidän nuorten tehtävänä oli valita kortti, joka kuvaisi jollakin tavalla meitä yrittäjinä. Kun jokainen oli löytänyt korttinsa, oli esittelykierroksen aika. Näin tulevan opettajan näkökulmasta on todettava, että muilla nuorilla oli todella fiksuja ajatuksia ja hyviä ideoita ja vertauskuvia kortinvalintansa takana. Samaa päivittelin mielessäni vielä monta kertaa myöhemminkin kolmetuntisen kurssi-illan aikana: kylläpä nykynuoret ovat fiksuja ja kekseliäitä! Oli myöskin hauskaa seurata kurssia vetävien ohjaajien toimintaa ja heidän reaktioitaan meidän nuorten ehdotuksiin ja ajatuksiin. Ohjaajat jaksoivat kysellä ja olla kiinnostuneita ajatuksistamme ja jatkaa tarvittaessa ideoiden kehittelyä edelleen jättäen kuitenkin nuorelle tilaa muovata ideaa haluamaansa suuntaan.

Kun esittelykierros oli saatu päätökseen, oli vuorossa 4H-yhdistykseen ja sen toimintaan tutustuminen. Minulle 4H-yhdistys oli tuttu nimenä lähinnä dogsitterien yhteydestä, ja moni muukin yhdistänee 4H-yhdistyksen ensimmäisenä juuri dog- tai catsittereihin: Kun kerroin ohimennen pikkusiskolleni illan suunnitelmista, hän kysyi ihmeissään: "Ai tuleeks susta dogsitteri?" Ei tullut dogsitteriä, mutta oli mielenkiintoista kuulla, kuinka laaja toiminta nuorisotyöhön yhdistettynä 4H-yhdistyksen alle mahtuu. Lisätietoa 4H-yhdistyksen toiminnasta, kerhoista, kursseista ja nuorten työllistämisestä löytyy parhaiten yhdistyksen omalta kotisivulta www.4h.fi.

4H-yhdistyksen esittelystä päästiin aasinsillan kautta 4H-Yrityskursseihin ja 4H-yrityksiin. Lämmittely kohti yritysideoita aloitettiin ideoimalla yhdessä ja erikseen, kuinka lehmällä voisi tienata. Lukuisten ehdotusten jälkeen on todettava, että lypsylehmiä ja lihakarjaa pitävillä tiloilla kehitysmahdollisuudet ovat rajattomat - tai siis rajana on vain oma mielikuvitus. Ainakaan en ole törmännyt vielä tähän mennessä yhteenkään maito- ja lihatuotannon ympärillä toimivaan tilaan, jossa turisteille olisi tarjottu talutusratsastusta tai kärryajelua lehmillä tai järjestetty temppuja tekevien lehmien sirkusnäytöksiä. Tai miten olisi terapialehmä? Terapiahevosethan ovat jo hyväksi havaittuja ja hyödynnettyjä niin vammaisratsastuksessa kuin työttömien kuntouttamisessa. Tai miltä kuulostaisi lehmä ruohonleikkurina vaikka omakotitalon pihassa? Ruohonleikkuun ohessa hoituisi kätevästi myös lannoitus. En myöskään ole kuullut vielä aiemmin lehmänkarvalapasista, vaikka koirankarvalapaset eivät ole mikään uusi juttu. Koska lehmäkään ei elä ikuisesti, lehmän elinkaaren lopussa ruhoa sitten odotti lihoiksi, taljaksi ja koirien puruluiksi päätyminen. En olekaan ennen tullut ajatelleeksi, kuinka monikäyttöinen eläin lehmä voi olla!

