maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kansallista poninäyttelyä odotellessa

Vermon kansallinen poninäyttely kerran vuodessa lienee yksi pääkaupunkiseutulaisen hevosvalokuvaajan vuoden kohokohtia: Tämä viikonlopun mittainen näyttely on käsittääkseni ainut, joka on ainakin viime vuosina ollut nimenomaan viikonloppuna, jolloin on suurempi todennäköisyys päästä töiltä ja opiskeluilta osallistumaan tapahtumaan. Lisäksi Vermo lienee pääkaupunkiseudun näyttelypaikoista ainoa, jonne myös autottoman on helppo tulla lähikunnista. Olen kahtena aiempana vuonna käynyt kyseisessä poninäyttelyssä, ja ensimmäisen käyntikerran jälkeen sinne on ollut pakko päästä joka vuosi uudelleen: Missään en ole nähnyt yhtä paljon - ja vielä yhtä aikaa - toinen toistaan kauniimpia poneja, ja suomenpienhevoset ovat myös tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kun Vermossa on vähintään yhden päivän kiertänyt kuvaamassa näyttelykehissä olevia poneja, riittää kuvia ihailtavaksi taas vuodeksi, kun odotellaan seuraavaa poninäyttelyä.

Vuoden 2013 kansallisessa poninäyttelyssä oli aivan upeita poneja. Suomenpienhevosten joukossa oli kuitenkin sellaisia nimiä kuin Tintin Timjami ja Tintin Sahrami - minun mittapuullani hyvin tunnettuja suomenpienhevosia, jotka oli tietenkin pakko päästä näkemään ja ikuistamaan. Myös vuoden 2012 näyttelyistä tutut suomenpienhevoset oli hienoa nähdä uudelleen.

Kaunis liinaharja, sph-t. Merimaan Ruu, jäi mieleeni jo vuoden 2012 näyttelystä. Vuotta myöhemmin tamma oli edelleen helposti tunnistettava, kaunis itsensä.

Komea sph-o. Tintin Sahrami - ja mitkä silmät!

Welsh A -t. Metty's Cherine poseerasi kuvaajille ruusuke riimussaan kuin vanha tekijä

Voikko welsh B -t. Casiphia vaikutti varsin hyväntuuliselta ravatessaan näyttelykehässä esittäjänsä vierellä
 
Suloisempaa varsaa saa hakea! Kuvassa on nf-o. Backyard's Stone  Bramble.

Connemaraori Halle Laffertyn ilme on kuin suoraan hevostietokirjasta: orin silmät kuvastavat connemaroille tyypillisesti yhtä aikaa sekä viisautta että lempeyttä.

Merimaan Ruun ja Halle Laffertyn kuvista voi nähdä, että hevoset ovat olleet raviradalla korkeammassa kohdassa kuin minä kameroineni kuvaushetkellä. Juuri tähän liittyen sain Vermon poninäyttelyssä viime vuonna pienen opetuksen: Vaikka monesti kuulee - varsinkin Internetissä - sanottavan hevosten omistajia ja esittäjiä inhottaviksi ja kuvaajiin vihamielisesti suhtautuviksi, uskaltauduin näyttelyn loppupuolella pyytämään yhtä suomenpienhevostammaa kuvattavaksi. Tammaa taluttanut antoi ystävällisesti minun hetken kuvata heitä, vaikka varmasti sekä taluttaja että hevonen olivat väsyneitä pitkän päivän jälkeen. Olin aivan haltioissani, kun taluttaja viitsi hetken esittää tammaa minulle, ja olin varma, että kuvat onnistuivat hienosti. Päästyäni kotiin tietokoneelle tutkimaan päivän kuvasaldoa, sain kokea karvaan pettymyksen: lähes jokainen näistä vain minua varten poseeratuista kuvista oli mennyt pilalle vain sen takia, etten jännityksissäni ollut huomannut seisoneeni kuvaushetkellä korkeammalla kuin kuvattava hevonen, ja siksi kaikissa kuvissa hevosen jalat näyttivät suhteettoman lyhyiltä. Minun olisi joko pitänyt itse vaihtaa paikkaa hevosen kanssa tai edes mennä kyykkyyn kuvaamaan hevosta. Taluttajaa kuitenkin muistelen edelleen lämmöllä, että hän jaksoi suhtautua minuun ja pyyntööni niin ystävällisesti ja hyväntahtoisesti. Myös tammalla oli tärkeä rooli opetusmestarinani, mitä tulee hevosten valokuvaamiseen. Vaikka nämä "takuuvarmasti onnistuvat kuvat" menivätkin plörinäksi, onneksi olin seisoskellut suomenpienhevosten näyttelykehän ulkopuolella samaisen tamman ollessa kehässä, niin että kokonaan ilman kuvia tästä upeanvärisestä hopeanruunikosta en kuitenkaan jäänyt. Tänä vuonna uusi yritys ja toivon mukaan paremmalla menestyksellä!

