keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Katsaus vuoteen 2014

Huh, melkein lopussa..!

Olen tylsä ja kokoan näin vuoden viimeisenä päivänä postauksen, jossa katsotaan taaksepäin kulunutta vuotta ja mietitään, mitä tämä vuosi toikaan mukanaan. Vastaavia postauksia löytyy varmaankin vähintään joka toisesta blogista. Monen bloggaajan katsauksessa todetaan, että vuoteen mahtui paljon vastoinkäymisiä mutta myös iloja, ja esteistä päästiin lopulta yli. Minun kulunut vuoteni ei tee poikkeusta muuten kuin siinä suhteessa, että yksi suuri ja elämää dominoiva vastoinkäyminen alkoi jo vuoden 2013 loppupuolella ja jatkuu yhä edelleen, vaikka vuoden mittaan on monen ihmisen voimin ponnisteltu esteen ylittämiseksi.

Suomalaisia kritisoidaan eripuraisiksi, mitä tulee naapurina olemiseen ja lähekkäin asumiseen: kaikesta täytyy valittaa ja riidellä, usein ilman mitään syytä. Ennakkoluulot tietynlaisia ihmisiä kohtaan puolestaan leimataan heti rasismiksi. Tämän vuoden kokemusten jälkeen olen joutunut toteamaan, että valitettavasti suomalaisiin naapureina esitetty kritiikki ei valitettavasti aina ole alkuunkaan aiheellista mutta sen sijaan ennakkoluulot tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan voivat hyvinkin olla. Ennen kaikkea olen huomannut, että parin vuosikymmenen hyvistä kokemuksista huolimatta kerrostalossa asuminen voi olla suorastaan helvetillistä, jos käy erittäin huono tuuri naapureiden kanssa: Oletko koskaan joutunut tilanteeseen, että päivät pitäisi jaksaa opiskella tai käydä töissä mutta yöt kuluvat valvoessa seinänaapurin huudattaessa stereoita tai muuten metelöidessä jopa 12 tuntia putkeen, päivittäin viikosta toiseen ja vielä usein siihen aikaan, jolloin normaalit työssä tai koulussa käyvät ihmiset yleensä nukkuvat? Tai oletko ollut tilanteessa, jossa opintosi ovat loppuvaiheessa ja opiskelun pitäisi tapahtua pääsääntöisesti kotona, mutta keskittyminen on hyvin haastavaa taustalla kuuluvan musiikinjumputuksen tai muun normaaliin jokapäiväiseen elämään kuulumattoman metelöinnin takia, ja tätä jatkuu päivittäin kuukaudesta toiseen? Tänä vuonna minä olen kokenut tämän kaiken. Niinpä näin vuoden lopussa voin vain todeta: "Huh, loppuihan se tämäkin vuosi!"


Vaikka kuluneen vuoden ikävät kokemukset kerrostaloasumisesta muistuttavat olemassaolollaan joka päivä ja tälläkin hetkellä, näkyy jo valoa tunnelin päässä: Jos minulla ja miehelläni käy tuuri ja byrokratian rattaat pyörivät ripeään tahtiin, saatamme hyvässä lykyssä jo ensi kuussa päästä vaihtamaan asuntoa. Hakemamme asunnot ovat nekin kyllä kerrostalosta, mutta optimistina ja hyvien kokemusteni perusteella en jaksa uskoa, että valitettavan tutuksi tullut häiriköinti olisi nykyään kerrostaloasumisessa pääsääntö vaan pikemminkin poikkeus: Eihän nykyisessä asuintalossammekaan pahin häiriö ole nuorien opiskelijoiden biletyksestä, työssäkäyvien juhlimisesta tai edes pienten lasten kiljumisesta tai parkumisesta aiheutuvaa, vaikka nekin kaikki ovat vähintäänkin ajoittain värittämässä myös lapsettoman ja juhlimista harrastamattoman nuoren pariskunnan elämää. Niinpä yritän pitää lippua korkealla ja uskoa, että kohta helpottaa ja saamme taas nukkua yöt rauhassa omissa sängyissämme ilman, että täytyy lähteä yöksi nukkumaan muualle, mikäli ylipäätään mielii nukkua. Jospa uusi vuosi toisi tullessaan rauhan myös meidän kotiimme.