    

Kun mielikuvitus oli päästetty valloilleen, oli aika hieman vakavoitua ja pohtia, missä asioissa olemme hyviä tai mitkä asiat kiinnostavat meitä erityisesti. Jälkimmäisessä riitti pelkkä puhdas kiinnostus varsinaisen asian osaamisen jäädessä toissijaiseksi. Kun vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet olivat selvillä ja kolmioista koostuvan tähden muotoon aseteltuina, pyrittiin näistä kokoamaan jonkinlainen kokonaisuus, jonka ympärille yrityksen voisi perustaa. Yritysideoiden esiasteista siirryttiin miettimään, mitä asioita tulee huomioida yritystä perustaessa: Mitä tuotetta tai palvelua tarjoamme? Kenelle? Miten ja minkälaisella aikataululla? Vaatiiko tuotteen tai palvelun tarjoaminen jotakin jo ennen asiakkaiden tavoittamista ja mitkä ovat näin ollen kustannukset, joita yrityksestä meille tulee? Entä miten yrityksen markkinointi on järjestetty? Koska yrityksiä löytyy jo valmiiksi moneen lähtöön ja useimmilla aloilla on kilpailua, on lisäksi mietittävä, miksi asiakas ostaisi tuotteen tai palvelun juuri minulta eikä kaverilta. Näiden kysymysten herätteleminä jokainen paneutui suunnittelemaan mahdollista omaa yritystään, mutta yrityksen toimintaa sai halutessaan suunnitella - ja myöhemmin toteuttaakin - myös parin kanssa tai isomman porukalla.
Kolmetuntisen rupeaman päätteeksi saimme mukaamme kotiinvietäviksi esitteitä sekä 4H-yritykseen liittyvän työkirjan. Esitteiden avulla on vuorossa seuraavaksi yritysohjaajan metsästys, ja itse asiassa puhelimet ovatkin jo soineet tämän asian tiimoilta. Yritysohjaajan varsinainen rooli on minulle vielä hiukan epäselvä, mutta alustavat suunnitelmat ovat siitä huolimatta jo valmiina: Ajattelin jakaa yritysohjaajan tehtävät kolmeen osaan ja värvätä hommaan niin oman ja puolisoni isän kuin puolisonikin saadakseni tästä ohjauksesta mahdollisimman suuren hyödyn ja hyödyntääkseni näiden ihmisten tietotaitoa. Kuka nyt yhteen tyytyisi, jos voi saada monta opasta? ;)

Nyt suunta on kohti omaa 4H-yritystä. Seuraavaa kurssi-iltaa odotellessa..!

Tutustu 4H-Yhdistykseen ja 4H-Yrityskursseihin! Kysymyksiä ja ajatuksia saa esittää alla kommenttien muodossa, ja kysymyksiin pyrin vastaamaan parhaani mukaan. Myöskään sähköpostilla lähestymistä ei ole kielletty.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Oravabongausta

Vaikka orava on Suomen luonnossa - ja myös kotipihoilla - yleisesti esiintyvä eläinlaji, kameran linssiä se onnistuu välttämään varsin lahjakkaasti. Olen monet kerrat ikkunasta seurannut oravien puuhia, leikkimistä ja naapurin lintulaudalla vierailemista, mutta odotas, kun käyn äkkiä hakemassa kameran ja siirryn ulkotiloihin kuvanottoa varten, oravat ovat varmasti kadonneet sen siliän tien. Niinpä pelasin joulun aikaan varman päälle, testasin kameran lasin läpi kuvaamiseen tarkoitettua ohjelmaa ja nappasin muutaman kuvan suloisesta otuksesta. Olin positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta, sillä kuvat itsessään eivät paljasta, että kamera ja orava ovat olleet eri puolella ikkunalasia: kuvat ovat toki hieman epätarkkoja, mutta minkäänlaisista heijastuksista ei ole tietoakaan. Eikö orava olekin suloinen nappisilmineen, korvatupsuineen ja tuuheine häntineen? Olkoonkin, että jotkut tuntevat sen myös ikävänä tuhoeläimenä.