Pieni ja ehkä pippurinen mutta sitäkin suloisempi

P.S. Jos tunnistat kuvan ruunikonkirjavan shetlanninponin, olisitko niin kiltti ja jättäisit kommenttia alle - kiitos!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Huh, hellettä!

Makrokuvausta on hyvä harjoitella kukkien ja liikkumattomien kuvauskohteiden avulla. Aloitin kamerankäyttöharjoitukseni sisätiloissa ohjekirja käden ulottuvilla kuvaten kaikkea aina tekokukista ja soittimista kastelukannuun. Viime viikonloppuna sain kuitenkin tilaisuuden harjoitella kuvausta maaseudulla Varsinais-Suomessa. Aurinkoinen ja lämmin - suorastaan liian lämmin - sää houkutteli kameran kanssa ulos, ja kun uskaltautui maatilan pihapiirin ulkopuolelle, oli tarjolla kuvattavaksi toinen toistaan kauniimpia kukkia. Se on kuitenkin myönnettävä, että kuvausreissun kaunein kukka - jonkinlainen lilja - löytyi pihapiiristä, eikä sen takia tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan.

Useimmiten kukkia kuvataan käsittääkseni makrotoiminnolla jo senkin vuoksi, että kyseessä on kohde, jota pääsee hyvin lähelle. Jostain syystä en kuitenkaan päässyt kamerani kanssa yhteisymmärrykseen makrotoimintoa käyttävän automaattifocuksen tarkennuksesta: kamera tarkensi aina vain väärään paikkaan zoomatessani lähelle, vaikka olisin tehnyt mitä tahansa. Niinpä päätin tyytyä tarkentamaan manuaalisesti, ja iloiseksi yllätykseksi sain huomata manuaalifocuksen olevan tällä kertaa erinomainen valinta. Myös itse kuvaaminen tuntui entistä hauskemmalta, kun tein itse enemmän asioita manuaalisesti ja jälkeenpäin sain todeta onnistuneeni. Kuvasatoa kelpaa ihastella jo näin keskellä kesää, mutta niiden pariin on varmasti mukavaa palata myös sään jälleen kylmetessä ja katseiden suuntautuessa odottamaan seuraavaa kesää.

Ellen aivan erehdy, tämä upea ilmestys on jonkin sortin lilja.

Kultapiiskuja pellon reunassa

Puna-apiloiden joukossa viihtyvä perhonen

Päivänkakkara, olennainen osa kesää

Arvaatko, missä tämä enkeli on nähty?

Ylemmän kuvan ison enkelin vieressä oli polvillaan pieni, lapselta näyttävä enkeli.

P.S. Vaikka kukkien kuvaamisen luulisi olevan helppoa, näin ei välttämättä ole: Jos pelkää ampiaisia, mehiläisiä ynnä muita pöriseviä hyönteisiä, jotka pörräävät ympärillä kuin viimeistä päivää, kuvausolosuhteet voivat asettaa yllättäviä haasteita, joita ei tullut ajatelleeksi vielä sisätiloissa kuvausretkeä suunnitellessa. Tietenkin maaseudun vakituisten asukkaiden päivää nämä "yllättävät olosuhteet" voivat sen sijaan piristää kummasti, kun asukkaat saavat ihmetellä, kuka kaistapää maantien varressa pinkaisee vähän väliä juoksuun, minkä kintuista lähtee, kunnes pysähtyy pienen matkan päähän taas kurkottelemaan pientareelle kameraa kasvojensa eteen asetellen ja pinkaistakseen kohta uudelleen juoksuun...