True Love is when you can't sleep because your reality is better than your dreams. 
Yritin löytää sopivaa kuvaa postauksen kuvitukseksi, tuloksetta. Sen sijaan löysin kuvan, jossa oli yllä lainattu teksti. Lausahdus pitää varmasti paikkansa. Tosin lisäisin tosirakkauden olevan myös sitä, kun puoliso keskellä yötä jättää lämpimän sänkynsä, vetää takin päälleen ja lähtee huomauttamaan naapurille liian kovasta metelistä. Tosirakkaus on myös sitä, kun aamuyön tunteina ei tarvitse yksinään kieriskellä sängyssä ja murehtia naapurin jumputettua taas koko yön, vaan voi käpertyä puolison kainaloon ja laatia suunnitelmia tilanteen helpottamiseksi.


Kuten alussa mainitsin, tähän vuoteen on kaikesta huolimatta mahtunut myös paljon hyvää. Olen haaveillut omasta lemmikistä niin kauan kuin muistan, ja koira ja hevonen ovat niin ikään olleet toivelistalla melkein 20 vuotta. Kumpaakaan en saanut tänäkään vuonna, mutta sain hoitokoiran ja vuokrahevosen, jotka tuntuvat melkein kuin omilta eläimiltä: Vaikka eläinten omistajat viime kädessä määräävät, mitä ja miten tehdään, olen saanut puuhastella molempien karvaturrien kanssa hyvin vapaasti ja samalla voinut kysellä ja ihmetellä kaikkea niiden hoitoon ja käyttäytymiseen liittyvää. Eläinharrastusten osalta tämä vuosi on siis ollut mitä mainioin: Olen oppinut valtavasti uutta ja nauttinut kovasti eläinten kanssa puuhastelusta. Olen myös päässyt tekemään asioita, jotka ratsastuskoulussa ratsastamisesta puuttuivat ja joita kaipasin, vaikka alkuun ratsastuskoululta lähteminen harmitti suunnattomasti. Eläinystävien ja hevosharrastuksen suhteen tämä vuosi on siis ollut hyvin onnistunut, mieleenpainuva ja ikimuistoinen. Lisättäköön vielä, että sekä näiden eläinten omistajilla että etenkin hevosten kautta saaduilla uusilla tuttavuuksilla on ollut myös hyvin positiivinen vaikutus tähän vuoteen, ja muistelen uusien (ja vanhojen) eläintuttavuuksien lisäksi myös näitä ihmisiä lämmöllä.

Valokuvauksen saralla vuosi 2014 oli se vuosi, jona pääsin kunnolla vauhtiin. Mitä enemmän tiedän valokuvaamisesta, sitä paremmin tiedostan, kuinka paljon opittavaa minulla vielä on. Myös alue- ja kansallisen tason ratsastuskilpailut sekä näyttelyt ovat tulleet siinä määrin tutuiksi, ettei minun tarvitse enää jännittää ja miettiä, miten missäkin paikassa toimitaan: maalaisjärjellä, hienotunteisuudella ja kysymällä pärjää varmasti. Valokuvauksen rinnalle olen löytänyt tämän vuoden aikana myös blogien maailman ja alkanut itsekin blogata, ja vaikka tämä blogini vielä jossain määrin hakeekin omaa suuntaansa ja tyyliään, olen melko tyytyväinen lopputulokseen. Ennen kaikkea olen valokuvausharrastuksen kautta päätynyt opettelemaan erilaisia taitoja, jotka voivat työelämään siirryttyäni osoittautua hyvinkin hyödyllisiksi.

Koska yhden kokonaisen ja vieläpä näin vaiherikkaan vuoden tiivistäminen yhteen postaukseen on mahdoton tehtävä, tyydyn nostamaan esille vain muutaman isomman asian, joissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia tämän vuoden aikana. Huomenna on kuitenkin uusi vuosi ja uudet kujeet, ja on aika suunnata katseet pian alkavaan vuoteen. Monta suunnittelemaani postausta jäi tekemättä ja vielä enemmän kuvia esittelemättä, mutta ensi vuonna palataan entistä ehompina ja innokkaampina oppimaan uutta ja kehittymään.

Rauhallista, onnellista ja turvallista uutta vuotta meille kaikille!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Ollako vai eikö olla...