torstai 15. tammikuuta 2015

Valokuvauksen historiaa: 1800-luvun lopulta nykypäivään

YLE:n radio-ohjelmassa, Ajantasassa, oli pari päivää sitten mielenkiintoinen osio valokuvaukseen liittyen. Radio-ohjelman mukaan valokuvaus ei ole juuri muuttunut viimeiseen sataan vuoteen. Sen sijaan reilut sata vuotta sitten valokuvaaminen mullistui kameroiden muuttuessa helppokäyttöisiksi, mikä mahdollisti kenen tahansa amatöörin pystyvän ottamaan potretteja. Tuohon aikaan uutta oli myös valokuvapostikortti, joka oli sen ajan reaaliaikaista sosiaalista mediaa ja kommunikointia ja kuvia jaettiin nopeasti postin avulla. Nykyään kuvien jakaminen on huomattavasti helpompaa kuin aiemmin digitaalikameran ja Internetin myötä. Vaikka valokuvaaminen on nykyään hyvin arkipäiväistä, valokuvauksen idea on säilynyt: Kuvien kautta yhtäältä taltioidaan muistoja, toisaalta pyritään koskettamaan. Esimerkiksi vanhat mustavalkokuvat voivat puhutella aivan erityisellä tavalla.


Toisin kuin voisi luulla, nykypäivän valokuvauksella on paljon yhteistä sadan vuoden takaisen valokuvaamisen kanssa, vaikka digitaalikuvaus onkin mullistanut valokuvaamisen meidän aikanamme. YLE:n Ajantasassa haastateltiin dosentti, taidehistorioitsija ja tietokirjailija Harri Kalhaa, joka kuvaili sadan vuoden takaisen kansankuvauksen ja nykypäivän digikuvauksen eroavaisuuksia mutta myös yhtymäkohtia.

Nykypäivänä kuva on mahdollista lähettää suurelle joukolle ihmisiä lyhyessä ajassa ja vastaavasti kuva on mahdollista myös vastaanottaa lyhyessä ajassa. Kuvaaminen on ikään kuin reaaliaikaista kommunikointia ja oman olemassaolonsa todistelua. 1900-luvun vaihteessa uusinta uutta olivat valokuvapostikortit, jotka koettiin tuolloin reaaliaikaiseksi tavaksi kommunikoida: Posti kulki suurimmissa kaupungeissa jopa 12 kertaa päivässä, joten hyvässä lykyssä kortti tavoitti saajan vielä saman päivän aikana ainakin siinä tapauksessa, että postikortin lähettäjä ja saaja asuivat samassa kaupungissa. Loppujen lopuksi kommunikointi sata vuotta sitten ei siis eroa lainkaan niin radikaalisti nykypäivän kuvien päivittämisestä Facebookiin, Instagramiin ja muihin vastaaviin palveluihin kuin voisi luulla.

Mitä sata vuotta sitten oikein kuvattiin? Kahlan mukaan ihmisiä on aina kiinnostanut oma lähipiirinsä, oma itsensä ja omat kuvansa sekä kaverikuvat, eivätkä aihepiirit ole juuri muuttuneet sadassa vuodessa. Kahla toteaakin valokuvauksessa olevan kyse sekä napinpainalluksesta että koskettamisesta. Koskettaminen voi tässä tapauksessa olla sekä koskettamista tunteiden tasolla että konkreettisessa mielessä, mikä korostuu vanhoissa valokuvissa, jotka olivat käsinkosketeltavia esineitä. Vaikka nykypäivänä kuvat ovat usein digitaalisessa, aineettomassa muodossa, kuvan koskettamisen merkitys ei ole hävinnyt minnekään.

Jo vuonna 1888 Kodak lanseerasi ensimmäisenä kaiken kansan kannettavan laatikkokameran, jota mainostettin lausahduksella: "Paina sinä nappia, me teemme loput!" Melko pian laatikkokamera oli yleistynyt, ja jo 1900-luvun vaihteessa valokuvaus oli suuren kansanosan ulottuvilla oleva ilmaisukeino.

