torstai 31. joulukuuta 2015

"Happy New Year"


Kiitos tästä vuodesta!

Onnea ja menestystä vuodelle 2016!


Allekirjoittaneen vuosi ei vaihdu ilman Abban upeaa kappaletta "Happy New Year". Niinpä tarjoan tällä kertaa myös musiikkisuosituksen kaupan päälle:

maanantai 28. joulukuuta 2015

Täysikuukuvausta

Yleensä nämä harvinaiset tilaisuudet menevät minulta sivu suun, 
mutta kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.


Ennen joulua uutisoitiin, kuinka edellisen kerran täysikuusta joulupäivänä on saatu nauttia vuonna 1977. Vaikka täysikuu sinänsä ei ole mikään kovin harvinainen ilmiö, pitihän sitä itsekin kokeilla kuukuvausta, kun siihen kerran tarjoutui mahdollisuus - juuri joulupäivänä 25.12.2015. Myönnetään, että pilvet kyllä hieman vaikeuttivat puuhaa lipuessaan mielellään kuun eteen. Kun pilvet vielä liikkuivat oikein vauhdikkaasti, myös aukot pilviverhossa olivat pian jo ohittaneet kuun ja taas piti odotella, että kuu pääsisi näyttäytymään uudelleen. Otollisen kuvausajankohdan lisäksi olin saanut joululahjaksi kameralehden, josta Instagram-tilin seuraajat jo tietävätkin, ja lehden mukana tuli "pikaohjekortteja" muun muassa kuukuvauksesta. Totta kai minun piti päästä kokeilemaan, onko korteista mihinkään, jos ei tunne kyseistä valokuvauksen osa-aluetta entuudestaan. Kortti osoittautui suureksi avuksi, kun ensimmäistä kertaa edes yritin valokuvata kuuta, ja kortti tarjosi lähtöarvot, joista lähteä tositilanteessa liikkeelle ja sitten vain muuttaa asetuksia tarpeen mukaan. Ei näistä tämän postauksen kuukuvista vielä täydellisiä tullut, vaikkakin ne ovat parhaita, mitä olen tähän mennessä itse ottanut. Oli myös hauska huomata, että täyskenno ja vain 200-millinen objektiivi riitti tähänkin hommaan, vaikka 200 mm:n objektiivi tuntuu välillä pelkästään ratsastusta valokuvatessa lyhyeltä. Hyvin se nähtävästi silti riittää myös taivaankappaleiden valokuvaamiseen, jos pidempää objektiivia ei ole käytettävissä.


Pikaohjeiden mukaan sopivat manuaaliasetukset kuukuvaukselle ovat 1/250, f/5.6 ja ISO 800.


Objektiivivalinnaksi suositellaan kroppikennolla vähintään 300mm:n ja täyskennolle vähintään 500mm:n objektiivia. En kiistä pikaohjeen oikeellisuutta, mutta lisäisin, että yrittänyttä ei tässäkään kohtaa laiteta ja myös ei-niin-optimilla millimetreillä varustetuilla objektiiveilla kannattaa kokeilla, jos vähänkään kiinnostaa: lopputulos voi yllättää positiivisesti.


Kameran tukeminen tripodin avulla on suositeltavaa. Valitettavasti koko omaisuutta ei ollut mahdollisuutta rahdata jouluksi vanhempien luo, joten minullakaan ei ollut tripodia käsieni ulottuvilla, mutta näköjään hyvin pärjäsi ilmankin, jos vain kädet saa pidettyä riittävän vakaina. Jos tripodia olisi kuitenkin tullut ikävä, sopivien tukien löytyminen kuvaustilanteessa on vain haaste valokuvaajan mielikuvitukselle ja selätettävissä oleva hidaste.


Myös pikaohjeissa kehotetaan ottamaan testiotos ja säätämään ISO-arvoa niin, että kuun pinta olisi sopivasti valottunut ja terävä. Ylemmissä kuvissa tämä on onnistunut hyvin, mutta näissä kahdessa viimeisessä kuu on valitettavasti palanut puhki. Ilman kuun uhraamista pilviä kuun ympärillä ja kuun valon kajoa ei olisi kuitenkaan saanut kuvaan näin selvästi. Ehkä reipas ylivalottuminen on tässä tapauksessa ihan ok?


Lopuksi pikaohjeissa annetaan "top tip": Valotusaikaa ei kannata pidentää ISO-arvon pitämiseksi pienempänä, sillä taivaankappaleet liikkuvat sen verran nopeasti, että pidemmällä valotusajalla kuusta saattaa tulla epätarkka.

Jos täysikuukuvaukset jäivät tekemättä tältä joululta, kun 25. - 26.12. olisi tähän ollut mahdollisuus, ei hätää: Seuraava tilaisuus tarjoutuu jouluna 2034, joten tässä on 19 vuotta aikaa kaivaa valokuvausvälineet esiin pölykerrosten alta ja tutustua vähintäänkin pikaohjeiden avulla onnistuneiden kuukuvien metsästämiseen.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Arvonta 1.1.2016

Toistan jälleen itseäni toteamalla, että vuosi lähenee loppuaan ja on aika suunnata katseet tulevaan. Tämä lausahdus sopii niin 4H-yrityksen toimintakertomukseen ja talousraporttiin, uuden vuoden suunnitelmien tekemiseen kuin valokuvauskalustonkin huoltamiseen ja kunnostamiseen seuraavaa kuvauskautta varten. Olen valokuvauskeskusteluja sivusta seuranneena ymmärtänyt, että ainakin canonistien ja nikonistien joukosta löytyy myös niitä, jotka mielellään vaihtaisivat kameravalmistajan nimellä varustetun kantohihnan toisenlaiseen. Niinpä arvon uuden vuoden kunniaksi ja valokuvausinnostusta lisäämään Gollan tyylikkään kantohihnan, joka sopii ainakin useimpiin järjestelmäkameroihin (mahdollisesti myös kompaktikameroihin). Kyseessä on valkoinen hihna harmailla, hopeisilla ja punaisilla koristuksilla varustettuna, pituus 100 cm.

Arvontaan osallistuminen tapahtuu kommentoimalla tähän postaukseen:

1 arpa:
Oma nimi tai nimimerkki
Sähköpostiosoite

+ 1 lisäarpa:
Blogin lukijat ansaitsevat totta kai kiitoksena arvan. Ei ole väliä, seuraatko blogia Bloggerin, Bloglovinin tai Blogipolun kautta (ja myös Facebook-sivusta tai Instagram-tilistä tykänneet voidaan niputtaa tähän kiitoksen ansaitsevien kategoriaan), kunhan tuot kommentissasi esille, mitä kautta seuraat.