...siinäpä vasta kysymys! Olen koko sen ajan, jonka olen kirjoittanut omaa blogia, miettinyt blogini näkyvyyttä. Toisaalta olisi hauskaa olla suosittu bloggaaja, toisaalta tietynlainen anonymiteetti tuntuu tärkeältä. En halua esitellä asioitani julkisesti, minkä takia en ole koskaan ollut kiinnostunut kirjoittamaan blogia itsestäni ja sen ajan, jonka Facebookissakin viihdyin, olin päivitysten suhteen hyvin epäaktiivinen, vaikkakin luin mielelläni toisten päivityksiä. Sama pätee kotisivuihin: itsestäni en kotisivuja viitsi tehdä, mutta valokuvausharrastukseen keskittyvä sivusto sopii tyyliini.

Mistä tämä pohdiskelu sai alkunsa? Vastaus löytyy Blogitallin uusimmasta postauksesta, jossa haetaan blogeja mukaan blogiremonttiin. Uudessa juttusarjassa muovataan kahdesta hakijoiden joukosta valitusta blogista entistä ehompi, ulkoasultaan hienompi ja muutoinkin parannellumpi, ja lisäksi nämä kaksi blogia saavat näkyvyyttä Blogitallissa. Hauska idea uudelle juttusarjalle, ja mielenkiinnolla jään odottamaan tammikuun 2015 loppupuolella julkistettavia työn tuloksia. (Ja kyllä, blogini varmasti kaipaisi remonttia, parannusehdotuksia ja näkyvyyttä. Uuden ulkoasun se kuitenkin sai juuri hetki sitten, joten taidan jättää hakemuksen lähettämättä.)

Otsikossa esitetty kysymys liittyy oikeastaan blogini näkyvyyteen erilaisissa blogiportaaleissa. Pitkän pähkäilyn jälkeen lisäsin blogini lopulta Blogloviniin - sallittakoon suomalainen kirjoitusasu Bloglovin' -palvelusta - kerättyäni ensin kohtuullisen hyviä kokemuksia Blogitallista. Blogitallin viikottaiset blogihaasteet ja niihin vastaaminen eivät tuoneet lisää lukijoita, vaikkakin lisää kävijöitä kyllä tuli. Tämä lienee siinä suhteessa ymmärrettävää, että kohdejoukkoni on pikemminkin valokuvauksesta kiinnostuneet kuin vain hevosharrastajat, vaikka etenkin kesäaikaan hevoset seikkailevat ahkerasti minunkin blogissani. Toisaalta en myöskään ole huomannut saaneeni miltään taholta haukkuja niskaani - en edes hevostalli.netissä, jossa kaikesta löydetään usein vain negatiivista sanottavaa.

Bloglovinin käyttöönotto osoittautui yllättävän hankalaksi, sillä en tiennyt siitä entuudestaan juuri muuta kuin nimen. Googlettamalla löysin ohjeita Bloglovinin käyttöön, mutta yhdessäkään ohjeistuksessa ei kerrottu meille tumpeloille, että onnistuneen haun jälkeen oman blogin nimeä täytyy klikata saadakseen näkyville blogiin lisättävän HTML/JavaScript -koodin. Ohjeita etsiessäni törmäsin myös Voitto Kotiin -blogin vanhaan postaukseen, josta puolestaan löytyi lisää vinkkejä, mitä kautta uusia lukijoita voisi kalastella. Lähempi tutustuminen Twitteriin kieltämättä kutkuttaisi, mutta Facebookista en jaksa innostua enää yhtään enkä Instagramillekaan ole vielä lämmennyt. Hiljaa - muttei liian hiljaa - hyvä tulee!

P.S. Googlen hakutuloksista silmiini osui kirjoitus, jossa neuvotaan viisi oikotietä onneen:
  • Blogin lisääminen blogilistoille ja -portaaleihin
  • Hakukoneoptimointi
  • Kommentoiminen muiden blogeissa sekä foorumeilla mainostaminen
  • Muiden blogien ja bloggaajien arvostaminen nostamalla esiin positiivisia asioita
  • Aktiivinen bloggaaminen, ei pitkiä postaustaukoja

Näitä täytyykin kokeilla, viimeistään ensi vuonna!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Vilskettä lintulaudalla