Miten sitten nykypäivän valokuvaus eroaa sadan vuoden takaisesta valokuvauksesta? Kalha toteaa kuvaamisen olevan yhä edelleen napinpainallus, mutta lisäksi nykyään myös kuvan poistaminen onnistuu nappia painamalla: sata vuotta sitten kun kuvat tallentuivat negatiiviin, arkaluontoisen tai kuvaajan mielestä epäonnistuneen kuvan tuhoaminen ei onnistunut näin helposti. Toisaalta sata vuotta vanhoissa kuvissa on tietynlaista magiikkaa, jota tänä päivänäkin tavoitellaan muun muassa taidekuvauksessa. Nämä taidekuvat puolestaan vaikuttavat tavallisten ihmisten ottamiin kuviin aina selfieistä lähtien, kun tavoitellaan esimerkiksi tietynlaista tunnelmaa. Yksi nykypäivän ihmisiä kiehtova jäänne tai muisto menneisyydestä ovat mustavalkokuvat: ei ole merkitystä, onko kuvassa esiintyvä ihminen vieras vai tuttu, silti kuva voi tuntua valtavan kiehtovalta ja koskettaa erityisesti. Kahla epäilee digitaalikuvauksen vaikuttavan osaltaan siihen, että paperiset mustavalkokuvat tuntuvat niin jännittäviltä ja etenkin digiajan nuorelle sukupolvelle tällaiset kuvat voivat näyttäytyä jopa hellyyttävinä tai outoina. Mustavalkokuvat ovatkin nousseet keräilykappaleiksi, joita myydään peräti taidehuutokaupoissa maailmalla. Näissä vanhoissa, anonyyminä pysyvää ihmistä kuvaavissa mykissä kuvissa on jotain niin puhuttelevaa ja mielikuvitukseen vetoavaa, että ne ovat nousseet näin suureen suosioon.

Digitaalikuvaus on nyt suuressa suosiossa, mutta kysymys kuuluukin, mahtaako kuvaus kiehtoa ihmisiä samalla tavalla myös sadan vuoden päästä. Kalhan mukaan kuvaaminen kiinnostaa ihmisiä varmasti jatkossakin, mutta kuvien tallennusmuoto sen sijaan voi hyvinkin erota nykypäivän tottumuksista. Ennen digiaikaa valokuvat olivat käsinkosketeltavia esineitä, ja aika näyttää, kerätäänkö tulevaisuudessa kuvia aineettomassa muodossa esimerkiksi erilaisiin kuvapankkeihin vai jollakin toisella tavalla. Kun Kalhalta sitten kysytään, onko nykymuotoisen digitaalikuvauksen helppouden myötä määrä korvannut laadun, Kalha epäilee, ettei kuvamäärien lisääntyminen automaattisesti vaikuttaisi laatuun - ainakin negatiivisella tavalla. Hän esittää valokuvauksessa olevan kyse sattumasta ja magiikasta: aina ei voi tietää, mitä valokuvassa tapahtuu. Kalhan mielestä kuitenkin nykyinen kulttuuri käsitellä kuvia paljon yhtäältä yhtenäistää kuvia, toisaalta latistaa niitä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kuvankäsittely oli muotia myös sata vuotta sitten - eipä uskoisi! Siinä, missä kuvankäsittelyllä voi tuoda kuvaan hauskojakin piirteitä, kuvankäsittely myös monipuolistaa ilmaisukeinoja mutta saattaa myös steriloida kuvia. Nykypäivän kuvatulvasta Kalha ei kuitenkaan ole huolissaan mutta toivoo, että ihmisillä pysyisi sekä kyky itse katsoa että itse tehdä kuvia aktiivisesti, itsenäisesti ja luovasti. On kuitenkin varottava, ettei kuvatulva tee ihmisistä immuuneja niin, ettei kuviin jakseta enää pysähtyä ja keskittyä. Tämä on Kalhasta juuri kuvien suurta antia: Pysähdytään ja keskitytään hetkeksi miettimään, mitä tietyssä kuvassa oikeastaan on ja miksi se mahdollisesti puhuttelee minua.