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Liitokaviot Laaksolla 28.6.2014

Impivaaran Ratsastajien (ImRa) järjestämät kouluratsastuskilpailut Laakson ratsastusstadionilla 28.6.2014 olivat monella tavalla hieno kokemus: Sen lisäksi, että sai seuraamaan toinen toistaan hienompien kouluratsukoiden suorituksia, pääsi myös näkemään hevosrotuja, joihin harvemmin Suomessa törmää. Esimerkiksi friisiläisruuna Freark fan Molkwar oli tällainen erikoinen tapaus - toinen omin silmin näkemäni friisiläinen 25 vuoden aikana!

Suoritukseensa ilmeisen tyytyväinen ratsukko

Suomenhevoset olivat Laaksolla käyntini pääasiallinen syy, ja erityisesti mieleeni jäi sympaattinen kaksikko sh-o. Amigo ja sh-r. Jaiku - liekö sitten läsipäisyydellä ollut osuutta asiaan.

sh-o. Amigo
sh-r. Jaiku
Tämä hevonen näytti olevan sitä mieltä, että kukkapuskan voisi antaa suoraan hänelle ratsastajan sijasta.

P.S. Jos ratsastit kyseisissä kilpailuissa ja haluaisit saada joko näytille tai julkaistavaksi kuvia suorituksestasi, otathan yhteyttä sähköpostitse!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Suomenhevoset kilpasilla Tuomarinkylässä

Tänään kuvausharjoitukset jatkuivat esteratsastuskilpailun merkeissä Tuomarinkylän kauniissa maisemissa. Kävin kuvaamassa suomenhevosten luokat ja olin innoissani päästessäni kuvaamaan sellaisia kuuluisuuksia kuin Friisin Paletti ja Murron Into. Valitettavasti kuvat eivät kuitenkaan onnistuneet aivan parhaalla mahdollisella tavalla: Selätettyäni alkuvaikeudet manuaalifocuksen (focus = tarkennus) kanssa päätin tehdä vähän vertailua ja kuvasin ensimmäisen luokan automaattiasetuksilla ja autofocuksella, toisen luokan urheilukuvausasetuksilla kokeillen sekä manuaali- että automaattifocusta. Lopputulos puolsi odotetusti urheiluasetuksia ja - minusta hiukan yllättäen - automaattifocusta. Kompaktikamerani manuaalifocus toimii käytännössä niin, että manuaalinen tarkennus tehdään nappia painamalla. Tämä ei minusta juuri eroa automaattifocuksesta, sillä sekin hoituu käytännössä nappia painamalla. Manuaalifocus ei kuitenkaan pysynyt alkuunkaan vauhdikkaasti etenevän kuvauskohteen perässä, joten tästä kokeilusta viisastuneena täytyy jatkossa käyttää automaattifocusta ainakin liikkuvien kohteiden kanssa.

Automaattifocuksen kohdalla nousi uusi kysymys: Kun kamerassani on sekä autofocus kukan kuvalla (= makrotoiminnolla) varustettuna että ilman, kumpi olisi parempi hevosia kuvatessa? Kuvaustilanteessa en vastausta hoksannut, mutta kotiin päästyäni se tuntui ilmeiseltä: Makrokuvaushan on lähellä olevien kohteiden kuvaamiseen, jos esimerkiksi halutaan ottaa lähikuvia kukista sumealla taustalla varustettuna. Niinpä pelkkä autofocus ilman mitään makroja olisi ollut tänään minulle se paras tapa saada kamera tarkentamaan kohteeseen.