Tänään oli tarjolla harvinaista herkkua: aurinkoinen sää ja naapurin lintulaudalla tiuhaan tahtiin vierailevat sini- ja talitiaiset. Niin inhottu kuin naapurin lintulauta aivan pihojen rajan tuntumassa onkin näin kaupunkiolosuhteissa, olen aina ollut kovin ihastunut lintulautoihin, sillä voisin tarkkailla ruokailemassa käyviä lintuja vaikka tuntikausia. Tosin viime päivinä lintulaudalla ovat kuulemma ruokailleet lintuja ahkerammin oravat, joita ei valitettavasti kuvaustuokioni aikaan näkynyt missään. Onneksi linnut kävivät laudalla oravienkin edestä, joten pääsin ensimmäistä kertaa harjoittelemaan kunnolla lintujen kuvaamista. Tiaiset olivat siivistään niin vikkeliä, että suuri osa kuvistani osoittautui enemmän tai vähemmän suttuisiksi, sillä suljinaika oli käyttämilläni asetuksilla aivan liian pitkä. Osa kuvista kuitenkin onnistui kivasti, ja parhaimmisto aamupäivän kuvasaldosta on alla kaiken kansan nähtävillä. Ennen vikkeliin pikkulintuihin siirtymistä kuvasin lämmittelynä talvisia maisemia vanhalla kotipihallani.



Minkähän eläimen jälkiä nämä mahtavat olla?







Tiaiset osoittautuivat varsin hyviksi kiipeilijöiksi, ja pääsin näkemään jos jonkinlaista akrobatianäytöstä.



Pikkulintu haki lintulaudalta jyvän ja lensi oksalle syömään sitä. Se laittoi ensin jyvän nokastaan toiseen jalkaansa, jossa jyvä oli sopivasti sen otteessa ja sitä pääsi hyvin nokkimaan. Sitten se söi jyvästä pienen palan kerrallaan ja välillä tarkkaili ympäristöään.
Tällä tintillä on niin hailakanvärinen vatsa, ettei kyseessä taida olla talitiainen.
Wikipediaa tutkittuani epäilen tätä kuusitiaiseksi vaalean niskalaikun vuoksi.








maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulu on jo ovella


Viimeisiä päiviä viedään ennen joulua. Joululaulut raikaavat radiosta ja on aika tehdä viime hetken jouluvalmisteluja. Nautitaan näistä hetkistä, sillä pian kaikki jouluhössötys on taas vuodeksi ohi. Iloista joulunodotusta!



perjantai 19. joulukuuta 2014

Tallirutiinit

Blogitallin viikon blogihaasteen ohjeet löytyvät täältä. Reippaasti vain osallistumaan!

Vaikka nuorempana kritisoin kaavoihinsa kangistuneita, rutiiniensa orjia, olen omilleni muutettuani huomannut itsekin suosivani tiettyjä rutiineja: tutut tavat ja toimet tuovat arkeen tietynlaista turvallisuutta ja rutiineissa on jotain mahdottoman mukavaa. Välillä sitä suorittaa rutiineja niin automaattisesti, ettei edes jälkeenpäin osaa sanoa, tuliko jokin tietty asia tehdyksi, kun se hoitui vanhalla rutiinilla - nimimerkillä vanhempien luota piti tulla erikseen kotiin katsomaan, tulihan se kahvinkeitin laitettua pois päältä ja otettua johto irti seinästä, kun en lainkaan muistanut sitä tehneeni, vaikka olin kuitenkin tehnyt. Rutiineissa on selvästi omat hyvät ja huonot puolensa.

Vanhemmiten tunnistan myös hevostelussani erilaisia rutiineja. Kävin edellisessä ratsastuskoulussani noin kuuden vuoden ajan, ja jokainen lauantaiaamu herätyskelloni soi klo 6.30 ja tallilla halusin olla mahdollisimman pian yhdeksän jälkeen, jotta minulle jäisi melkein tunti aikaa harjailla ja satuloida kaikessa rauhassa ratsastustunnille saamaani hevosta. Ratsastustunnin jälkeen oli aina enemmän tai vähemmän kiire lähteä pois tallilta, ja jos hevonen ei jatkanutkaan seuraavalle tunnille, se hoidettiin tallissa mahdollisimman vauhdikkaasti mutta asianmukaisesti. Kiire ja hevoset eivät ole hyvä yhdistelmä, mutta niistä lauantaiaamun kahdesta kiireettömästä tunnista - ensimmäinen tunti tallissa, toinen ratsastustunnilla - nautin täysin siemauksin ja ne olivat viikon parasta aikaa.