Mitä vinkkejä Kalha sitten antaa nykypäivän kuvaajille? Kuinka tavoittaa vanhojen kuvien tunnelma ja taianomaisuus? Kalha välttää antamasta mitään sääntöjä, sillä kaiken taiteen ydin piilee hänen mukaansa juuri yllätyksellisyydessä ja ennakoimattomuudessa. Lisäksi kaiken kansan valokuvauskin on omanlaisensa taidemuoto. Tärkeintä on olla avoin uudelle, mutta vinkkejä ja ideoita kuvaamiseen voi hakea myös tutkimalla niin omia kuin toistenkin ottamia kuvia tai hakemalla innoitusta kokonaan toisista taidemuodoista. Myöskään vinksahtaneimpien kuvien ohi ei kannata kävellä laput silmillä, sillä niiden katsominen voi tarjota yllättäviä oivalluksia.


Lisää aiheesta löytyy muun muassa Harri Kalhan teoksesta Nimettömät: Kansanvalokuvauksen maaginen maailma (2014).

lauantai 3. tammikuuta 2015

Mikroskooppilinssi makrokuvaukseen

Eilisessä postauksessa mainitsin ohimennen mieheni kuvaustarvikkeista löytyneen mikroskooppilinssin. En tiedä, mikä vehkeen virallinen suomenkielinen nimi on: Mikko Saaren blogissa puhutaan makro-objektiiveista, joilla käsittääkseni viitataan nimenomaan järjestelmäkameroiden makrokuvaukseen tarkoitettuihin objektiiveihin (jotka maksanevat maltaita), mutta sellaisesta ei nyt oikeastaan ole kyse. Käyttöön saamani miksroskooppilinssi on Raynox Macroscopic Lens Model M-250, eli englannista käännettynä linssi lienee hyvä valinta. Mikroskooppi-etuliitettä puolestaan puoltaa linssin toimintaperiaate, sillä se tosiaan suurentaa kuvauskohteen kuin mikroskooppi. Linssin valmistajan sivuilta löytyi hyviä kuvia havaintamaan, minkälainen linssi on kyseessä.

Raynoxin mikroskooppilinssi on hyvä ja edullinen valinta makrokuvaukseen, kun halutaan saada lisää tehoa kohteen suurentamiseen. Tämän Raynox Macroscopic Lens Model M-250 -linssin hinta näyttää olevan n. 50-80 €, ei siis mitenkään järjettömän kallis. Lisäksi yksi ja sama linssi sopii sekä still- että videokuvaamiseen ja universaalin adapterin (52-67 mm) ansiosta linssi on liitettävissä useimpiin kameroihin. Tosin järjestelmäkameraan mikroskooppilinssiä ei ilmeisesti voi suoraan yhdistää, vaan väliin tarvitaan varsinainen objektiivi. Lisää suosituksia Raynoxin linssin puolesta löytyy myös Moose's Camera Tips -sivustolta.

Mikroskooppilinssi osoittautui heti kättelyssä hyödylliseksi ja hauskaksi lisäosaksi. Tosin linssi asettaa myös kuvaukseen omat haasteensa: Linssi nokallaan kamera on hyvin tarkka linssin ja kohteen välisestä etäisyydestä, jotta tarkennus kohteeseen onnistuu ja kohde näkyy terävänä. Tällä linssillä kuvattava kohde saa olla noin 5 cm:n päässä, ei lähempänä eikä kauempana. Onneksi kameran näyttöön ilmestyviä lukuarvoja seuraamalla ja etäisyyttä kuvauskohteeseen muuttamalla, kun kameran laukaisin on puoliväliin painettuna, oppii nopeasti löytämään sopivan etäisyyden.