+ 1 lisäarpa:
Missä kunnossa valokuvauskalustosi on? Onko kuvauskalusto jo valmiina vuoden 2016 kuvauksiin vai pitäisikö objektiivi tai runko käyttää vielä huollon kautta? Tai oletko kenties suunnitellut päivittäväsi kuvauskalustoasi jollain tavalla? Jos ei muuten, niin ehkä uudella Gollan kantohihnalla? ;) Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty, kuten sanotaan.

Arvontaan on siis mahdollista osallistua korkeintaan 3 arvalla / osallistuja.

Jotta palkinto saadaan mahdollisimman pian lähetettyä uudelle omistajalleen, seuraattehan sähköpostianne mahdollisen voiton varalta: Jos voittajaa ei tavoiteta viikon sisällä arvonnan tuloksen julkistamisesta, arvotaan uusi voittaja.

Arvonta päättyy 1.1.2016 klo 20.16. Onnea arvontaan!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kohti valoa

Talvipäivänseisaus on ohitettu ja päivät alkaneet pidentyä. Päivän pidentymisen kunniaksi jaan kanssanne kasan tähän vuodenaikaan sopivia kukkakuvia: josko se kevätkin sieltä tulisi, kun on ensin talvesta nautittu. Makrokuvausta on hyvä harjoitella kevättä ja ensimmäisiä luonnonkukkia odotellessa.






tiistai 22. joulukuuta 2015

"Live your dream"


Rakastan erilaisia sanontoja, sananlaskuja ja viisauksia. Kun näin 4H-yrittäjä Aurelian tekemät, Live your dream -riipuksella varustetut rannekorut ensimmäisen kerran, ilmassa oli varmasti sitä kuuluisaa ihastusta ensisilmäyksellä - eikä vähiten riipuksen sananparren takia. Muutaman kuukauden vastustin kiusausta, kunnes pari viikkoa sitten tulin siihen tulokseen, että juuri riipuksen muistutusta tarvitsen ensi vuonna. Niinpä posti toi minulle sinisen ja vaaleanpunaisen rannekorun, joista toinen jatkoi matkaansa rohkaisua tarvitsevalle ystävälleni joululahjaksi ja toinen jäi kotiin muistuttamaan minua:

"Live your dream"

Yritän.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Maneesikuvien jälkikäsittelyä

Pari viikkoa sitten julkaisemaani postaukseen Tuomarinkylän maneesissa pidetyistä esteratsastuskilpailuista tuli toive, että tekisin myös postauksen itse jälkikäsittelyvaiheesta ja kertoisin, kuinka olen itse selättänyt maneesikuvien keltaisuuden. Jos vastaus pitäisi tiivistää muutamaan sanaan, ne olisivat RAW-tiedostomuoto, kuvankäsittelyohjelma, avustettu valkotasapainon säätö, normaali jälkikäsittely ja kohinanpoisto.


Kuvankatseluohjelman mukaan raakakuva ei ollut alunperin lainkaan niin keltainen kuin lähtötilanne Lightroomissa kuvien tuonnin jälkeen. Otetaan tämä kuitenkin kannustavana esimerkkinä: jos syystä tai toisesta näin keltaisesta kuvasta on mahdollista saada väreiltään vielä suht normaali, sen pitäisi onnistua vähemmän keltaisienkin kuvien kohdalla.

Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi. Jos kuvankäsittelyohjelman säätönappien nimet ja toiminnot eivät ole tuttuja, olen esitellyt niitä yksityiskohtaisesti aiemmassa postauksessani.

Minulle on muotoutunut tietty kaava tai työtapa, jonka mukaisesti yleensä käsittelen kuvat riippumatta siitä, missä kuvat on otettu, mitä on kuvattu ja niin edelleen. Hienosäätö on totta kai asia erikseen. Oli kyse sitten maneesissa tai ulkokentällä otetuista kuvista, aloitan tarvittavan rajauksen ja horisontin suoristamisen tehtyäni varsinaisen jälkikäsittelyn yleensä valkotasapainon (WB, White Balance) säätämisestä. Ulkona otetuissa kuvissa kyse on usein hyvin pienestä muutoksesta, mutta maneesikuvien kohdalla sopivaa lukuparia säätimille Temp ja Tint saattaa joutua hakemaan enemmänkin riippuen maneesin valaistuksesta ja valaistuksen väristä. Esimerkkikuvan maneesissa oli käytössä keltaiset lamput, mutta myös raakakuvissa ennen Lightroomiin tuontia oli havaittavissa, että myös kuvauspaikka vaikutti kuvan keltaisuuteen lamppujen ja ratsukon etäisyydestä johtuen: mitä isompi hevonen ja mitä korkeammalle ratsukko esteillä hyppäsi, sitä paremmin lamppujen keltainen valo näkyi myös kuvassa. Vastaavasti ottaessani muutaman testikuvan pienistä ihmisistä esimerkiksi radankävelyn aikana, kattolampuista johtuva keltaisuus oli huomattavasti maltillisempaa.

Jos kuvan valkotasapaino on reippaasti pielessä, ainakin Lightroomissa voi auttaa itseään hyödyntämällä valkotasapainopipettiä, joka laskennallisesti selvittää pipetillä klikatun pisteen perusteella oikeat säädöt kuvan valkotasapainolle. Koska ohjelma tekee laskelmansa tämän yhden pisteen perusteella, välillä käy niin hyvin, että klikattuun pisteeseen sopivat säädöt ovat sopivat koko kuvaan, mutta sekään ei ole ennenkuulumatonta, että laskennallisesti päästäänkin toiseen ääripäähän tai muuten vain ei niin tyydyttävään lopputulokseen. Jos käy huonosti, pipettiä voi käyttää useamman kerran vaikka peräkkäin tai ottaa suosiolla härkää sarvista, unohtaa pipettityökalu ja ruveta kokeilemaan, millä arvoilla kuvan saisi näyttämään värimaailmaltaan luonnollisemmalta. Jos taas meillä oli tuuria, pipetin laskema arvo saattoi joko osua täysin kohdilleen koko kuvan osalta tai sitten selviämme loppusilauksesta pienin manuaalisäädöin. Jos apua valkotasapainon säätämiseen ei kuitenkaan tarvitse tai kyse on alunperinkin vain pienestä hienosäädöstä, pipettityökalua ei ole mikään pakko käyttää.

Kun valkotasapaino on säädetty kohdilleen ja kuva näyttää luonnolliselta, kaavoihini kangistuneena lisään tarpeen mukaan valotusta (Exposure), kontrastia (Contrast), säädän valoja (Highlights) ja avaan varjoja (Shadows) sekä säädän mustasta mustempaa (Blacks) ja valkoisesta valkoisempaa (Whites).