Kun sitten tuli aika vaihtaa tallia, huomasin ensimmäiseksi kaipaavani sekä tuttuja hevosia ja ihmisiä että niitä tuttuja rutiineja, joita olin kuuden vuoden ajan toistanut ja jotka osasin hyvin. Uudella tallilla lähes kaikki asiat tunnuttiin tekevän toisella tavalla, ja ensimmäisillä kerroilla tunsin itseni varsinaiseksi tumpeloksi. Montaa kertaa en tällä uudella tallilla ehtinytkään käydä, kun minulle tarjoutui mahdollisuus vuokrahevoseen. Niinpä aina valvottu ja ainakin jossain määrin ohjattu puuhastelu hevosten kanssa vaihtui hyvinkin omatoimiseen hevosteluun ja on myönnettävä, että tämä uusien rutiinien opettelu muutaman ratsastustunnin merkeissä uudella tallilla ennen vuokrahevosta teki minulle oikein hyvää ja valmisti juuri sopivasti seuraavaan isoon askeleeseen hevostelu-urallani.


Vaikka minulla on ollut vuokrahevonen vasta muutaman kuukauden, rutiinit ovat ehtineet muodostua jo aikoja sitten. Koska olen täysin julkisen liikenteen varassa, tietyt rutiinit auttavat minua sekä pysymään sopivassa aikataulussa julkisilla kulkemista ajatellen että muistamaan kaikki ne pienet asiat, jotka on tehtävä ennen tallilta kotiin lähtemistä.

Vuokrahevoseni - jatkossa tuttavallisesti vain "V" - tallilla hevoset ovat päivän tarhailemassa ja näin pimeään aikaan vuodesta ne otetaan sisälle iltapäivisin klo 15. Jotta V saisi mahdollisimman paljon liikuntaa, tallireissuni ajoittuvat vasta klo 15 jälkeiseen aikaan. Yleensä ehdin tallille noin klo 15.30, mikäli kaikki junien ja bussien vaihdot ovat sujuneet suunnitelmien mukaan, mutta huonollakin tuurilla ehdin neljäksi joka tapauksessa paikalle. Ensimmäisenä varmistan, onko hevosenomistaja jättänyt viestejä hevosen hoitoon tai liikuttamiseen liittyen tai onko jotain muuta huomioitavaa. Samalla luen hevosen "päiväkirjasta", mitä sen kanssa on viime päivinä tehty, jotta osaan suunnitella oman ratsastukseni muuhun liikuntaan ja liikkumiseen nähden sopivaksi.

Kun hevosen aiemmat kuulumiset ovat selvillä, on aika suunnistaa harjapakin kanssa hevosen karsinalle. V on yleensä rouskuttamassa iltapäiväheiniään ja saa jatkaakin syömistä koko sen ajan, kun harjaan ja puunaan sitä. Pään harjaaminen on tuottanut aiemmin hiukan päänvaivaa, sillä hevonen ei oikein pidä siitä ja mielellään kääntää päänsä aina ulottumattomiini. Viime aikoina meille on kuitenkin muodostunut ikään kuin leikki, niin että harjaan päätä vähän kerrallaan hevosen jauhaessa heinätuppoa ja kun hevonen kurkottaa ottamaan lisää heinää suuhunsa, lopetan harjaamisen ja odotan niin kauan, että V on saanut suunsa taas täyteen. Yllättäen hevonen alkoi kääntää päätään minuun päin aina uuden heinätupon suuhun saatuaan, niin että nykyään pään harjaaminen sujuu helposti, kun hevonen tuo päänsä harjattavaksi aivan oma-aloitteisesti ja palkkioksi saa harjauksen lomassa ottaa heinätäydennystä suuhunsa.

Kun hevonen on puhdas päästä kavioihin, heinäverkko jätetään rauhaan, laitetaan ratsastusvarusteet päälle, usein juodaan vähän automaatista ennen suitsien laittamista ja lähdetään kentälle, jossa valot ovat saaneet kirkastua satuloimisen ajan. Ratsastus alkaa aina taluttamisella kentän ympäri molempiin suuntiin, vain kierrosten määrä vaihtelee. Näin sekä suoritamme ontumistilannekartoituksen että teemme tarkistuskierroksen, ettei kentän pimeimmissäkään nurkissa ole mitään pelottavaa tai jännittävää. Ratsastaessa rutiinit jäävät vain alku- ja loppuverryttelyn käynti- ja ravipätkiin, mutta ratsastuksen jälkeen rutiinien kulta-aika saa jatkoa, kun lopuksi hevosta talutetaan taas pari kierrosta kentän ympäri molempiin suuntiin, jolloin viimeistään hevonen saa venytellä kaulaansa kunnolla.