Raynox Macroscopic Lens Model M-250 pähkinänkuoressa:

Kenelle: Makrokuvauksesta kiinnostuneelle, rajallisella budjetilla varustetulle kuvaajalle
Yhteensopivuus: Adapterin koko 52-67 mm, ei voi liittää suoraan kameraan vaan vaatii objektiivin väliin
Linssi: Optista lasia, tuloksena hyvin terävä kuva
Suurennus: 8 diopteria eli 3.0x
Filtterin koko: 49 mm
Koko: halkaisijaltaan 53 mm, paksuudeltaan 18 mm
Paino: 60 g

Tarkennus lasienkeliin on epäonnistunut, sillä etäisyys kameran ja enkelin välillä on ollut liian suuri mikroskooppilinssiä
käytettäessä. Lisäksi kuvan reunoilla näkyvät linssin reunat, mikä on merkki siitä, että zoomia olisi saanut käyttää rohkeammin.

Nyt etäisyys on juuri sopiva ja kuvauskohde tarkka. Enkelin päälaella näkyvä pölykerroskin on tallentunut kuvaan.
Hauskana yksityiskohtana lasipään takana näkyvät ikkunan sälekaihtimet.

Ruusukkeen rypytetty reuna sojottavine langanpätkineen näkyy erityisen hyvin, sekä reilusti suurennettuna että melko
 tarkkana. Vaikka kuinka etsin noita langanpätkiä ruusukkeestani paljaalla silmällä, en kertakaikkiaan löydä niitä.

Jouluna sähkökynttilöiden kuvaaminen tuotti harmaita hiuksia, sillä kynttilän "liekkiosa" paloi joko puhki
tai näytti muuten epämääräiseltä valopallolta. Jostain syystä mikroskooppilinssillä ratkesi tämäkin ongelma.

Sormukset ja varsinkin timanttisormukset ovat liian hankalia kuvattavia: Ne ovat sekä liian pieniä että valo heijastuu
timanteista ikävästi, eikä edes kuvankäsittely pelasta puhkipalanutta timanttiriviä. Mikroskooppilinssi sen sijaan
pelasti, ja pienellä kuvankäsittelyllä sormus saatiin vieläkin paremmin esiin ja ylimääräiset heijastukset piiloon.

Onko teillä kokemuksia mikroskooppilinsseistä tai makro-objektiiveista? Jos on, minkälaisia?

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kohti parempia kuvaustaitoja