Tavanomaisten säätöjen jälkeen vuorossa on enää keskisävyjen kontrasti (Clarity) ja terävöitys (Sharpening: Amount) sekä kohinanpoisto, jotka osittain myös kumoavat tai vähentävät toistensa vaikutusta. Koska pidän itse terävistä kuvista, lisään myös maneesikuvissa hieman keskisävyjen kontrastia, joka näyttää siltä kuin toisi lisää yksityiskohtia kuvaan, vaikka samaan aikaan myös kohinan määrä lisääntyy hivenen. Lisäksi terävöitän kuvaa. Lopuksi vähennän kuvasta rakeisuutta eli kohinaa kohdan Noise Reduction säädinten avulla: kasvattamalla säätimen Luminance arvoa kohina vähenee, mutta vasta säätimen Color arvoa kasvattamalla myös värillinen kohina vähenee kuvasta. Tässä kohtaa päästäänkin tasapainottelemaan yhtäältä kuvan terävyyden, toisaalta kohinan välillä, sillä terävämpään lopputulokseen tähtäävät toimenpiteet lisäävät rakeisuutta ja kohinan vähentäminen puolestaan pehmentää kuvaa ja siis vähentää terävyyttä. Lopputulos riippuukin täysin siitä, mistä jälkikäsittelijä itse sattuu pitämään.

Tarkkoja arvoja eri säätimien lukuarvoille on mahdoton antaa, sillä paletissa on niin monta muuttuvaa tekijää, jotka vaikuttavat myös säätöarvojen valintaan: maneesin valoisuus ja valojen väri juuri tietyssä kohdassa, kuvauskalusto (mm. kohinansieto), kuvattavan hevosen väri, ratsastajan varusteiden väri, ... Alla on vielä lisäksi muutama esimerkkikuva, joiden toivon omalta osaltaan valottavan lisää tapaani käsitellä maneesikuvia ja toisaalta auttaa kiinnittämään huomiota erilaisiin kuvasta toiseen muuttuviin seikkoihin.


Periaatteessa samat kuvausolosuhteet kuin ylemmässä esimerkkikuvassa, eikä kimo hevosen värinä radikaalisti eroa kohtuullisen vaaleasta ruunikonkirjavasta. Sen sijaan valkotasapainoa piti hienosäätää lisää, sillä kuvat on otettu eri kohdissa maneesia ja lamppujen vaikutus on kuvaan hieman erilainen.


Mitä tummempi hevonen, sitä enemmän saa nähdä vaivaa, jotta yksityiskohdat erottuisivat kuvasta mahdollisimman hyvin. Halusin nähdä paremmin myös hevosen silmät, joten säädin vuorotellen keskisävyjen kontrastia, varjoja, kontrastia, poistin kohinaa ja huomasin vielä, etten ollut valkotasapainoonkaan aivan tyytyväinen.

Toki tummien hevosten kohdalla voisi päästä helpommallakin ja tyytyä pienempään väriskaalaan...


...tai esittää ratsastajakavereille kaino pyyntö, josko he voisivat maneesikilpailuissa suosia mahdollisimman vaaleita poneja ja huomioida valokuvaaja myös omissa asuvalinnoissaan:

perjantai 18. joulukuuta 2015

"Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä"

"Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Joidenkin asioiden tärkeyden ymmärtää vasta sitten, kun niistä on joutunut luopumaan. Blogiexpo viime lauantaina päättyi minun osaltani varsin masentuneissa tunnelmissa, kun Canonin rungostani hajosi suljin kesken valokuvaamisen. En vielä tuolloin ollut varma, mikä rungon heittämän virhekoodin aiheutti, vaikka minulla toki oli omat epäilykseni, jotka sittemmin osoittautuivat oikeiksi. Kun maaliskuussa ostin kameran, suurin pelkoni oli sen hajoaminen ja nimenomaan sulkimen pettäminen, suljin kun lienee kameroiden heikoin lenkki ja käytössä kuluva osa. Minua kauemmin valokuvausta harrastaneet saivat lopulta minut vakuutettua siitä, ettei valokuvaamista tarvinnut pelätä: valokuvaamaan oppii vain valokuvaamalla, ei suljinta säästelemällä, ja jos sulkimen elinkaaren pää tulee vastaan, se on sitten sen ajan murhe.

Viimeisten kymmenen kuukauden aikana olen valokuvannut enemmän kuin koko tähänastisen elämäni aikana, vaikka minulla on aina jonkinlainen kamera ollut käytössäni pian 20 vuotta. Näiden kuukausien aikana kamera on kasvanut käteeni kiinni - nyt vasta ymmärrän, mitä valokuvaajat tällä ilmaisulla tarkoittavat. Olen kehittynyt valokuvaajana valtavasti, vaikka edelleen on myös valtavasti opittavaa, ja harjoitellessani suljin on ollut kovalla koetuksella. Niinpä sulkimen hajoaminen ei varsinaisesti tullut yllätyksenä, vaikka aivan vielä sen aika ei toki olisi pitänyt olla.

Kiitos Gigantin ja JAS-tekniikan erinomaisen ja ripeän palvelun, jouduin olemaan vain muutaman päivän ilman runkoani, vaikka alunperin huoltotoimenpiteisiin ilmoitettiin kuluvan ainakin 1-2 viikkoa ja tuttavapiirissä varoiteltiin mahdollisesti vieläkin pidemmistä huoltoajoista. Nämä muutamat päivät saivat minut kuitenkin tajuamaan, kuinka tärkeäksi valokuvaus on minulle muodostunut. Kirjoitin loppukesästä postauksen läheisten ihmisten arvostamisesta jo heidän elinaikanaan, ja nyt yritän herätellä teitä taas huomaamaan, mitkä asiat ympärillä ovat itsellenne todella tärkeitä ja rakkaita  - tällä kertaa huomion kohteena ovat nimenomaan muut kuin ihmiset ja eläimet. Kun vajaa kymmenen vuotta sitten minulla oli yli vuosikymmenen odottamisen jälkeen mahdollisuus alkaa käydä ratsastustunneilla kerran viikossa, se oli tuolloin toiveideni täyttymys ja arvelin, ettei mikään harrastus voisi koskaan voittaa hevosia ja ratsastusta. Tämä viikko osoitti, että itse asiassa pystyn vielä pitämään ratsastustunneista taukoa pitkin hampain, mutta jos ja kun nykyinen runko joskus tulee tiensä päähän, ei siinä auta muu kuin hankkia mahdollisimman pian uusi tilalle: jotenkin sitä vain näkee kameran etsimen läpi niin paljon paremmin ja valokuvaus itsessään tuo niin valtavasti iloa.

Antoine de Saint-Exupéryn pienoisromaaniin Pikku prinssi sisältyy paljon viisauksia. Sieltä löytyy myös lyhyt ja ytimekäs selitys, miksi juuri tuosta alkukeväällä ostetusta kamerasta on tullut minulle niin tärkeä:

"Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä niin tärkeän sinulle."