Alla oleva kuva suomenpienhevosori Friisin Paletista on hyvä todiste siitä, että myös automaattiasetuksilla voi saada hyviä kuvia, mutta valitettavasti automatisointi ei ole aina oikotie onneen. Tällä kertaa suurin osa epäonnistuneista otoksistani oli otettu nimenomaan automaattiasetuksilla.

sph-o. Friisin Paletti

Toisena uutena asiana minulla oli testissä RAW-tiedostomuoto. Olen aiemmin käyttänyt JPG:tä, mutta nyt halusin kokeilla, olisiko RAW:sta jotakin käytännön hyötyä kuvien jälkikäsittelyssä. Ainakaan kuvaustilanteessa RAW ei vakuuttanut: Kamera tuntui hitaalta ottamaan seuraavaa kuvaa mahdollisimman pian edellisen jälkeen, ja muutenkin kuvat näyttivät jotenkin aiempaa suttuisemmilta. Tietysti kuvien suttuisuus voi johtua myös muista asetuksista tai itse kuvaajasta, mutta siitä huolimatta en aivan lämmennyt tälle uudelle tiedostomuodolle. Sitä paitsi RAW on ilmeisesti melko raskas tiedostomuoto, joten luulisi sen voivan vaikuttaa myös kameran nopeuteen (tai oikeastaan sen puutteeseen), jos kamera joutuu käsittelemään suuria tiedostoja ja sen odotetaan selviytyvän siitä suht reippaasti.

Tutustuin muutamien muiden näkemyksiin RAW-muotoisista kuvista, ja mielipiteet jakautuivat sekä puolesta että vastaan: Jotkut olivat sitä mieltä, etteivät enää mitenkään voisi kuvata ilman RAW:ia juuri suurempien kuvanmuokkausmahdollisuuksien takia. Toiset puolestaan näkivät, ettei RAW ole tuonut heidän kuviinsa mitään sellaista lisää, että heidän kannattaisi vaihtaa JPG siihen. En ole aivan varma, kumpaa mieltä minä olisin. Leikittyäni kuvankäsittelyohjelmalla alla oleva kuva kyllä koki positiivisen muodonmuutoksen, mutten ole lainkaan vakuuttunut, ettenkö olisi voinut tehdä samoja muokkauksia JPG-muotoisillekin kuville.

sh-t. Veenus Tähtinen

Palataan yllä olevan kuvan myötä myös blogin ensimmäisiin kirjoituksiin, joissa lupasin vääntää rautalangasta matkan varrella oppimiani asioita, joista ei koskaan puhuta ääneen mutta jotka kaikkien oletetaan tietävän. Minulle suuri ihmetyksen aihe oli sumean taustan saaminen kuviin muutenkin kuin vahingossa ja ilman makrokuvaustoimintoa. Taustan sumeneminen perustuu etäisyyksiin: Kuvaajan etäisyys kuvattavasta kohteesta tulee olla pienempi kuin kohteen ja sen taustan etäisyys. Yllä olevassa kuvassa kaukana olevat puut ovat sumentuneet kivasti, sillä ne olivat kuvanottohetkellä tosiaan kaukana. Ratsukko ja este olivat kohtuullisen lähellä minua, sillä seisoin kenttää ympäröivän aidan toisella puolella aivan aidan vieressä, jotta saisin lyhennettyä itseni ja kentällä liikkuvan kuvattavan kohteen etäisyyttä. Kuvassa kirkkaanvihreinä näkyvät puut olivat heti aidan takana ja huomattavasti lähempänä kuin kaukana taustalla näkyvät, tummemmat puut, ja siksi ne näkyvät kuvassa terävämpinä - eivät siis sumentuneet yhtä tehokkaasti kuin tummemmat puut. Etäisyyksien huomioon ottaminen ei vielä riitä, vaan taustan sumentumiseen tarvitaan myös kunnon zoomausta. Tarvittaessa zoomiin ja etäisyyksiin voi vielä yhdistää kamerasta focus-toiminnon (MF = manuaalifocus, AF = automaattifocus). Eikä pidä masentua, vaikka osa kuvista menisikin niinsanotusti pilalle, kun kamera on tarkentanut taustaan kohteen sijasta: Harjoitus tekee mestarin, ja varmaankin tällaista sattuu välillä myös niille paremmillekin kuvaajille, vaikkei epäonnistuneista laukauksista kailotetakaan turuilla ja toreilla. Tämän päivän kuvausreissusta ja kamerani ohjekirjan tutkimisesta viisastuneena suosittelen lämpimästi myös tutustumaan oman kameran ohjekirjaan ja opettelemaan vähitellen käyttämään uusia ominaisuuksia.