Muuttoon valmistavan siivouksen yhteydessä mies järjesteli kameratarvikkeitaan ja sattumalta esitteli minulle laatikon pohjalta kaivamaansa "mikroskooppilinssiä". Mies oli vuosia sitten ollut innokas kuvaaja ja hankkinut Canonin järjestelmäkameran (blogissa esiintyvä Canon EOS 350D) ja sen rinnalle ison kasan erilaisia tarvikkeita, mutta myöhemmin videokuvaus vei voiton stillkuvien räpsimisestä. Minulle on yhä edelleen arvoitus, miten mieheni on kaiken kuvaustietämyksensä ja -taitonsa hankkinut, sillä yhdessä ollessamme hän on kuvannut vain vähän muulla kuin videokameralla eikä videokamerakaan ole pariin vuoteen ollut muussa käytössä kuin ratsastustuntieni taltioinnissa. (Mieheni helpotukseksi lopetin tutussa ratsastuskoulussa käymisen, joten hänen ei ole enää puoleen vuoteen tarvinnut sen enempää kesähelteillä kuin talvipakkasillakaan seistä kameran kanssa kentän tai maneesin reunassa hevosia kuvaamassa. Myös hevostapahtumissa käymisestä selviän nykyään hyvin yksinkin, kun toimintaympäristö on tullut tutuksi. Kunhan säät taas lämpenevät, mies löytänee itsensä jälleen ratsastustani kuvaamasta mutta hänelle täysin uudessa ympäristössä.) Myös miehen kuvaustarvikkeeet ovat pysyneet minulle pitkälti mysteerinä, minkä ansiosta kivoja yllätyksiä välillä sattuu eteen ja pääsen marmattamaan, kuinka hyvä kuvauskalusto kompensoi kuvaajan puuttuvia taitoja. Kameratarvikevalikoimansa lisäksi mies yllättää minut tietämyksellään ja taidoillaan kerta toisensa jälkeen, sillä näyttää siltä, että mitä tahansa hän kuvaakin, lopputulos on useimmiten hyvinkin onnistunut. Eikä tässä vielä kaikki: hän tuntuu myös tuntevan kuvaamisen teorian, miksi jokin asia toimii tai ei toimi ja miten kamera tai siihen hankitut lisäosat toimivat. Minulle sen sijaan tämä teoriaosuus on melko hämärän peitossa. Niinpä toivoin joululahjaksi jättiopuksen, joka valottaa minulle tätä teoriapohjaa ja tarjoaa kuvausvinkkejä: Nykyistä parempaa kuvauskalustoa - lähinnä täysikennoista järjestelmäkameraa - saan vielä odottaa, sillä tässä elämäntilanteessa en kertakaikkiaan raaski sijoittaa yli 3000 euroa pelkkään kameraan ja yhteen objektiiviin. Sen sijaan joululahjaksi saamani valokuvaajan raamatun avulla pyrin lisäämään tietojani ja kehittämään taitojani.


Suuri Digikuvauskirja sisältää Scott Kelbyn viisi aiemmin julkaistua kirjaa (mm. aiemmassa postauksessa esittelemäni Digikuvauskirjat), ja yksissä kansissa kaikki viisi teosta saa suunnilleen yhden hinnalla. Tänä vuonna olisi siis tarkoitus käydä bloginkin puolella läpi ja pohtia Suuresta Digikuvauskirjasta opittuja asioita. Vaikka itse tekemällä oppii parhaiten, oppimista voi tehostaa fiksumman ja taitavamman opastuksessa: sama pätee niin ratsastukseen kuin valokuvaukseenkin - vai olisiko parempi puhua jatkossa vain digikuvauksesta?

torstai 1. tammikuuta 2015

Kuvauskalenteri 2015 & ulkoasuja tarjolla

Upea DWB-r. Solos Lacan Laaksolla 14.7.2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Suvililja.net -sivustoni on kokenut vuoden vaihduttua muutamia ulkoisia muutoksia. Lisäksi vuoden 2015 valokuvauskalenteri on kasattu niiltä osin kuin tiedot tulevista kilpailuista ja näyttelyistä on jo julkaistu. Tämä alustava ja vuoden kuluessa päivittyvä kalenteri on nähtävissä täällä. Mikäli kaipaat kuvia esimerkiksi omasta kilpasuorituksestasi tai hevosestasi, kuvia voi kysellä sähköpostitse joko tapahtuman ajankohdan jälkeen tai ehdottaa kuvattavaa hevosta etukäteen. Jos taas tiedät kaipaavasi kuvia tapahtumasta, jota ei löydy kalenterista, tapahtumia saa toki myös ehdottaa: mahdollisuuksien mukaan yritän päästä vuoden mittaan kuvaamaan eri tapahtumiin ja olla mahdollisimman aktiivinen, mutta autottomuus asettaa omat rajoituksensa valokuvausharrastukselleni.


Suvililja.netin palveluvalikoimaan kuuluvat kuvien lisäksi kotisivujen ulkoasujen suunnittelu ja toteutus. Mikäli siis kaipaat sivuillesi uutta ilmettä, ota rohkeasti yhteyttä! Näyttöä tekemistäni ulkoasuista löytyy täältä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...