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Aikamatka 70- ja 80-luvuille: Olympus OM-2N sisarmalleineen


Onni on sukulaisten säilyttämät vanhat tavarat. Yhden valokuvaukseen ja kameroihin liittyvän keskustelun seurauksena pääsin tekemään tuttavuutta useamman vuosikymmenen vanhan Olympuksen kinofilmijärkkärin kanssa. Kyseessä oli japanilainen Olympus OM-2N, joka on peräisin 1980-luvun alkupuolelta.

Olympus OM-2N on kinofilmikoon järjestelmäkamera, joka on nykypäivän digikameroihin tottuneen mittapuulla niin mekaaninen kuin kamera vain voi olla - ja hyvin vanhan esineen vaikutelma saa aikaan ihastuneen huokauksen! Itse OM-2N ei ole aivan niin vanha kuin hieman kehittymättömämpi edeltäjänsä OM-2, joka on tullut myyntiin vuonna 1975 eli tasan 40 vuotta sitten.

Wikipedia tietää kertoa, että 1970- ja 1980-luvuilla Olympus oli tunnettu pienikokoisista ja laadukkaista OM-sarjan järjestelmäkameroistaan. Kilpailijoihinsa verrattuna OM-järjestelmän kamerat tunnettiin lisäksi hiljaisesta ja tärähdysvaimennetusta laukaisustaan sekä innovatiivisista ominaisuuksistaan. Yksi näistä lienee ollut Olympuksen OM-järjestelmäkameroiden erikoisuutena mainittu valonmittaus suoraan objektiivin läpi, ja tällä tavalla kamera pystyi ohjaamaan myös salamalaitetta.

Olympuksen OM-2 -mallia edelsi sisarmalli Olympus OM-1, joka julkaistiin vuonna 1973. Ulkonäöltään ja kooltaan OM-2 ja OM-1 ovat hyvin samankaltaiset, mutta OM-2 -mallissa on käsisäätöjen rinnalla käytettävissä valotusautomatiikka. Automaattia käytettäessä valon määrä mitataan objektiivin läpi peilikammion alaosassa olevilla kahdella piikennolla, ja tätä kutsutaan TTL-automatiikaksi (TTL = Through-the-lens). Ainakin OM-2 -mallissa kameran salamakengässä on salamavalolaitteen ohjaamiseen tarkoitettu, ylimääräinen nasta ja sen vastakappale salamassa. Nämä ominaisuudet ovat olleet vielä 1970-luvulla ainutlaatuisia, vaikka nykypäivänä jokaisesta järjestelmäkamerasta taitaa löytyä tällainen hienous. Sen sijaan 1970-luvulla automaattikameroissa oli yleisempää toteuttaa valon mittaaminen niin, että laukaisinta painettaessa mitattiin valoarvo, joka siirtyi muistiyksikköön, josta tieto siirrettiin edelleen ohjaamaan valotusta. OM-2 oli sen verran edistyksellinen julkistusaikanaan, ettei se tarvinnut tällaista muistiyksikköä. Valotusautomatiikka toimii aukon eli käytännössä F-arvon esivalinnalla siten, että käyttäjä asettaa aukon ja näkee etsimessä olevasta mittarista, mitä valotusaikaa kamera aikoo käyttää.

Sukulaisten kätköistä löytynyt Olympus OM-2N edustaa vuonna 1981 myyntiin tullutta mallia, joka on Olympuksen OM-2 -mallista kehittyneempi versio. Erona edeltäjäänsä OM-2N:ssä pisin mahdollinen valotusaika on onnistuttu tuplaamaan peräti 120 sekuntiin, kun OM-2:ssa se oli vain 60 sekuntia. OM-2N -mallia on myöhemmin seurannut myös Olympus OM-2SP, joka on jo niin kehittynyt, että kamera toimii niin suljinajan esivalinnalla, aukon esivalinnalla kuin näiden yhdistelmälläkin.


Ulkomitoiltaan Olympus OM-2N on ainakin nykypäivän Canonin järjestelmäkameroihin verrattuna melko pieni, mutta painoa sillä on yllättävän paljon - siitäkin huolimatta, että tämän kameravanhuksen nokalla oli pikkuinen 35 mm:n objektiivi.


Siinä, missä Olympuksen nykykameramallistosta löytyy retrohenkisiä, kovasti OM-2N -mallia muistuttavia malleja, myös kuvan 35-millisessä objektiivissa on tuttuja elementtejä: Vaikka Olympus ei ole enää vuosiin kuulunut aktiivisesti käytössä olevaan kuvauskalustooni, sen verran minäkin tiedän, että Zuikon objektiiveja käytetään Olympuksen järjestelmäkameroissa edelleen.


Kameran vasemmassa reunassa oleva pyörylä on filmirullan kelaamista varten. Tämän vieressä on rungon on/off -kytkin, jossa kolmantena vaihtoehtona on manuaalitila. Salamakengän oikealla puolella on ensin ASA-arvo, joka vastaa ISO-arvoa ja on ymmärtääkseni riippuvainen käytössä olevasta filmistä (*), tämän vieressä keskellä on laukaisin ja oikeanpuolimmaisena vipu, jolla filmirullaa kelataan yhden ruudun verran eteenpäin seuraavan valokuvan ottamista varten vivun vieressä oleva lukuarvo näyttää, kuinka monta kuvaa filmille on jo otettu. Tällä kameralla oli otettu jo 17 kuvaa, joten tuskin kovin montaa olisi enää tolle filmirullalle mahtunut: muistelen omille filmeilleni olleen parikymmentä vuotta sitten mahdollista ottaa noin 25 kuvaa.

(*) Aikoinaan filmirullaa ostettaessa piti jo päättää, mitä ISO-arvoa aikoo valokuvatessa käyttää, sillä käytettävissä oleva ISO-arvo määräytyi filmin ja sen ominaisuuksien mukaan. Kuulemani mukaan arvo 200 oli yleisesti käytössä ja arvona tavallinen, mutta arvon 400 filmeillä kuvista tuli jo rakeisia. Kun vertaa pelkästään näitä arvoja tämän päivän digijärjestelmäkameroiden käyttämiin arvoihin (esimerkiksi pari viikkoa sitten maneesikuvauksissa käyttämäni ISO 12 800), ei voi kuin todeta, että tekniikka on todellakin edennyt harppauksin, ja tässä verrattiin mennyttä ja nykytilaa vasta yhden parantuneen ominaisuuden osalta!


Olympus OM-2N ei ole digitaalisuutta nähnytkään, vaan sekä aukko, suljinaika että ISO-arvo on asetettava käsin. Tällaisella kameralla valokuvatessa pääsee todellakin tekemisen makuun!

Jos yli 30-vuotias Olympus OM-2N sai teidätkin kiinnostumaan vanhoista kameroista ja kameroiden historiasta, lisätietoa aiheesta löytyy muun muassa Wikipedian artikkeleista Olympus, Olympus OM ja Olympus OM-2.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Tunnelmia Blogiexposta


Tiedättekö ne päivät, kun tuntuu, että heräämisestä lähtien kaikki, mikä vain voi mennä, myös menee pieleen? Blogiexpo-päivä oli minun kohdallani juuri sellainen.