Koska tallikäytävä ja tallin pesukarsina osoittautuivat meille liian rauhattomiksi paikoiksi hoitotoimenpiteisiin, siirrymme nykyään kentältä suoraan V:n omaan ulkokarsinaan, jossa hevonen saa vielä pikaharjauksen ja ratsastusvarusteet vaihtuvat takaisin loimeen. Ratsastuskouluaikoina hevosten harjaaminen ja kavioiden puhdistaminen ei ollut tapana enää ratsastamisen jälkeen, mutta ulkokentän ja ikävien tilsojen myötä kavioiden perusteellinen puhdistaminen myös ratsastuksen jälkeen on tullut osaksi rutiinia.

Sillä aikaa, kun minä kannan satulaa ja muita varusteita takaisin talliin ja puhdistan niitä tarpeen mukaan, V saa jatkaa rauhassa iltapäiväheinien syömistä. Kun varusteet on hoidettu, hevonen saa ämpärillisen melassisiirapilla maustettua lämmintä vettä, jotta nesteytys on turvattu.

Kun hevonen ja varusteet on hoidettu ja joukkoliikenteen aikataulut tarkistettu, kirjoitan kynä sauhuten päiväkirjaan hevosenomistajalle tiedoksi, mitä olemme V:n kanssa tehneet ja miten on mennyt. Vielä viimeiseksi ennen tallilta lähtemistäni käyn hyvästelemässä hevosen ja tarkistamassa, että sillä on kaikki hyvin - hyvä näin, sillä viimeksikin se oli onnistunut repimään heinäverkon alas ja rauhaton V oli ilmeisesti huolissaan, kuinka syödessä oli näin päässyt käymään.

Kun V:llä on varmasti kaikki hyvin, kotimatka pääsee alkamaan ja bussiin päästyäni hevosenomistaja saa vielä tekstiviestin, että kaikki on mennyt hyvin - toistaiseksi näin on onneksi aina ollut. Päästessäni kotiin 1,5 tuntia myöhemmin olenkin jo valmis kaatumaan sänkyyn untenmaille, kunhan mies on ensin saanut kuulla reippaasti tiivistetyn kertomuksen päivän tallireissusta.

"Ottaisitko minut mukaan? Kaipaisin kaverin seuraa."

Millaisia rutiineita teillä on? Huomatkaa kysymyksenasettelu: oletan, että jokaiselta ainakin yksi rutiini löytyy, liittyi se sitten hevosiin tai ei.

torstai 18. joulukuuta 2014

Harmaan ja ruskean sävyjä

Ei ollut ainakaan vielä keskiviikkona lumitilanne Varsinais-Suomessa juuri sen parempi kuin täällä Uudellamaalla. Sen sijaan sää suosi, kun päivällä oli mukavan valoisaa ja hetken oli jopa satamatta. Ensin taivaalta tuli vettä ja vähän myöhemmin lunta, ja jälkimmäinen oli kieltämättä ihan tervetullutkin lisä, sillä viihdytin itseäni valokuvaamalla.

Nämä noin kaksimetriset kasvit bongattiin jossain automatkan varrella, ja niiden suuri koko teki vaikutuksen.


Näin kirkasta vihreää näkee vain harvoin tähän aikaan vuodesta.




Erehdyin ottamaan yhden askelen liikaa kohti kissaa, joka otti jalat alleen ja meni kurkkimaan turvallisesti ruukun taakse.

Hetken päästä kissa uskaltautui kuitenkin pois ruukun takaa ja jäi rapulle ihmettelemään.


Tämän kissanpentueen tavaramerkki lienee vieraisiin tutustuminen kurkkien turvallisesti ruukun tai tässä tuolin selkänojan takaa.

Kissojen silmät tuottivat ongelmia: Kuinka kuvata sisätiloissa ilman, että salama saa silmät näyttämään tältä, kun tarkkuus
 hämärissä sisätiloissa vaatii kuitenkin salamavalon? Vai onko tämä niitä tilanteita, kun täytyy valita se pienin paha?


Tämä kissa oli varsin kiinnostunut kyllä laukuistani ja kengistäni, vaikka muuten se
katsoi tarkkaan, että sen ja vieraiden ihmisten välillä on tietty turvaväli.


Valmiina ottamaan jalat alle


Onko epäluuloisempaa kissaa nähty? Ei ainakaan lähiaikoina.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...