sh-t. Veenus Tähtinen palkintojenjaossa

P.S. Jos ratsastit tänään Tuomarinkylässä suomenhevosluokassa ja haluaisit saada joko näytille tai julkaistavaksi kuvia suorituksestasi, otathan yhteyttä suvililjanet@gmail.com!

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Maaseudun rauhaa keskellä pääkaupunkia

Fallkullan kotieläintila oli todellinen löytö: Maatilan eläimiä pääsee katsomaan ja rapsuttelemaan täysin ilmaiseksi, kunhan saapuu tiettyyn aikaan ja sopivan pienellä kokoonpanolla. Toisin kuin suppea kuvasato antaa ymmärtää, tilalla on kaupunkilaisia ilahduttamassa vuohia, lehmiä, lampaita, kaneja, possuja, ankkoja ja kanoja. Myös muutama hevonen ilahduttaa kävijöitä, mutta heinäkuun ne viettävät kesälomaa Haltialassa.

Lampaiden torikokous

Aivan kuin lammas haluaisi sanoa: "Mitäs tuijotat?"

Onko suloisempaa nähty! Nämä lehmät ovat pohjoissuomenkarjaa.


Komea pässi veti katseita puoleensa




Ehdoton suosikkini lammasaitauksesta

Oletko koskaan nähnyt kukkoa näin läheltä?
Aurinkoinen sää oli houkutellut paikalle myös laskuvarjohyppääjiä, joiden tukikohdan, Malmin lentokentän, vieressä Fallkulla sijaitsee.

Tuumasta toimeen

Minua niin harmitti, kun valokuvauksen saloihin opastavaa sivustoa Apua! Kamerani ei tottele ei enää löytynyt. Sivustolla avattiin selkokielellä ja havainnollisin esimerkkikuvin kameran asetuksia ja niiden vaikutusta lopputulokseen. En ole törmännyt toiseen yhtä hyvään oppaaseen, vaikka sekin oli harrastelijakuvaajan kirjoittama - tai ehkä juuri sen takia.

Haaveillessani jälleen kerran mieheni kuullen täysikennoisesta järjestelmäkamerasta mies tokaisi, että minun pitäisi vain opetella käyttämään nykyistä kuvauskalustoani ja ettei sillä kalliilla järjestelmäkameralla välttämättä saisi automaattiasetuksilla yhtään sen parempaa jälkeä kuin nykyisilläkään vehkeillä. Samaan hengenvetoon hän tuli sattumalta maininneeksi selkokielellä, kuinka se hieno järkkärikuvista tuttu sumea tausta oikein saadaan aikaiseksi kuviin - siis muutenkin kuin vahingossa ja hyvällä tuurilla. Sen kuuleminen olisi jo aiemmin auttanut minua suuresti eteenpäin pitkällä taipaleellani oppia ottamaan hienompia valokuvia. Niinpä tulin siihen tulokseen, etten luultavasti ole ainoa, joka ottaisi ilolla vastaan itsestäänselvyyksien latelemisen, sillä valokuvauksessa on monia itsestäänselvyyksiä, joista ei juuri puhuta mutta jotka oletetaan kaikkien tietävän. Suvililja.netin blogi on perustettu paljastamaan kaikelle kansalle näitä opittuja itsestäänselvyyksiä sekä dokumentiksi itselleni edistymisestäni opintomatkan varrella otettujen kuvien muodossa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...