Herätyskello soi aamuyöstä klo 4.10 vaivaisten kolmen tunnin unien jälkeen, jotta ehdin tehdä viimeiset valmistelut vielä ennen lähtöä. Eikös ulkoinen kovalevy irtisanoutunut yhteistyöstä kesken kaiken, ja osa kuvista jäi sitten siirtämättä expoon mukaan lähtevälle kannettavalle tietokoneelle. Tätä lukuunottamatta aamutoimet sujuivat suunnitelmien mukaan siihen asti, että piti lähteä suurten kantamusten kanssa kiirehtimään junalle. Matkan varrelle sattuivat kaikki mahdolliset hidastukset, mitä noin kilometrin matkalle vain voi mahtua, ja niinhän siinä kävi, että juna meni juuri nokan edestä. Ei muuta kuin hätäpuhelu Playssonin ihanalle Sannalle, että kyytisuunnitelmiin tuli muutos, josta siitäkin onneksi selvittiin. Erinäisten hidastusten jälkeen olimme hieman aamu-yhdeksän jälkeen Pirkka-hallilla, jossa järjestelyt olivat jo pitkällä ja loputkin saatiin valmiiksi suunnilleen expon alkamiseksi.

Itse Blogiexpo oli minusta kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja onnistunut tapahtuma: kehitettävää totta kai löytyy aina, mutta ottaen huomioon, että tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran, lopputulos oli hyvä. Erityisesti pidin lämpimästä ja iloisesta ilmapiiristä, ja näissä tunnelmissa kaikki näyttivät viihtyvän.

Sanna kirjoitti niin osuvasti Blogiexpon tapahtumista tiivistäen tekstiinsä myös muiden expokävijöiden tuntoja, että keskityn itse muihin seikkoihin. Sannan artikkeli on luettavissa täältä.


Vihdoin puolenpäivän jälkeen minäkin poistuin Fortumin esityksen aikana sen verran hevosvalokuvauksen työpisteeltä, että sain otettua muutaman yleiskuvan. Vaikka muuten tuolit olivat varsin tehokkaasti käytössä, juuri kuvaushetkellä useampi vieraista taisi olla salin ulkopuolella tutkimassa aulassa olevien ratsastustarvikeliikkeiden valikoimaa ja alennuksia: Hyvä näin, sillä minulta meni harmikseni ratsastusvarustetarjoukset kokonaan sivusuun ja vasta lähtiessä muistin, että tällainenkin kiinnostava tilaisuus jäi hyödyntämättä.


Harvinaista herkkua: Näin laajasta kuvakulmasta pääsee nauttimaan 40mm:n objektiivilla 
ilman, että tarvitsee vielä kaivaa kalansilmää esiin. Kiitos Annikalle objektiivilainasta!


Kuten kuvasta näkyy, yleisöä riitti ja lavaesitysten ajaksi iloinen puheen-
sorina vaihtui tarkkaavaisiin ilmeisiin, kun keskityttiin kuuntelemaan.
(Kuva © Playsson.net)


Varsinaista expotilaa kiersi esittelijöiden pöytä- ja ständirivi. Näitäkään en ehtinyt itse kiertää, vaan minun oli tyytyminen vain silmäilemään ja tutkimaan tarjontaa omalta paikaltani. Onneksi useampi paikalla olleista esittelijöistä oli kuitenkin varannut itselleen lava-aikaa, ja puheenvuorojen, demojen ja muotinäytösten avulla pääsi tutustumaan muiden esittelijöiden tarjontaan.


Playssonilla oli totta kai oma pöytänsä, jolle oli logolla varustettuja huppareita, pipoja ja kypäräpusseja aseteltu kauniisti ruusukkeiden koristelemina. Lisäksi seinälle oli ripustettu esille myynnissä olevia, logollisia takkeja eri väreissä.


Hevosvalokuvauksen työpiste. Toteutus ei aivan vastannut mielikuviani, mutta ensikertalaisina ja resurssit huomioiden selvisimme Annikan kanssa ihan kohtuullisesti. Mikä parasta, Annikan kuvat houkuttelivat hevoskuvien ystäviä pöydän ympärille ihailemaan kauniita kuvia, mutta pääsimme myös auttamaan toisia valokuvauksen harrastajia kameroidensa kanssa. Oli hienoa huomata, että meistä oli hyötyä muillekin. Lisäksi iloitsin eri blogeista tuttujen kasvojen tapaamisesta. Innostuin myös Annikan näyttämistä kuvamanipulointidemoista siinä määrin, että ei liene vaikea arvata, mitä tämä tyttö harjoittelee joululomalla odotellessa kameraa huollosta.

Annikan mietteitä Blogiexposta ja hevosvalokuvauksen työpisteestä voi lukea hänen omasta blogistaan.


Yksi esittelypiste oli visuaalisuudessaan ylitse muiden: Mikäli ymmärsin oikein, äiti ja tytär olivat laittaneet todellakin itsensä likoon, ja Kisamatkalla-blogin ja Jouhikorut by Katja Vilanderin työpiste oli aivan upea. Pöydillä oli esillä Kisamatkalla Champion 2016 -näyttelyn hienoja palkintoja, oli kauniita jouhikoruja, kävijöille tarjoiltiin makeisia, sai osallistua GoPro-kameran arvontaan ja niin edelleen. Senni joukkoineen oli selvästi ottanut tehtäväkseen näyttää myös minunlaisilleni ensikertalaisille, kuinka se homma oikein hoidetaan. Jos vielä joskus tulee toistekin lähdettyä messuille tai muuhun vastaavaan tapahtumaan töihin, Kisamatkalla-ständi tullee toimimaan esikuvana.


Penina järjesti ystävällisesti kaverikuvauksille ihanan, juuri vuodenaikaan sopivan taustan. Tähän kuvaan, joka komeilee myös postauksen alussa, on hyvä lopettaa, sillä siihen tiivistyy minusta hyvin Blogiexpon tunnelma. Seuraava expossa ottamani ruutu näyttääkin sitten jo erilaiselta, sillä rungostani petti suljin ja allekirjoittaneen olisi tehnyt mieli ruveta parkumaan kovaan ääneen. Voitte varmaan uskoa, että kameran hajoaminen oli viimeinen niitti, jonka myötä en mielelläni enää muistele lauantaita: 12.12.2015 ei todellakaan ollut minun päiväni.

Suuret kiitokset Playssonille yhteistyökumppaneineen, Blogiexpossa vierailleille ja esiintyneille sekä erityiskiitos mahtavalle matkaseurueelleni Sannalle, Rosselle ja Alexandralle, joiden kanssa tuli matkustettua useampi sata kilometriä lauantaipäivän aikana! Onnittelut myös kaikille palkituille tai kunniamaininnan saaneille bloggaajille!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Nähdään Blogiexpossa!

Huomenna 12.12.2015 koittaa monien kauan odottama hevosalan Blogiexpo-tapahtuma. Tapahtumapaikkana toimii Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen seminaaritilat (2. krs). Seminaaritiloihin kuljetaan Messu- ja Urheilukeskuksen pääaulan kautta ja toiseen kerrokseen pääsee niin hissillä kuin rappusia pitkin. Omalla autolla tulevia ilahduttanee tieto maksuttomista parkkipaikoista, jotka löytyvät Messu- ja Urheilukeskuksen vierestä pääovien läheisyydestä, mutta myös joukkoliikenteen varassa olevat pääsevät paikalle (ks. saapuminen messuille).

Blogiexpossa ovat avoimet ovet klo 9.30 - 14.00, kaikki ovat tervetulleita ja sisäänpääsy on sekin maksuton. Niinsanottua ohjattua ohjelmaa lavalla järjestetään seuraavan aikataulun mukaisesti:

9:45 Avauspuheenvuoro, Tampereen Messut Oy / Hevoset2016 -messut, YLE:n Ystäväni Hevonen -blogista tuttu Ronja Salmi
9:50 Bloggaajien leikkimielinen tietokilpailu
10:10 ”Ratsastus ja sosiaalisen median paine”: Mira Niemisen haastateltavana ratsuttaja Jonathan Silfver ja esteratsastaja Karoliina Forsström

Tauko 20 min

10:45 Blogipaneeli: vetäjänä Anniina Paalanen (Ruuhkavuosiratsastaja), keskustelijoina Kaktu Kuparinen, Aada Lätti, Jilla Lappalainen ja Senni Vilander
11:00 ”Kouluratsastuksen arvostelu”: Dressage OnSite, blogiratsukot Senni Vilander, Sanna Suvanto ja Noora Peltola
11:15 ”Haluatko hevosalalle?”: hevostenhoitaja Riina-Maria ”Muru” Rissanen ja Hevosopiston TVT-ohjaaja Susanna Marttila Mira Niemisen haastattelussa

Tauko 20 min

11:50 Fortum HorsePower -konsepti, Anssi Paalanen
12:00 Ruokinta ja rehut, Cavallo Pro Shop
12:15 ”Luonnonmukaista luksusta”: Saija Pihkanen ja SOLHEDS -tuotesarja

Tauko 20 min

12:50 Just Dressagen, Cavallo Pro Shopin ja Equitar Marketingin tarjoama muotinäytös, juontajana Kaktu Kuparinen
13:10 ”Harrastuksena raviponiurheilu”: Katri Vesala ja Kia Nyholm
13:20 Parhaimpien blogien palkitseminen ja päätössanat

Varsinaisen ohjelman lisäksi paikalla on hevosalan ammattilaisia sekä esittelemässä että myymässä tuotteitaan. Myös viime viikonlopun istuntaklinikastakin tuttu ratsastussimulaattori on mukana expossa Sappeen Ratsutilan ständillä.

Jos nälkä pääsee yllättämään kesken expon tai kahvihammasta alkaa kolottaa, Ravintola Arlanda palvelee klo 10-14 tarjoamalla niin kevyttä lounasta kuin välipalaa kahvitaukoa kaipaaville.

Tilakartta paikkatietoineen sekä tarkemmat tiedot Blogiexpon tarjonnasta löytyvät täältä. Aiempia postauksia ja artikkeleita Blogiexpoon ja hevosvalokuvauksen työpisteeseen liittyen löytyy myös blogin sivupalkista Blogiexpo 2015 -otsikon alta.

Muistattehan tulla käymään myös hevosvalokuvauksen työpisteellä? Minä ja Annika vaihdamme ajatuksia ja kokemuksia kanssanne valokuvauksesta enemmän kuin mielellämme, ja pyrimme olemaan avuksi ja hyödyksi parhaamme mukaan mahdollisia valokuvaukseen liittyviä haasteita ja ongelmia ratkottaessa. Meidän tietojamme ja osaamistamme voi hyödyntää muun muassa seuraaviin aiheisiin liittyen:

  • Valokuvien jälkikäsittely ja muokkaus
  • Kuvamanipulointi
  • Kuvankäsittely ylipäätään
  • Valokuvausvälineet: esim. croppi vs. täyskenno, erilaiset objektiivit ja oheistarvikkeet
  • Valokuvausideoita ja -vinkkejä
  • Valokuvien hyödyntäminen myös muussa kuin sähköisessä muodossa
  • 4H-yrittäminen: Haluatko työllistää itsesi kesäksi 2016 tai vaikka koko ensi vuodeksi?

Valokuvaustyöpisteen tarkoituksena ei ole luennoida tai esittää asioita yhtenä ja ainoana totuutena, vaan tavoitteena on saada aikaan keskustelua, pohdintaa ja ratkaisujen miettimistä mahdollisiin haasteisiin yhdessä hevosvalokuvausharrastajien kesken. Myös tekijänoikeuksista keskustelemme mielellämme, tosin sillä varauksella, ettei kumpikaan meistä ole oikeustieteen ja lakiasioiden ammattilainen. Lisäksi meillä on kunnia saada hevosaiheista taidetta tekevä harrastajataiteilija Johanna Karelahti jossain kohtaa päivää vierailemaan hevosvalokuvauksen työpisteellä. Tervetuloa juttelemaan kaikesta vähänkään hevosvalokuvaukseen liittyvästä kanssamme!

Blogiexpossa vierailevilla bloggaajilla ja blogien lukijoilla on lisäksi mahdollisuus kaverikuvaukseen, joka tapahtuu Hevosvalokuvauksen työpisteen ja Playssonin ständin tuntumassa. Kaverikuvaus on ilmainen, ja kuvat lähetetään sähköpostitse joko jo Blogiexpon aikana tai mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen riippuen kuvattavien lukumäärästä.

Tervetuloa Suomen ensimmäiseen hevosalan Blogiexpoon, nähdään huomenna!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Esteratsastusta Tuomarinkylässä 28.11.2015

Maneesikuvauskausi avattu: ei ollut lainkaan niin kamalaa kuin pelkäsin!


Kun keväällä valokuvasin hevosia Horse Fair -messuilla, pettymys oli suuri, kun rupesin kotona katselemaan, minkälaisia otoksia sisätiloissa sain aikaiseksi. Tuolloin käytössä ollut kompaktikamera oli kyllä valovoimainen, mutta kameran pieni kenno oli kaikkea muuta kuin optimaalinen nopeasti liikkuvien kohteiden kuvaamiseen sisätiloissa. Tuloksena oli siis liuta hyvin, hyvin kohisevia kuvia, joista en saanut kohinaa poistettua tyydyttävästi hyvällä tahdollakaan. Tämä valtava pettymys surkeaa kuvanlaatua kohtaan taisi olla keväällä tärkein yksittäinen tapahtuma, joka lopulta ajoi minut kamerakaupoille.

Ensimmäisen järjestelmäkamerani hankittuani pääsin keväällä testaamaan sitä Pet Expoon - jälleen melko nopeasta liikkuvien kohteiden valokuvaamista sisätiloissa. Vaikka en tuolloin osannut käyttää vielä muita kuin kameran valmiita kuvausohjelmia, olin positiivisesti yllättynyt ja kuvat olivat ihan onnistuneitakin: toki parannettavaa löytyi, mutta sain ensimmäisen positiivisen kokemuksen sen suhteen, ettei sisätiloissa kuvaaminen johda välttämättä katastrofiin.

Ensimmäiset maneesikuvaukseni järjestelmäkameralla olivat puolisentoista viikkoa sitten. Tuomarinkylässä järjestettiin esteratsastuskilpailut maneesissa, ja kun sopivasti houkuteltiin mukaan, päätin lähteä kokeilemaan, minkälaisia kuvia nykyisellä kalustolla saisin aikaiseksi. Maneesi oli minusta pikemminkin pimeä kuin valoisa, ja kilpailujen myöhäinen ajankohta - iltapäivä ja ilta - takasi sen, että valoa ei ollut saatavana myöskään maneesin ikkunoiden kautta. Tämä näkyikin sitten ISO-arvossa, mutta tulipahan sekin todettua, että täyskenno tosiaan kestää huomattavasti paremmin myös kohinan kuin pienenpieni kompaktikameran kenno, eikä ISO 12 800 aiheuttanutkaan kuviin silmiä särkevää kohinaa, jota ei olisi viimeistään jälkikäsittelyn yhteydessä saanut vähennettyä tehokkaasti. Edelleenkään maneesikuvaus ei kuulu suosikkeihini, sen verran kohinaa ja epätarkkuutta valokuvissa kyllä ilmenee, mutta tällä kertaa ei tarvinnut myöskään olla itkua vääntämässä kuvanlaadun takia. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin?


Mitä vaaleampi hevonen, sen parempi. Tarkennus sahasi etenkin tietyissä osissa maneesia siinä määrin, että valoa oli näissä kohdissa erityisen vähän ja kameralla oli lisäksi selvästi vaikeuksia löytää tarpeeksi suurta kontrastieroa löytääkseen kohteen, johon tarkentaa. Ruunikot ja mustat hevoset aiheuttivat siis entisestään päänvaivaa, mutta onneksi kilpailevien ratsukoiden joukosta löytyi muutama kimo, yksi voikko ja cremello sekä pari ruunikonkirjavaa ponia tummien vastapainoksi.



Maneesissa kuvatessani pitä tehdä valinta, kestänkö paremmin liike-epäterävyyttä vai kohinaa, sillä vähäisen valonmäärän vuoksi joko suljinaikaa tai ISO-arvoa piti kasvattaa, jotta kuvista ei tulisi niin tummia. Aloitin kuvaamisen minun asteikollani melko pitkällä suljinajalla, kunnes tulin siihen tulokseen, että liike ei ole tarpeeksi pysähtynyt, ja rupesin vähitellen lyhentämään suljinaikaa. Lyhyempää suljinaikaa korreloidakseni ISO-arvoa piti sitten kasvattaa samaa tahtia, ja lopulta kameran näytöltä katsottuna tyydyttävät lukemat löytyivät arvoilla 1/1250 ja ISO 12 800.



Maneesissa 70-200 mm oli jopa täyskennoon yhdistettynä riittävä: toiseen päähän maneesia ei ollut välttämätöntä edes yltää, mutta sitten taas lähin este, joka hypättiin yleisöön päin, oli jo niin lähellä, että lyhyempikin polttoväli kuin 70 mm olisi riittänyt vallan mainiosti ja ehkä toiminut 70 mm:ä paremmin.


Peilit toivat kivoja efektejä kuviin.


Valokuvaajia kilpailuissa näkyi epätavallisen vähän. Sen sijaan ratsukoiden taustajoukot videoivat ahkerasti ratoja.


Vieläkään en ole tyytyväinen maneekuvien laatuun: haluaisin saada myös maneesissa yhtä teräviä ja tarkkoja kuvia kuin ulkokentällä kesäaikaan. Harjoitukset siis jatkuvat ja aika näyttää, onko tavoite mahdoton saavuttaa, mutta aina kannattaa yrittää. RidesInniin kyllä haluaisin kokeilemaan, onko heidän maneesinsa tosiaan niin valoisa kuin kuulopuheet kertovat ja kuvat antavat ymmärtää. Maneeseissa on totta kai eroja, ja olisi mielenkiintoista päästä omakohtaisesti testaamaan, kuinka paljon itse maneesi vaikuttaa lopputulokseen valoisuuden ja siihen vaikuttavien seikkojen kautta. Seuraavia maneesiharjoituksia odotellessa..!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Vuosi lähenee loppuaan - maksuasiat kunnossa?

Vuosi lähenee loppuaan ja alkaa olla aika suunnata ajatukset 4H-yrityksen tilinpäätöksen tekemiseen. Alkusyksy toi mukanaan niin paljon muutoksia, että osa kuvakyselyistä ja kuvista ovat seisseet valitettavan pitkään koskemattomina, ja nyt joulukuun aikana pitäisi kaivaa jostakin aikaa niin, että kaikki rästit saisi hoidettua ja uuden vuoden voisi aloittaa taas puhtaalta pöydältä ilman kuva- ja sähköpostijonojen purkamista.

Hevosihmisten tuntemalla foorumilla on viime viikkoina sekä huudeltu valokuvaajien perään kilpailuissa otettujen kuvien toivossa että ihmetelty pitkiä vastausaikoja sähköpostiliikenteessä. Opintojen ja töiden taas alettua kesäloman jälkeen puutetta tekemisestä tuskin on ollut yhdellä jos toisellakaan. Näiden tavanomaisten kiireiden lisäksi on ainakin minulle tullut kesän ja syksyn mittaan tutuksi valitettavan yleinen ilmiö: Toimitan kasan valokuvia nähtäväksi, ja kuvia kysellyt tekee kuvatilauksen. Kirjoitan ja lähetän laskun, jossa eräpäivä on selvästi merkitty ja maksuaikaa kaksi viikkoa. Keskimäärin joka kymmenennen laskun kanssa käy niin, että saatan odottaa useammankin kuukauden maksua, lähetän 1-2 maksumuistutusta ja tiedustelen, vieläkö tilaaja on kiinnostunut kuvista vai muuttanut mielensä, ja jälkimmäisessä tapauksessa toivon hänen peruuttavan tilauksensa. En ole edes viivästyskorkoa lisännyt myöhästyneisiin maksuihin, vaikka sekin laskuissani ilmoitetaan, sillä pääsen itse helpommalla, kun minun ei tarvitse ruveta kirjoittamaan mattimyöhäisille uusia laskuja. Jostain syystä etenkin syyskuulta on useampi lasku edelleen maksamatta, ja reagoimatta jääneiden maksumuistutusten jälkeen luulen, että näiden osalta maksut jäävät kyllä saamatta kokonaan. Sikäli valitettavaa, että kun hevosia valokuvaavilla ei muutenkaan palkkatasossa ole pääsääntöisesti hurraamista, niistä vähistäkin jää suurehko summa saamatta - vai mitä mieltä olette summasta, jolla kustantaisi helposti reilun kuukauden ratsastustunnit? Ainakin minun mieltäni sellainen summa lämmittäisi jo kummasti.

Luvattomasti kopioidut valokuvat ja tekijänoikeusrikkomukset ovat kuumentaneet tunteita tasaisin väliajoin, ja hevosvalokuvaajat lienevät tehneen itselleen mustia listoja muistutukseksi, ketä ei joko kannata valokuvata ratsastuskilpailuissa lainkaan tai kenen kuvia ei ainakaan kannata laittaa julkisesti esille, jos ei ehdoin tahdoin halua tarjota uusia kuvia luvatta kopioivien saataville. Tässä onkin toinen ilmiö, joka tuli minulle tänä vuonna yllätyksenä - tai tiesin kyllä, että jotkut kopioivat kuvia luvatta mutta näin paljon..! - ja on työllistänyt enemmän kuin tarpeeksi, kun on saanut selvitellä väärinkäyttäjien yhteystietoja ja olla heihin yhteydessä. Siinä, missä luvattomien kopioijien nimilistat lienevät valokuvaajien henkilökohtaisessa käytössä jo tuttu juttu, on kieltämättä käynyt mielessä, olisiko syytä kirjata muistiin myös ne, joista ei kuvatilauksen tekemisen jälkeen ole kuulunut halaistua sanaa: minusta kun ei pitäisi olla liikaa vaadittu, että kuvatilauksensa edes peruisi, jos mieli on muuttunut.

Jokin aika sitten tuli eteen sellainen tapaus, että eräs harrastelijavalokuvaaja (ei varmasti ainut laatuaan) hoiti laskutuksensa tähän erikoistuneen yrityksen kautta. Kiinnostuin itsekin, miten homma käytännössä toimii, ja yrityksen nettisivuja läpi kahlatessani huomasin maininnan, että jos maksuja ei ala kuulua, yritys voi hoitaa valokuvaajan puolesta maksujen perimisen, jos näin sovitaan. En tiedä, kuinka yleistä valokuvausalalla - hevosvalokuvauksesta puhumattakaan - maksujen periminen on. Hevoskuvien kohdalla kyse on usein kuitenkin niin pienistä summista, että minusta olisi hölmöä hankkia itselleen maksuhäiriömerkintää näin vähäpätöisen asian takia, kun maksuhäiriömerkinnällä voi olla hyvinkin kauaskantoiset seuraukset. Olisiko siis liikaa vaadittu, että jokainen suhtautuisi vakavasti ja hoitaisi huolella raha-asiansa? Vaikka hevoskuvaajiakin ajoittain vähätellään, koska he ovat "vain harrastelijoita", ei asia ole aivan näin yksinkertainen: Siinä, missä myös suullinen sopimus on sitova, myös kahden yksityishenkilön välinen sopimus on sitova. Ja useimmiten harrastelijavalokuvaajillakin lienee kuvatilauksista mustaa valkoisella, joten tehty sopimus on mahdollista myös näyttää toteen.

Jos olet tilannut valokuvia ja jättänyt laskun maksamatta syystä tai toisesta, olethan yhteydessä valokuvaajaan: uskaltaisin melkein väittää, että ainakin useimpien valokuvaajien kanssa asioista pystyy kyllä sopimaan alkuperäisestäkin sopimuksesta poikkeavasti, jos vain asian yrittää hoitaa hyvässä hengessä ja yhteistyössä valokuvaajan kanssa. Sama pätee luvatta kopioituihin kuviin, ja loppujen lopuksi jokainen voi omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, tuliko oma maine tahrittua ainakin valokuvaajan silmissä lopullisesti vai johtivatko ikävät tapahtumat ja niiden selvittäminen lopulta jopa ystävystymiseen. Omasta kokemuksestani voin todeta, että kaikki on mahdollista, mutta mieluummin henkilökohtaisesti kartuttaisin ystävien ja hyvän päivän tuttujen joukkoa kuin "älä kuvaa näitä" -listaa vihkossani.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä & suomenhevonen

Kalenterin päivämäärään 6.12. tiivistyy historian oppitunneiltakin tuttu, pitkä tarina Suomen itsenäistymisestä, ja Suomenhevosliitto ry:n FB-sivuilta lainattu teksti muistuttaa osuvasti suomenhevosen osuudesta tapahtumien kulkuun:

"Itsenäisyyspäivänä kiitämme ja osoitamme kunnioitusta kaikkia heitä kohtaan, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Sotilaiden lisäksi vapaan isänmaamme puolesta sodissa palveli myös kaikkiaan 140.000 suomenhevosta. Suomenhevosemme palveli tykistön vetohevosena, ammuston, muonan, haavoittuneiden ja kaatuneitten kuljetuksissa sekä ratsulähettitehtävissä. Joukkojen huolto sekä taistelujoukkojen ja tykistön maastoliikkuvuus onnistui suomenhevosen ansiosta vaikeassakin maastossa. Monen ladon ja tallin seinällä roikkuvat vanhat länget ovat muisto niiltä ajoilta, jolloin suomenhevosta tarvittiin taistelemaan maamme itsenäisyyden puolesta ja jälleenrakentamaan sodan jälkeistä hyvinvointia Suomeen. 

Kun katsomme suomenhevosiamme tänä päivänä, meidän on syytä muistaa, että ne ovat osa kulttuuriperintöämme ja kansallista identiteettiämme. Sotiemme sankari on nykypäivän monipuolinen urheilu- ja harrastehevonen, joka yhä edelleen palvelee urheasti omassa työssään. 

Kohdelkaamme kunnioituksella kansallisaarrettamme ja turvatkaamme myös tulevaisuudessa suomenhevosemme hyvinvointi."

Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille ja erityisterveiset suomenhevosille ihmisystävineen!














Itsenäisyyspäivä on näkynyt muissakin blogeissa. Aamupäivän itsenäisyyspäiväpostauksista erityisesti ovat jääneet mieleeni SD-teamin koskettava, sotaveteraaneja suomenhevosineen muisteleva postaus 6.12.2015 sekä Klippauksia & Karvaturjakkeita -blogin postaus 6. joulukuuta / Kiitos! Riitta-Marja Leinosen ihmisen ja hevosen kumppanuutta sota-aikana käsittelevästä väitöskirjasta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...